Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

tiistai 29. maaliskuuta 2011

DSC 28.3

Tämä ei ollut hyvä päivä.Ei minulla eikä Qlla.
Huonot alta pois:
-Hyppy:Onnistui ryskäisemään hyppyesteeseen taas lahjakkaasti, ja kaatoi koko höskän.Eikä tietenkään halunnut sitten hypätä.Annoin melko pian periksi, eli laskin hyppyä yhden pykälän, olisko se sitten ollut 90 cm.Sentään hyppäsi sen, ja saatiin pariin kertaan menopaluuhyppynä.Yritti kuitenkin aina väliin kiertää takaisintulomatkalla.Kyllä jurppii..ei oli siis tämäkään niin hyvällä mallilla kuin luulin.
-Jäävät:hitaita, mutta teki oikean asennon joka kerran.Istumisessa ei onneksi valunut maahan mun edetessäni, vaikka en antanutkaan suullista kehua tai merkkiä, pieni valonpilkahdus.Seisossa valuu,oikeastaan aina.Ok, korjaukseksi kuurina vain loppuosaa jonkun aikaa.
-Nouto:tönää tassuilla edelleen kapulaa, lattiakin kyllä on liukas.Positiivista rauhallinen odottaminen ennen lupaa, mutta taasen ote on ollut rauhallisempikin.
Hyvin taas onnistui tällä kertaa:
+Seuraaminen, täyskäännökset ja muutkin käännökset.Ilmeisesti käytti myös peräpäätään vasurikäännöksessä edes jonkin verran.
+ilmoittautuminen.Ei ollut toistaa koiraa, mutta tuomarikättelyssä malttoi olla möykkäämättä ja istui paikoillaan nätisti.
+Lopussa tein myös sellaista kontaktiharjoitusta, että olin itse aivan passiivinen, ja Q sai hakeutua perusasentoon ja pitää kontaktia vaihtelevia aikoja ennen kuin vapautin.Kiva että se nykyään aika nopeasti tarjoaa perusasentoon tulemista jos mä olen ihan hiljaa.
+paikkamakuu! Olihan se aika lyhyt vieläkin, n pari minuuttia, mutta Killi hyppi estettä siinä suht nenän edessä, eikä Q edes noussut, Jee! Se oli päivän paras,ja palkaksi sai mun päivällisbroilerin jämät, ettei aina olis kissanruokaa.
Nyt mulla on siin taas hyppyangsti, ja pari muutakin jurpituksen aihetta:-(
Onneksi mulla on viiniä jäljellä,taidanpa etsiytyä sen kanssa sohvalle..

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Hakuilua 27.3

Jep, kotiin on palattu, ja treeneihinkin taas ehditty.
Häkkisen konepajan piha-alueella:
4 ukkoa.
-Aloitus oikeaan reunaan, maalimies ison roskiksen takana.Haukkuilmaisua kunnes olen saapunut paikalle ja naksautan merkatakseni.Tämä kaikin puolin hyvin!Myös kuljetus hallinassa takaisin kuvitteelliselle keskilinjalle melko ok.
-kakkonen vasemmalle, ensin tasaista plaanaa parkkiksella, nousu yli lumipenkan ja siellä ilmaisua kunnes olen jo lähellä.Ei ollut suora ei! Eli oli jo alussa lähdössä reilusti vinoon, mun karjumisilla ei juuri vaikutusta, Q laittoi vaan korvat luimuun, ja jatkoi siksakkaamista.Ok, hyvää oli kaiketi,että halu löytää maalimies on korkealla, ja ei luovuta jos kerran nokkaan on saanut hajun.Ilmaisu myös hyvä.Mutta se ohjattavuus:-( Muiden koirat kyllä tässä onnistuivat tekemään ihan kauniin ja suoran piston,eli ihan oli meidän oma ongelma..Kuljetus kuitenkin taas hyvä, nyt irrotin jopa henkisestä turvaköydestä, eli hihna oli mun kaulassa. Olen ylpeä itsestäni,se hihna kun on mulle niin kultaakin kalliimpi;-)
-kolmonen oli piilotettu keskellä parkkialuetta olevien rautaputkirivistöjen keskelle.Jaana antoi järkevän neuvon ettei maalimiestä Qlle tarvi laittaa sinne perimmäisen rivin taakse, kun Qlla ei oo irtoamisongelmia.Niin se kyllä sitten taas lankesikin aluksi omaan nokkeluuteensa ja kauas ja kovaa irtoaviin tassuihinsa, ja uppos jonnekin 80 metriin, kunnes paluumatkalla nokkaan tulvi haju.Hyvä kuitenkin ettei se nokka vauhdin hurmassa mennyt kiinni. Ilmaisu lyhyt.
-Nelonen taas vasemmalle ja ison lumikasan takana. Nyt itseänikin otti päähän kun leiposin ja leiposin sitä lähetystä.Mutta kun! Kun Qsta näki, että suunta on ihan hukassa.Kun vihdoin näytti siltä että suuntima olis sinnpäin kuin pitäisi,niin eikö se kumminkin taittanut turhan oikealle.Kumma kyllä, tällä kertaa se tuli mun rääkäsystäni takaisin uuteen lähetykseen.Nyt rintamasuunta oli kohtuullisen suora, ja täälläkin vaadittiin vain lyhyt ilmaisu.
Joten paljastettakoon se tässä; olin jossain kohtaa salaa hurjan tyytyväinen kun mun mielestä Qn pistot oli valtavan hienoja ja suoria.No ylpeys käy lamkeemuksen edellä! Joko olen silloin ollut harhainen eikä se olekaan osannut edetä suoraan, tai sitten mökkikyläpistotukset tms ovat aikaansaaneet taas yhden ongelman.Huoh..
Kiva treeni joka tapauksessa, ja Q oli oikein tyytyväinen kun sai tehdäkin taas jo jotain.
Loppuun vielä treenattiin ilmoittautumisia ja henkilöryhmää:ja kyllä niissäkin vielä paljon tekemistä on.Okay, nyt se ei enää niinkään kuikuile sitä toista koiraa siinä kuljetuksessa tuomarin eteen.Ongelma on lähinnä siinä kun sen pitäisi istua ja odottaa mun kätellessä tuomaria.Siihen se tarjoaa haukkumista tai hyppykieppumista:-)
Henkilöryhmä kyllä meni ok.
Joten pitää muistaa treenata paljon paljon ilmoittautumisia.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Hunningolla..

Illalla lähdemme Edenin kanssa viikoksi Marbellaan, ja talon miehet,siis Juha ja Q saavat pärjätä kaksistaan.
Voi Q ressu,tylsät päivät edessä kun kukaan ei touhua sen kanssa..Ja virtaa sitten riittänee senkin edestä kun lauantaina taas sen näen:-)
Olispa kiva kun sais koirankin mukaan, ukosta niin väliä:-)

torstai 17. maaliskuuta 2011

Ja eteen..

Lenkillä Haunisissa taas kun Q sitä ekaa suoraa baanaa laukkasi eteenpäin, huusin Platz ja jes! Sinne tippui..no ok, ei nyt ihan tippunut:-) mutta kääntyi ympäri ja toteutti maahanmenon.Nyt olin kerrankin varustautunut, ja kaivoin taskustani narupallon palkaksi.Ja seuraavat kaksi maahanmenoa oli tosi täpäkät,pallo oli hyvä palkka.Kaksi ekaa huusin Zip ja se sai hakea multa narupallon,kolmannella menin sen luokse ja n metriä ennen hyvästä katsekontakstista vapautus ja heitin pallon sen taakse.
Oikein hyvä..

maanantai 14. maaliskuuta 2011

DSC maanantaina 14.3

Ihan alkuun täytyy tuulettaa:Jes, se hyppäsi metrisen pariin kertaan menopaluuna hienosti! Eikä kiertänyt! Nyt heitin patukan hypyn yli, ja Harri oli valppaana aikeissa noukkia patukan äkkiä talteen, jos Q yrittää kiertää.Mutta sinne hyppäsi komiasti, ja myös paluun patukka suussaan.Joten nyt on kivalla mallilla, ei ryski päin estettä, ja osaa hakea hyvän etäisyyden (ainakin hallilla matolla, saas nähdä sujuuko sitten nurmellakin ok).Myös takajalat nostaa kauniisti kroppansa alle, eli fysiikassakaan ei tällä haavaa ole mitään häikkää!Ja ilmeisesti sinne aivolohkoon on ujuttautumassa ajatuksen itu siitä, että MOLEMPIIN suuntiin.
Kaikenlaista muutakin treenattiin, tosin "syväanalyysejä" en jaksa tällä kertaa.
Ok oli seuraaminen, käännökset (Ja jep myös vasurikäännöksissä käytti takapäätään mukavasti) täyskäännökset ja luoksetulot.
Ei ihan yhtä ok:jäävät (istumisen valumisongelma taas nostelee rumaa päätään) ja seisossa steppaa pari askelta eteenpäin jos ei saa suullista vahvistusta eli kehua heti kun stoppaa.Maahanmeno suht nopea.
Paikkamakuu tökkii aina vaan , ekan joutuu korjaamaan, ja vasta tokalla pysyy.Argh! Mutta niin tuttu ongelma..edelleen olen saamaton, enkä ole lainannut sitä kauko-ohjattavaa sitruunapantaa.Josko loman jälkeen tarttuis härkää sarvista, pakko tämä on saada kuntoon.
Ja loppuun Q himoitsi niin selvästi Harrilta taskusta Lotan käyttämää Klin valkeaa nahkapatukkaa, että kai semmoinen täytyy käydä ostamassa.Sehän veti siitä ihan stratosfäärit, henkilöryhmästä sitten se sai sen palkaksi.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Piiloparkkitreeniä lisää

Haunisissa,kentän tien puoleisella laidalla.
Kuukkis oli nyt loppupäässä,joten kaikki piilot oli varmasti hyvin hajustuneita.Niin se kuitenkin onnistui yhden sössimään, eli olikohan peräti eka vai toka, jossa haukkui väärää piiloa, siis valeilmaisu.Pieni pettymys.Sen jälkeen kyllä skarppasi, joten ei se nyt "rikki" tuosta mennyt..Loppuilmaisut sitten ihan hyvin, etsi ja paikallisti huolella, ja ilmaisutkin ihan korrekteja.Sillä viimeisellä eli "pystytunnelilla" jouduin kyllä sanomaan "alas" kun se yritti hyppiä ylöspäin varmistaakseen yläosasta hajun lähteen.Ja vaikka Qn selvästi teki mieli lähteä kentän toisen puolen päähän, missä toinen hakuryhmä myös treenasi omia risteilyjään, niin se onneksi ratkaisi hyvin ja jäi paikallistamaan loppuun maalimiehen sijainnin omissa vähemmän vauhdikkaissa treeneissä.Siinä se oli kelpo poni!
Ja sitten ois ihan kannattanut mennä kotiin:-( Kun kenttä hiljeni , päätin ottaa eteenmenon.Ja hitsi kun ärsyttää, se meni vinoon,taas!
Uusinnalla jätimme yhdessä pallon, mutta kontakti oli kateissa, sitä siinä sitten steppailtiin valmistelevassa osuudessa eestaas..
Suoran eteenmenon jälkeen sain kotvan odottaa ennen kuin herra suvaitsi saapua pallonsa kanssa, oli vissiin sen verran Q myös ärsyyntyneessä mielentilassa:-(
Sen jälkeen otettiinkin melko pitkät seuraamissulkeiset, siinä Q onneksi teki hienosti työtä!Lopetin luoksetuloon, ja siinä palkkasin edestä.Oli suora ja nopea.
Vielä kun lähdin ajelemaan pois kentältä,kurvasin TPHn puolelle ja otin siell eteenmenon.Nyt hienosti suoraan! Tästä bileet ja kotiin!
Ei o aina helppoa ei!

perjantai 11. maaliskuuta 2011

DSC hallilla pe 11.3

Alkuun käännöksiä. Vasempaan aika ok, oikeaankin hyvä, täyskäännös näistä kuitenkin paras(jos oikein muistan). Sitten tempoja, joku juoksuosuus oli pomppuisampi, muuten ihan kohtuullista..mutta liikkeestä pysähdyksissä jää turhan taakse.Muistaakseni tässä välissä Q kyllä keekoili kun oven toiselta puolelta kuului ääniä ,ja joku koirakin siellä haukkui.Eli Q ei tehnyt hommia, vaan antoi kontaktin pudota ja oli ihan kuutamolla jonkin aikaa,pöh!! Sille vähän vähemmän kauniisti jouduin huomauttamaan pariin otteeseen,mutta lopulta uskoi , että ei auta, vaan se tehdään mitä mä pyydän.Joten sitten vielä pätkä seuraamista ja palkka. Ja tauolle.
Tokalla tai kolmannella vuorolla otin yhdessä Annen ja Jipsun kanssa ilmoittautumisen tuomarille eli Helille.Muuten ok, mutta kättelyssä pomppasi.Komensin sen uudelleen sivulle, ja suullinen kehu kun pysyi nätisti istumassa, ja siitä vapautus pallolle.
Heti perään toinen ilmoittautuminen, nyt vaihdoimme paikkaa, eli Q oli tällä kertaa vasemmalla puolella, tämä meni oikein hyvin kättelyvaihetta myöden!
Seuraavana vuorossa taisi olla jäävät, eli kertaalleen ensin kaikki kolme , niin että Anu naksautti heti kun asento oli oikein.Suht hyviä, eli liikkeet oikein, ja maatenmenokin kunnon hissitekniikalla.Seisomisessa valui pari kolme askelta.
Sitten vielä samat uusiksi, niin että erkanin myös jonkun matkaa.Istuminen edelleen ok, maahanmeno ei ihan yhtä hyvä kuin eka, seiso :jaa en muistakaan miten.Taisin palkata siinä suoraan , niin että heitin lihapullan Qn taakse vasemmalle.
On se näissä edistynyt, se täytyy sentään myöntää, mutta valmiit ne ei ole!
Paikkamakuu 2 ja 1/2 minuuttia, mulla itsellä petti hermo taas liian aikiasin..Pysyi, mutta vinkui välillä.Jossain kohtaa lopussa otin vielä uuden, pysyi ihan hyvin varmaan n kolme minsaa, mutta sitten nousi istumaan.Palautin sen maaten, ja nyt pysyi ok vaikka Minea heitti kärrynpyöriä siinä lähellä, hyvää häiriötä;-)
Ja hyppy! Otin muuten mittanauhan mukaan, oli se n 100 cm, ainakin 98! Nytkin ensin pariin kertaan väisti, mutta kun se ei saa sitä patukkaansa, niin kyllä se sitten hyppää, ja ei kolissut rimakaan mielestäni.Tämä kertaalleen molempiin suuntiin.Ensi kerralla peukut pystyyn, että ei enää yrittäsi väistää, vaan menisi kerrasta..
Kiva treeni, kiitos Helille ja Anulle!
Niin ja saimme tutustuttua Halinin Willeenkin:-) Oikein symppis tapaus, toivotaan että saadaan hakukurssi aikaiseksi.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Eteen..

Aamulla otimme revanssin eilisestä.Nyt Q onnistui hyvin siellä TPHn kentällä.Pallo ei oikein näkynyt lähtökohtaan, sillä aurinko häikäisi, mutta sinne se hienosti lähti kuitenkin, ja jes! tällä kertaa SUORAAN..

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Ma tottis 7.3

DSC-hallilla Krissen ja Harrin kanssa.
Q oli suorastaan liikkis! Se halusi touhuta mun kanssa eikä yhtään yrittänyt viipottaa mihinkään.Voisiko olla niin ihanasti, että yhteistyöhalukkuus olis nyt nousussa..siltä se pahasti vaikuttaa:-)
Ainakin olen siihen nyt tosi tosi tyytyväinen, ei se paljon paremminkaan olis voinut töitä tehdä!Asenteeltaan siis!
Alkuun mulla oli sunnitelma että otan kisanomaisesti putkeen ilman välipalkkaa seuraamisen ja jäävät, ja palkkaan vasta luoksetulosta.Seuraaminen oli tosi hyvä, ja istumisen se suoritti napakasti.Mutta voi vitsi, se valui maaten jossain kohtaa.Joten uusin sen kuitenkin, ja vielä kerran se yritti valua mun edetessä.Tässä on nyt joku juttu, ilmeisesti olen palkannut maahanmenoista sen verran vuolaammin..Joten kun se kolmannella yrityksellä pysyi hienosti , niin palkkasin hyvin.Siihen perään maahanmeno, se oli kanssa hieno ja nopea.
Muistaakseni tuossa välissä tauolle.Seuraavalla hukilla otin vielä ne jäävät erikseen ja palkkasin jokaisesta. Myös seiso oli hyvä ja pysyi siinä myös hienosti kunnes palasin palkkaamaan.
Seuraamisen tempot ja käännökset oli hyvät, samoin ilmoittautuminen ja henkilöryhmä(tosin se oli miniryhmä ja koostui Krissestä) oli hieno.Oikeaan kaarros myös tiivis, eli näissä ei mitään ongelmaa tällä haavaa.
Nouto hyvä, nyt en kiertänyt Kuuraa, pysyi hyvin joka tapauksessa eikä pylly nykinyt.Luovutusasento hyvä, palkkasin edestä.
Paikkamakuu n kaksi minuuttia samalla kun Lotta treenasi parin metrin päässä(jos sitäkään) ja Q pysyi hienosti ja valppaana piti kontaktia munhun,nyt en jättänyt kissanruokapurkkia sen jalkojen väliin, vaan palkka oli mulla.Ens kerralla n 5 minuuttia..
Ja loppuun vielä hyppy, taas vähän korotettuna.Korkeus oli ainakin 90 ellei 95 cm.Ja alkuun se väisti sitä pariin kertaan..Kun se sitten hyppäsi, kolautti se jalkansa kunnolla siihen rimaan (ihmettelen muuten ettei se pudonnut ?? ), mutta onneksi siitä se ei saanut kuitenkaan mitään angstia, vaan hyppäsi paluuhypyn komeasti.Ja vielä yksi hyppy menopaluuna, nyt ei rima kolissut, hienosti se hyppäsi. Enemmän vissiin mulla on siinä joku henkinen ähky sen loukkaantumisen jäkeen. No näköjään treeni tuottaa tulosta, kiva kun on sentään jo tällä mallilla ennen kuin ulkokausi alkaa. On sentään helpompaa treenata pehmeällä nurmella sitä korkeaa hyppyä.
Tiistaina illalla kävin ottamassa Haunisissa ,nyt TPHn kentällä, eteenmenon.Ja taas vein pallon niin ettei Q nähnyt.
Mutta se meni kyllä myttyyn.Eli irtosi se kauas ja kovaa..mutta vinoon.Ja niinhän siinä auratulla kentällä meni vinosti aurausura, jota pitkin Q mennä viipotti tuulispään lailla.Hiukan paremmin olisin vissiin voinut itsekin katsoa lähetyspaikan! Höh!
Uusinnalla vietiin pallo yhdessä,seuruutin sieltä kentän reunalta koko pitkän matkan , ja oli hieno seuraaminen!
Valmistelevassa osassa yrittikin sitten jo luikkia ja olla pitämättä katsekontaktia..kolmannella yrityksellä vasta onnistui! Mutta tässä ei kyllä voi yhtään lipsua, ei kerta kaikkiaan..

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Lenkillä Haunisissa

Tänään oli vapaapäivä, ja aamulla oli aikaa tehdä kunnon lenkki Haunisten altaan ympäri.
Siinä yhteydessä treenailtiin aina väliin sitä, että kun Q juoksi edellä annoin yhtäkkiä "platz" käskyn.Selvästi se onnistui niinä kertoina paremmin kun se oli juoksemassa ravilla eteenpäin, täyslaukan vauhdin huumassa sillä oli vaikeuksia kuulla tai kyetä maahanmenoon.Joka tapauksessa aika monta onnistumista saatiin joukkoon, osan kävin palkkaamassa sinne Qn luokse namilla, ja osasta, niistä kaikkein nopeimmista ,vapautin "zip" ja se sai tulla luokseni repimään mun hanskaa. Täytyypi muistaa tasaisin väliajoin treenata tätä, josko sille aukenisi idea pikkuhiljaa.
Myös sitä treenailtiin pariin kertaan, että otin sen hallintaan kesken kaiken, ja kuljettiin "yhdessä" käskyn alla siellä metsässä,hakumetsää varten tätäkin olis pakko vähän työstää.Tänään sujui mallikelpoisesti,Q oli ihqu.
Lenkun jälkeen ajettiin vielä SPL-kentän kautta.Vein pallon Qn näkemättä, ja otettiin yksi eteenmeno.Aikas hieno! No tietty se maahanmeno siellä jäi ottamatta, mutta alkuosa oli hyvä.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Piilokylätreeni Haunisissa 6.3

Oli sen verran kova tuuli,että laitoimme piilosysteemit suosiolla katoksen keskelle, jotta piilot ei lentäisi taivaan tuuliin.Sinne pykättiin peitetty pahvilaatikko, muumiteltta, kompostikehikko, häkki,agitunneli ja penkki peitettiin peitolla jne..
Q oli suoritusvuorossa eka.
Treeni meni hienosti kaiken kaikkiaan, eli jo alussa se teki mun mielestä ihan hyvin töitä paikallistaakseen missä ukko on.Haukkuja vaadittiin vaihteleva määrä, suurin osa oli aika lyhyitä.Ekan ja tokan ukon jälkeen se tais olla sitä mieltä että johan se sieltä ukon nosti, eli meinas lähteä kentän puolelle.Kutsusta kuitenkin palasi ja jatkoi hommia, eli uskon että oli ihan "inhimillinen" fiba,ei vaan tajunnut että jatkuu samassa paikassa ennen kuin sille se kerrottiin.
Viidennellä eli viimeisellä pistolla oli ukko muumiteltassa, joka oli peitetty pressulla.Siinä oli selvästi muillakin koirilla hiukan hankalampaa paikallistaa haju,ja Qkin teki siinä virheen eli haukkui enemmänkin siellä takana olevaa kompostitynnyriä.No nostin sen sitten ylös, jotta näki ettei siellä ollut ketään.Uusi yritys, nyt se joutui tekemään tarkemmin töitä ja hiffasikin missä ukko lymyää.
Sain ruinattua meille vielä yhden maalimiehen, jotta treeni päättyisi helpompaan onnistumiseen, ja sen se suoritti hienosti.Eli etsi huolella ja tsekkasi että haju on varmasti nyt peräisin ukosta ja aloitti ilmaisun vasta sitten.Ja nyt se saikin huimat kehut ja tuulettaa tyytyväisenä.Uskon että se oli itsekin varsin tyytyväinen itseensä!

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Kupittaalla aamusta

Perjantaina Edenillä oli vähän hankalasti hammaslääkäri kesken koulupäivän, ja päätinkin hyödyntää luppoajan siinä välissä lenkittämällä Qn Kuppiksen puistossa ja ottamalla pikku tottissession.Niin ja piti töitäkin varten meikata autossa parkissa, oli taas ihmisillä pällisteltävää:-)
Tottis meni kyllä tosi mukavasti..Eli siinä aukealla missä usein on tokokursseja sun muita, otin seuraamista eri nopeuksilla, luoksetuloa ja jääviä, ja kaikissa se oli täysillä mukana eikä antanut ohikulkijoiden häiritä.Saatiin yhdeltä nuorisojoukolta taputuksiakin:-)
Juoksuosuudessa se ei enää juurikaan pompi, mutta siinä kun juoksusta siirtyy hitaaseen kävelyyn, sillä meinaa aina ekat pari askelta keulia asento.Siihen mun kannattaisi varmaan keksiä joku "askellajisiirtymä"..koska oikeasti se seuraa sen verran intensiivisesti ja mun hidas on aikas hidas, niin melkein pakosti se ajautuu vähän eteen.Itse se aina korjaa sen, ja heti sen parin askeleen jälkeen, mutta olishan se kauniimpaa jos ois perfect.
Täyskäännös tuntuu nyt hyvältä,siinä on mulle löytynyt oikea vauhti vissiin..tarttis videoida että oikeasti näkee onko se yhtä ok kuin miltä se tuntuu.
Hieno Kuukkis, siinä se teki tottista suurella sydämellä, vaikka mulla ei ollut mitään muuta palkkaakaan mukana kuin mun lapaset, jotka se sai sitten "ryöstää".

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Eteen!

Aamulenkkiä ennen kieppi Haunisten treenikentälle, ja yksi onnistunut eteenmeno suoritettu! Q ei nähnyt pallon vientiä mutta tällä kertaa sillä oli ihan selvät sävelet, ja valmistelevan osuuden seuraaminenkin oikein mallikas!