Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Hei, mullahan on jopa jotain raportoitavaa:-)

Jei! Hei me treenattiin esineruutu. Huippua! Ensin kentällä kuitenkin ilmaisutreeni. Ensimmäisellä haukkuja vaadittiin 50-60 ja etäisyys oli lyhyt. Eli suurin osa haukuista tuli niin, että seisoin jo vierellä. Tämä ei tuottanut ongelmia. Kakkosella Anu kiipesi lumivallille, haukkuja kolmisenkymmentä. Eli tulen sinne ja olen hetken vierellä. Hyvin Q paukutti eikä pitänyt taukoa mun lähestyessäkään. Kolmosella sai juosta koko matkan kentän toiseen päätyyn ja siellä määrä haukkua n 20-30, mutta palkka siinä vaiheessa kun kuuluu mun raskasta tömistämistä lähestyessäni. Tämäkin oikein hyvin. Vasta nelosella,joka oli taas pidempi ilmaisu ( n 40), kuului ekan kerran joitain turhautuneita wiu-kiekaisuja joukossa. Mutta muutoin siis tosi hyvin. Ja loppuun vielä yksi ihan lyhyt, jossa sai palkan jo neljännestä. Edelleen olen kyllä aika luottavainen, että homma etenee:-) ------------------- Ja sitten se sokeri pohjalla! Anun ja Marjan kera treenasimme myös ruudun. Tai no, kaistaleen, kun lunta oli kuitenkin niin paljon. Hyvin elukat muisti mikä oli idea, ja kolme esinettä löytyi. Kaksi ekaa pistoa muistaakseni oikein kelpoja, sitten Q lähti vähän laiskemman oloisesti. Mutta lähti kuitenkin:-)

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Vähän mutta hyvin

Torstaina Anun kanssa pikainen pyrähdys kentälle. Olin itse vähän puolikuntoinen, eli en etukäteenkään ollut tuumannut treenailla paljoa, mutta lopulta päädyin ottamaan vain jäävät. Istuminen ei kuulemma ollut tänään niin nopea kuin joskus, maahan suht ok. Ja hienoin homma, ettei valunut seisossa askeltakaan eteenpäin! Kaikki takapalkalla eli vapautus taakse ja sai Anulta purutyynyn. Ja kun Halinin Willekin siellä niin auliina tepasteli, pyysin häntä Qlle maalimieheksi ilmaisuun. Haukkuja 45. Qlla oli hyvä rytmi ja asenne, mutta juuri kun tulin vierelle niin haukku nro 42 oli wiu. Pitää siis treenata seuraavaksi niin, että oon koko ajan siinä koiran ja maalimiehen vieressä. Siitä olin pienesti tyytyväinen, että Wille, joka ei käsittääkseni juuri kannusta ohjaajia valisemaan ilmaisuksi haukkua , totesi Qn haukkuvan hyvin ja olevan maalimiehellä siivosti. Ja rohkeaksikin totesi:-) No onhan se. Haukkumista silti haluan edelleen vahvistaa, mahtavaa että päästään sinne Koskensalon Haku-päivään. Päivän teemana kun on vietti haussa, niin uskon että Marko hyvinkin voi auttaa tässä asiassa.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Hauku hauku!

Ja haukkutreeniä! Edelleen hetsaten ja palkaksi iso purutyyny. Ensimmäinen oli tosi hyvä, haukkuja n 35. Kakkosella vaadittiin n 55 haukkua, kolmeenkymmeneenysiin asti paukutti hyvin, ennen kuin tuli eka viu. Rytmi säilyi kuitenkin hyvänä koko ajan ja haukun sävykin taas petraantui. Kolmonen tarkoituksella lyhyt eli n 20? Muisti pätkii nutta jotain siinä paikkeilla. Nelonen haukkuja n 40. Tässä taas kimitti enemmän. Taukoja ei juurikaan mutta oli selvästi vaikeampaa. Mutta pikkuhiljaa Q oppinee, että " väsyneempänä"kin täytyy vaan paukuttaa. Loppuun Q sai vielä juosta Anun kiinni ja viitisen haukkua riitti. Jospa ensi kerralla päästäis jo metsään treenaamaan?

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Tottista auringonpaisteessa

Mahtava keli tänään! Kenttä on vielä aika kupruinen ja osin jäinen. Mutta kenttien parkkipaikat on onneksi hyvin aurattu. Q oli niin liikuttavan onnellinen kun pääsi pitkästä aikaa kunnolla treenaamaan tottista! Seuruussa ihan alkuun keuli pikkuisen, mutta nopeasti korjasi itse asentonsa suoraksi ja asenne oli kyllä niin super <3 Jäävätkin uskaltauduin ottamaan ilman appariakin, varjosta näki hyvin ottiko koira oikean asennon. Ainoa miinuspuoli tietty siinä, että piti ottaa kaikki jäävät samaan suuntaan jos halusi hyödyntää auringon varjoja. Asennoista istu oli hyvin nopea.Tuntui kuitenkin siltä kuin Q olisi yrittänyt ihan inasen ennakoida. Tarkkana tämän kanssa. Maahan olisi voinut ekalla mennä nopeammin, mutta suht ok. Uusinnalla hyvin. Seisot hyvin takapalkalla. Eteenmeno lenkin jälkeen, niin ettei Qlla ollut aavistustakaan pallon olevan kentän päädyssä. Tässä Q eteni tarpeeksi pitkälle vaikkakin hiukan vinoon. Meni maahankin suosiolla kun ei kerran nähnyt palloa. Mutta ehdottomasti saisi olla liikkeenä räjähtävämpi. Joten tällä hetkellä tottis on taas aika levällään:-0 Mutta toivotaan hyviä kelejä piakkoin, niin pääsisi kunnolla treenaamaan!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ilmaisutreenejä edelleen

Ni voihan kökkö, kun metsässä vieläkin on niin hurjasti lunta, että ei viitsi siellä tarpoa hakua . Toisaalta ilmaisutreenit on meille ihan hyödyllisiä kyllä. Tänään ensimmäinen 65 haukkua, kakkonen 40 ja kolmonen reilu 50. Kyllä se paranemaan päin on, luulen. Kaikki otettiin hetsattuina, sillä haettiin oikeaa mielentilaa. Ekalla haukkui täysin moitteettomasti noin viiteenkymmeneen asti. Sitten väliin pari kimakampaa, mutta piti kuitenkin samaa rytmiä. Kakkonen aika hyvä, kolmosella enemmän kimitystä. Mutta kun siis turhaumakimitys tuli ennen n 23. haukussa ja sitten n 30. kohdalla, niin nyt se haukkuu hyvin jo sinne viiteenkymppiin. Purutyyny pitää muistaa ottaa välillä metsäänkin, se olkoon Qn superbonus, siitä on tainnut tulla -yli kaiken muun- rakas palkka.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

He is back!

Tänään olimme treenaamassa reilun kolmen viikon totaalitauon jälkeen. Kentällä ilmaisuja, pehmeä lasku siis:-) Mutta kuten odottaa saattoi, ei mulla treenikaverina ollutkaan viime aikojen Q The Gentleman, vaan sika on palannut! Joopa.. Kaipa se pitäisi jaksaa taas palauttaa edes näennäiseen ruotuun. Sika sai siis hetken huilia autossa ja aloitimme alusta. Kskkoskierroksen ekassa ilmaisussa olikin sitten asennetta, se oli oikeasti komeaa ja vaativaa haukkumista. Lopuilla oli kimitystä , mutta pitää vaan vaatia usea pitkä ilmaisu. Ei kai siinä muukaan auta. Koekausi lähestyy täyttä häkää; nyt treenataan!