Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

torstai 1. heinäkuuta 2010

Tiistaina Haunisissa

Tiistai-illalla päätin käväistä kentällä, kun siellä oli kisaavien treenit, jotta saataisiin taas vähän häiriötreeniä.
Vähän hirvitti ottaa sitä ulos autosta, kun mielessä väikkyi edellisen illan surkea kontakti ja muukin räpellys.
Vaan Q oli taas ihan mainio.Edellisen illan sekoilusta ei merkkiäkään!
Kentällä pörräsi ja treenasi yhtä aikaa ainakin Risto ja dobberinsa,sekä yksi saku, ja taisi Marjakin olla Quron kanssa.
Otin seuraamista ja tempvaihdoksia, sekä käännöksiä, kaikki meni aika hienosti.Jossain kohtaa seuraamisessa se edisti vähäsen, mutta virhe ei ollut niin paha, että olisin viitsinyt siihen puuttua, kun nyt oli teemana kerran pitää munhun kontaktia muista piittaamatta, ja siinä se onnistui yli odotusten.Luoksetuloa otin pariin kertaan, ne oli supernopeat ja niinpä se myös törmäsi..Sivullesiirtymiset oli aika nopeat ja sujuvat myös.Liikkeestä istu oli hyvä,ja pari kohtuunopeaa maahanmenoakin se tarjosi.
Paikkamakuu miellä taas jonkin verran tökki.Turhan mielellään se rupeaa mua haukkumalla komentamaan, jos käännän sille selkäni.Pysyi kuitenin ok(tosin olin ihan lähellä) vaikka Marja ja Quro otti seuraamista siinä just meidän edessä, ja saku otti estenoutoja, ja palkattiin narupallolla.Varsinkin tuo että pysyi notikapulan heitosta huolimatta lämmitti sydäntä!Mutta nyt siis täytyy ihan oikeasti ruveta treenaamaan niitä paikallaoloja!
Koska aina jos joku juttu on meillä "ongelma" , mä niin mielellään unohdan treenata sitä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti