Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

torstai 10. huhtikuuta 2014

Normisettiä

Tämän kevään valopilkku on kyllä ehdottomasti se, että Qn tassu (tai pikemminkin varvas) on parantunut hyvin. Olemme jo liikkuneet entiseen malliin ja kaikenlaista on uskallettu treenatakin ilman takapakkeja. Hyppyyttämisen olen vielä säästänyt myöhemmälle,kun ei ole mikään kiire mihinkään. Blogin päivittäminen on vähän jäänyt, ja oon muutenkin pähkäillyt olisiko hyödyllisempää ennemmin pitää taas treenipäiväkirjaa. Sitä kun saattaisin joskus itse lukeakin ja saada tehokasta jatkumoa treenaamiseen...No täytyypi katsoa mitä saan aikaiseksi. Tällä välin kuitenkin ainakin yksi esineruutu, jossa kaikki kolme esinettä nousi hyvällä asenteella ja vauhdilla. Hakutreenissä viimeksi neljä löytöä, muistaakseni Qn työskentely oli ihan hyvää, ja pistoillekin lähti aina suht suoraan. Tuuli kuitenkin pyöritteli hajuja, ja ainakin joillain Q joutui lopussa palaamaan vähän löydölle käännyttyään ensin takarajalla eteenpäin. Mutta ei haittaa, seuraavissa treeneissä voi yrittää muistaa tsekata vähän tuultakin ja huomioida se jos keskittyy suoriin pistoihin. Tottiskentälläkin muutamaan otteeseen, viimeksi Anun kanssa tiistaina. Otin ilmottautumisen ja liikkeelle lähdön. Kahdeksannen askeleen jälkeen palkka. Jäävät, jotka aika hyvin, ja eteenmeno. Tästä se kevätkausi lähtee!