Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kevään viimeisiä halliaikoja ..

Tämän kerran jälkeen on vielä yksi. Toki nyt on kenttäkin hyvässä kunnossa jo, mutta on lämpimässä kuivassa ja puhtaassa hallissakin omat puolensa :-)
Alkuun lihasten lämmittelyyn roskiksen kiertoa. Nämä suht hyvin, tosin välillä mulla oli ajoituksen kanssa ongelmia ja merkkasin inan liian aikaisin. Vaihdettiin tokotötteröön ja senhän Q olis vallan taas halunnut joko tuoda tai töniä maahan. Onnistuneen jälkeen vaihdoin takaisin roskikseen :-)
Lihasten lämmettyä( ja samalla Qn sopivasti kuumuttua), otettiin hyppynouto täyskorkealla esteellä. Ilmava hyppy , siinä ei ongelmaa. Vauhtipalkka. Ja sitten taas itsekin vähän mokasin, rupesin siinä höpöttämään muille ja ikäänkuin 'unohdin' Qn roikkumaan
siihen sukkapallon varteen. Sen kanssa kun ei voi löysiä yhtään.. Niin Q vaihtoi itse salamaiskulla takaisin kapulaan ja olis halunnut kirmailla sen kanssa. Halli onneksi ei kannusta laajaan rundailuun , joten joutui antamaan periksi aiemmin kuin aukean taivaan alla.
No joo... Perään uusi hyppynouto ja nyt palkka luovutuksesta, tämä ok.
Jollain kiekalla otettiin seuraamisen juoksusta hitaaseen siirtymistä ja kenties nyt löytyi idea millä tahdilla mun itse pitäisi kävellä. Mun hidas on ollut niin tooosii hidas, hiukan lyhyempi askellus ja aavistus lisää vauhtia helpottaa Qn osuutta huomattavasti.Se kun on kumminkin niin iso, että mun oma vauhtini vaikuttaa siihen miltä sen suoritus näyttää.
Loppuun treenailtiin takapalkalla kaukkarien alkeita. Istusta maahan oli helpompaa, mutta kamalan vaikealta tuntui nousta maasta istumaan. Toki aiempi treenihistoriakin taatusti vaikuttaa, onhan Qn kanssa paljon treenattu sitäkin että kun se makaa niin joku yrittää vähän taluttimestakin kyliä sitä ylös ja sen kuuluu silti maata. Onko ihme jos pientä miestä hämmentää saako tästä nyt ihan oikeasti nousta. Treeniä lisää..
En muista otettiinko muuta.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Back to basics ;-)

Tänään palasin ihan ihan alkeisasioihin . Jotka taisin lahjakkaasti silloin pentu - ja nuoren koiran aikoina unohtaa treenata. Mulla kun on taipumuksena vissiin mennä välillä peffa edellä puuhun:-)
Siispä: tänään koulutusvuoron jälkeen otin Qn autosta hengailemaan. Tai itse asiassa oli meillä sen verran järkevä juonikuvio että seuruutin laukaukset.Niitä kun en ees muista koska on viimeksi otettu.
Ja sen jälkeen me siis hengailtiin ja palloiltiin siinä muiden koirien vieressä. Kentälle tullessa yritti ärähtää toiselle airisuroksista( joka siis myös yritti haastaa).Qlle tarvitsi vain sanoa 'annas olla' ja nätisti ohitti pojat. Sitten taas hetki hengailtiin ja välillä otin ryhdikkäämmän asennon ja palkkasin heti Qn tarjotessa aktiivista sivulletuloa. Tämän jälkeen seuruutin Qn henkilöryhmään joka koostui näistä kahdesta airisohjaajista plus koiristaan. Voi Q kun oli niin pätevä !! <3
Olin kovin iloinen näinkin yksinkertaisesta asiasta, että Q oli rauhassa ja levollisesti sillon kun emme tehneet itse mitään vaikka ihan suht vieressä ja myös vähän kauempana muut koiralle touhusivat. Mutta heti kun itse otin ryhdikkään asennon, se automaattisesti lähti tarjoamaan oma-aloitteista kontaktia ja seuraamista.
Ja vielä kun lopuksikin vielä jatkettiin hengailua, ei se kiihtynyt Rion jalkapallosta tai Repen systeemeistä. Aiemmin se olisi pyrkinyt herkästi omimaan kaikkien pallot ja mieluiten koko kentän . Siedätyshoito tässä asiassa on tuottanut positiivista tulosta.
Tai sitten Q on vihdoin aikuistumassa :-)
Pieni sydänkäpyseni <3

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Metsässä!

Jihuu meillä oli hakutreeni metsässä:-)
Otin tosin pelkät etukulmat..
Aloitus oli vasemmalta: hyvä suora pisto. Elina oli makaavassa asennossa , eikä Q survonut Elinan päältä. Aloitti haukun nopeasti ja jatkoi suht hyvää sarjaa . Kerran vetäisi henkeä kun lähestyimme yhdessä tuomarin kanssa.
Tuli kiltisti yhdellä käskyllä vierelleni , plussaa Qlle siitä <3 sitä kun ei ole juuri harjoiteltu. Pysyi aloillaankin kunnes Elina nousi mutta pakko oli vähän käydä moikkaamassa. Tuli uudella käskyllä nätisti hallintaan ja pysyi kuljetuksessakin yhtä pikkuista pyrähdystä lukuunottamatta ok.
Eka oli siis palkaton.
Kakkospistokin oli suora. Siellä myös Q haukkui hyvin sen 13 mikä oli sovittu määräksi mistä Laura sai vapaasti palkata vaikken olisikaan vielä perillä.
Helppo motivaatiotreeni, mutta kiva oli kokeilla pitkästä aikaa mitä Q meinaa kun ei saa palkkaa ja otetaan ukolla hallintaan . Ei pöllömmin.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

DSC 19.3

Outin & Takun &Rotin kanssa.
Vähän olen pähkäillyt mahtaako eturauhanen taas vaivata Quukkista, joten en uskaltanut suorilta kokeilla metristä hyppyä, vaan hyppäytin sen n 90 cm.stä. Aika hipoen taisi mennä ekalla, paluu oli parempi. Ja toinen hyppy oli jo ilmava, eli kaipa se metrisestäkin yli pääsee.. Pitää muistaa ottaa se täyskorkeana vielä näillä viimeisillä hallikerroilla, vähän turvallisempaa kokeilla kangasesteellä kuin kiinteällä. Mutta joka tapauksessa siis, Q lähti halukkaasti hypylle vaikka olisi halutessaan pystynyt helposti kiertämään, joten en usko että on pahoja jumeja tai edes isosti eturauhasvaivaa.
Noudoilla vielä jatkettiin , eli tsekkasin tekeekö täyden sivullesiirtymisen tasamaanoudossa, ja se oli ok. Outi kyllä huomioi, että mulla on varsin kuuluva sivulle-käsky. :-) Öh,mitenköhän se semmoiseksi on muuntunut.. Kokeilinpa sitten hunajaisempaa äänensävyä, Q toteutti käskyn ihan jees, mutta katsahti mua vähän hämillään.Ehkä sellainen semi-vääpeli olisi paras:-)
Jäävät : same old-same old.. vähän hitaita, mutta suoria ja levollisia. Maasta ylösnousu oli napakka, siitä plussaa Qlle.
Seuraamisessa eilen täyskäännökset oli hyviä, mutta vasemmalle käännöksistä vasta kolmas kunnollinen, muut jäi inan veltoiksi takaosan käytön suhteen. Juoksuosuudet ok, hitaassa jostain syystä yrittää nyt alkaa työstää peruutusta, sitä ne mun peruutustreenit on nyt sitten saaneet aikaan. No korjaussarjaa tähän.
Loppuosassa vuoroa treenailtiin myös vierekkäin ja vastakkain seuruutusta Outin ja Rotin kanssa , sekä myös tehtiin ns henkilöryhmää Outin ja Rotin ympäri. Näissä Q oli taas ihan pro, jotenkin sen koko kropasta huokuu se kun se skarppaa ja jotenkin syttyy vasta kun on jotain pientä haastetta. Tai no haastetta ja haastetta, mutta kuitenkin normista poikkeavaa :-)
Ja viimeiseksi otettiin kiertoja jonkun työkaluboxin ympäri, nyt ilman mitään lätkää. Q joutui kyllä vimmatusti tsemppaamaan, että tajusi että ihan oikeasti on pakko kiertää boxin takakautta. Mutta kyllä se lopulta tajusi:-) Se tais olla jo ihan hikinen treenin päättyessä kun niin valtavasti oli tarvinnut jumpata..

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kevät tulee;-)

Ja kevään myötä myös ohjatut kenttätreenit. Mulla oli tänään koulutusvuoro Katin ja Hatan kanssa, ja vuoron päätyttyä vähän treenailin Kuukkiksenkin kanssa.
Ihan loistavaa että saatiin otettua Eija O.n ja Lucan kanssa ilmoittautumista. Ainakaan Lucan kanssa ei ilmennyt mitään kyttäämistä tai pullistelua, vaan hyvässä kontaktissa Q suoritti ilmoittatumisen molemmilla kerroilla( vaihdoimme myös puolia).
Seuraamisessa otin pitkää pätkää ja pyörittiin lähellä hemaisevia tervutyttösiä. Jossain vaiheessa Q tipautti kontaktin ja pääsin sille huomauttamaan;-) Sen jälkeen tekikin oikealla asenteella!
Lopuksi vielä menimme ihan hengailemaan kopille , siellä oli myös kaksi kappaletta airisuroksia ja Lucakin ihan metrin päässä. Q oli hyvin levollinen eikä provosoitunut muista pojista;-) Toinen airiksista yritti vähän pöhistä Qlle , mutta lopetti nopeasti ja Q oli edelleen ihan cool.
Kentältä jatkoimme vielä Huvilintuun hakutreeneihin. Metsään ei ollut oikein vielä järkeä mennä, siispä treenailimme ilmaisuja.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Annetaan: Villisika !

Vitsi vitsi, mutta aamulla ei naurattanut!
Q makoili petollisen letkeänä omalla pedillään kun tekn töihin lähtöä. Avaan oven ja musta nuoli ampaisee oven raosta karkuteille . Lähti riiuureissulle:-(
Onneksi kyseistä tai mitään muutakaan narttua ei osunut kohdalle, vaan jätkä jumitti läheisen kerrostalon piha-alueella litkimässä antaumuksella tyttöpissaa ja sain tarrattua niskakarvoista otteen ja lassottua sen taluttimeen ..
Jep hyvin meillä menee ..ihan on otus hanskassa.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Ilmaisua

Onneksi kohta taas päästään metsään! Mutta tänään siis vielä ilmaisu- ja risteilytreeniä, sama paikka kuin viimeksi.
Qlla oli tänään letkeä hyvin rullaava haukku,enimmäkseen.,Eka n 24 (ei kimitystä) , tokalla viitisentoista haukkua, edelleen hyvin. Kolmas ja neljäs oli lyhyitä ja viides jälleen pidempi. Siinä Q sai haukkua n 35 mutta harmillista kyllä 20 ja 30 välillä sillä jälleen vähän pätki kone. Tai ei siis varsinaisesti pätki mutta vähän muka väsähtää. Kyllä se jatkaa ja kohta taas parantaa haukun sävyä. Mutta jotain häikkää siinä on edelleen.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Nonni !

Jaa-a saas nähdä teloiko Q nyt kyntensä niin, että se rupeaa vaivaamaan:-(
Aamulenkin päätteeksi vielä vähän tottistelemaan Haunisiin.
Kivaa oli, ja Q painoi treenin päätteeksi täysillä menemään narupallonsa kanssa uudestaan ja uudestaan. Hetken päästä hoksaan, että lumeen tulee verisiä jälkiä:-( Vasemman jalan varpaankynnen tienoilla sitä verta, mutta en siinä pystynyt näkemään oliko kynsi repeytynyt, vai oliko iho nirhaantunut.
Kotiin kun päästiin ja ryhdyin "pyykkäämään" tassua, en enää löytänyt mitään ?? Toivotaan siis , että lumipaakut tai joku jääkokkare olisi vaan nirhaissut ihoa..
Treenattiin kentälle tulossa aktiivista tarjoamista, ja tarjosi se :-)
Jäävät, istumisessa ei nytkään ollu valunut, jee!
Liikkeestä maahanmenossa se yritti ennakoida, joten valmisteleva osuus oli sitten pitkä. Maahan suht hyvällä vauhdilla, ja tänään palkkasin suoraan luoksetulossa siitä kun istui edessäni. Hyvä, ei törmännyt. Liukkaalla kelillä näköjään Q osaa hidastaa ajoissa:-) Kun nyt muutenkin oppisi ettei törmäile..Mutta siis tässä asiassa on tapahtunut edistystä, nykyisin törmää enää hyvin harvoin.
Tokopuolelle ei suoritus taida kelvata, sillä se kyllä koskee kuononsa mun mahaan, mutta kun itse tykkään tästä niin turha siitä valittaa.-)
Eteenmeno narupallolle. Suoraan vaikka palloa ei näkynyt.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Ilmaisua ja esineitä

Aamupäivällä Haunisissa Terhin ja Nomin kanssa.
Q lle haukutusta suunnitelmalla 1. lyhyt. 2.pitkä 3.vielä vähän pitempi 4.taas lyhyt ja 5. noin 25
Q haukkui tänään taas aika hyvin.
Kaikilla aloitti heti ja haukku oli sävyltään vaativaa ja rytmi oli hyvä.
Kakkosella päästi yhden 'viu' noin 23 tai 24 haukuntaa paikkeilla.
Kolmosella mukaan mahtui väliin ehkä kolme tai neljä kimeämpää haukahdusta siinä kolmenkymmenen haukun tienoilla, sitten se taas paukutti paremmin. Selvästikään sillä ei ole oikeastaan juuri vaikutusta miten itse tulen Qn vierelle tai pyörin siinä ympärillä. Vaan kun se pahus laskee itsekin niitä haukkuja ;-). Se on näet ihan vakio että 21 jälkeen pätkii jonkin verran kunnes parantaa.
Viimeisellä kyllä nyt haukkui hienosti 26 ja siinä kohtaa Terhi palkkasi.
Jos kellään lukijalle on ollut samankaltaista säätöä niin kuulisin mielelläni. Ongelma ei ole suuren suuri, mutta tykkäisin kyllä keksiä miten juttu ratkotaan ..
Joka tapauksessa se ettei se ollut saanut haukkua sunnuntain treenissä nimeksikään saattoi nyt olla tehnyt tehtävänsä , eli haukun sävy oli pikkuvakiovirhettämme lukuun ottamatta taas mun makuun tarpeeksi 'kiihkeää ja vakuuttavaa' !

Esineruutu:
Normikokoinen alue, jossa vain ne 3 esinettä . Takakulmien lähistöllä ja keskellä.
Aloitin oikeasta reunasta , hyvä pisto ja esine tuli nopeasti. Lasten nilkkasukka.
Seuraavaksi lähetin suht keskeltä ja Q juoksi suht läheltä keskiesineen ohi:-( ja tuli vähän ajan päästä pistolta pois .Nosti myös koipea puuhun josta ärähdin.
Kolmas lähetys vasemmasta reunasta, irtosi hyvin ja melko pitkälle suoraan mutta kaarsi oikeaan lähellä takarajaa. Ja taas tuli pois. Hitsu kun mä ehdottomasti tykkäisin enemmän siitä tyylistä etsii kunnes löytää !!
No siinä vielä treenattavaa.
Seuraavaan lähetykseen hetken patosin ja annoin lisävihjeen 'siellä' ja niinpä Q sai uutta puhtia , kirmasi täyttä laukkaa takarajalle , paikansi esineen (kapea heijastinlätkä) ja toi.
Tähän lopetin.
En tiedä johtuiko haahuilu siitä ettei saanut välipalkkaa, mutta eihän se yleensä koskaan saa.
Vai oliko se kuutamolla hormoniensa ja väsymyksen vuoksi, se kun oli suuren osan yöstä valvonut ja vinkunut rivitalomme päädyssä olevan juoksunartun perään.
Niin tai näin , hyvä että Q kuitenkin petrasi hetken päästä . Aikaakin meni varmaan vain noin kolme minuuttia yhteensä , mutta kivointahan aina olisi ettei mukaan mahtuisi yhtään kommervenkkiä tai epävarmuutta :-)

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Risteilutreeniä lentokentän rahtiaseman parkkiksella

Q oli pikkuisen kuutamolla, sille ei oikein heti auennut treenin idea. Oli vissiin sen mielestä liian helppoa?
Eli ukot oli ihan näkyvillä , yliheittoina risteilytys eikä se saanut haukkuakaan viidellä ekalla , vaan vasta kutosella ja seiskalla.
Q risteili ihan ok, ja kävi tarpeeksi läheltäni ylittäessään keskilinjan . Se oli kuitenkin vähän hämmentynyt kun näki tietysti toisen puolen ukon siirtymisen. Luultavasti olisi ollut järkevämpää siinä mielessä antaa sille 'tehtävä' eli antaa sen ilmaista, niin sillä ois ollut selvemmät sävelet .
Pysyi ukoilla mutta pälyili sieltä eikä lihapullien syönti ollut niin innostavaa.
Ilmaisuihin olisin kaivannut enemmän asennetta.
Stinalla oli ihan hyviä ajatuksia. Yritän pähkäillä miten ryhtyisin rakentamaan ilmaisun treeniohjelmaa, se kun on tosiaan aika levälleen räjähtänyt . .
Kentällä kävin jonain iltana, oiskohan ollut lauantaina.
Seuruukaavio hyvällä asenteella, kääntymiset tuntuivat hyviltä . Ainakin kuvittelen Qn käyttäneen aktiivisesti takaosaansa . Käännöksistä kehuin .
Liikkeestä istumisessa tarkoituksella käänsin pääni kolmen askelen jälkeen , ja kehuin siitäkin kun ei ollut valunut maahan.
Liikkeestä maahanmenon valmistelevan vihjeen jälkeen palkkasin patukalla. Uusi perusasento JA Uusi vihje, nyt liike kokonaisena loppuun,hyvin.
Q himmasi just hyvällä kohtaa eikä törmännyt, kaunis edessä istuminen ja täysi sivulle siirtyminen. Loppupatukka tästä.

Kaiken kaikkiaan viime viikkoina mua on vaivannut ahdistus masennus ja ärtymys.
Onneksi Qn kanssa on kuitenkin aina kiva treenata, vaikkakin tuntuu ettei me edistytä mihinkään vaan junnataan paikallaan .
Kai sitä koekalenteria pitäiskö silti silmäillä tositarkoituksella. Jos en mene tänäkään vuonna kisaamaan niin sitten en uskalla koskaan.