Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

tiistai 30. lokakuuta 2012

Hallikausi alkoi

Jo muutamana maanantaina olemme treenanneet sisällä. Halli ei ole kauhean iso, mulla kestää aina hetken, ennen kuin osaan suunnitella mitään kovin järkevää treeniä:-) Eilen harjoiteltiin jääviä juoksusta , ja tahmeaahan se on. Toki hyvä, että se kyllä reagoi käskyyn myös juoksusta , mutta napakkuutta tarvitaan rutkasti lisää.Eilen olin vielä harvinaisen huonolla tuulellakin, Q ressu sai osansa .. Tunnelma uhkasi keittyä, mutta onneksi Q on tuollainen kuin on, eli se ei sentään jää hautomaan niitä. Toisaalta tietysti noloa , että mun käteeni sopii parhaiten koira, joka ei ota painetta ohjaajasta, onhan se selvä indikaatio mun ailahtelevasta koulutustyylistä :-(. Joka tapauksessa loistavaa , että Q on tuollainen rakas luupää ,tuskinpa se otti siis nokkiinsa mun pinnan kiristymisistä. Ensi kerraksi pitää kuitenkin olla mulla selkeämpi kriteeri mistä palkitaan. Myös käsiapu kannattaa muistaa, ja siihen yhdistää eripituisia viiveitä ennen palkan lentämistä. Lisäksi treenailtiin henkilöryhmää, ja paikkamakuuta. Ensi kerralla paikkamakuussa yritän muistaa jättää sen sinne hallin takaosaan, niin saan poistuttua näkösuojaan vähän loogisempaan suuntaan. Tänään päästiin Tanjan käsittelyyn. Superkiitos Elinalle, joka luovutti oman koiransa ajan meille. Qlta löytyi SI nivelestä lukko ja myös rakko oli jumissa. On siis luultavaa, että siellä hakukokeessa se on juossut ja kompuroinut esimerkiksi johonkin kuoppaan ja samalla niksauttanut selkänsä. Lisäksi rintaranka oli juntturassa ja samaten kyynärät. Mutta Tanja sai jumit nyt auki ja Q varmaan tuosta vetreytyy ;-)

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Vallaton veikko

En muistanut ollenkaan etukäteen , että Qlla on lähes perinne vetää ensimmäiset lumikelin treenit aika ranttaliksi... Uusi alue, lentokentän mailla kuitenkin. Aloitus oikealta jossa löytö, vasen kulma ( limittäin) tyhjä , löytö, löytö tyhjä ja löytö vasempaan takakulmaan. Positiivista tänään oli, että Q kyllä nosti kaikki ukot, vaikka muuttunut keli vissiin hämmensi hajumaailmaa, että kaikilla koirilla oli enemmän tai vähemmän hankalaa paikallistaa maalimiehen sijaintia. Se myös haukkui tänään tosi hyvin, haukun sävy oli just sellainen voimakas ja rytmikäs mistä tykkään. Ilmaisut oli kaavalla , 3-4, seuraavalla 30, sitten 10 ja viimeisellä n 20. Ainoa pikkukauneusvirhe oli että tuossa pidemmässä ilmaisussa 28. haukku oli 'viu'. Mutta ei taukoillut ja tuossakin haukkui pontevasti loput ( Laura osasi hienosti hiukan pidentää sarjaa ). Mutta se valivaliosasto. Jees, kaikkihan alkoi siitä että se ei ilmossakaan meinannut pysyä nahoissaan eikä mun vierellä eritoten:-( Ekaan kulmaan yritti mennä montaakin reittiä vaan kun niistä ei mikään ollut suora! Joten korjasin ! Q ei tykännyt mutta suostui vaivoin aina tulemaan. Välillä piti kauhoa lunta kitaan:-( Mutta siis olisko neljäs lähetys toden sanonut , ja Q meni suht sinne mihin piti ja ukkokin löytyi. Vasen etukulma , tyhjä pisto, se oli tosi hyvä! Heitin yli oikeaan. Irtosi mun mielestä suoraan mutta siellä perällä kääntyi ensin oikein ja sitten taaksepäin , kunnes jälleen eteenpäin löydölle . Mutta ilmeisesti siis hankaluuksia paikallistamisessa. Vasemman puolen keskipiilolle lähetyskohta oli sellaisen kaatuneen puun vierestä oksan alta:-) Siinäkin oli niiin kovin houkutteleva viistoon johtava ura jota pitkin Q porhalsi. Kun olin itse kömpinuy sen verran eteenpäin että jotain näkikin, en viitsinyt enää korjata. Olis pitänyt reagoida nopeammin. Ukko nousi kuitenkin melko nopeasti sieltäkin. Oikean takakulman tyhjä meni hyvin. Yliheitto ei kumminkaan onnistunut , sillä Q oli ottamassa vinon linjan. Sen korjasin. Pistosta tuli ensin kaunis L , mutta taas tuli pientä eestaas pukkoilua kun piti tarkentaa piilon sijainti. No pääasia toki, että tarkentaa!! Mutta suoria pistoja taidetaan taas hinkata :-) Vähemmän vallatonta meininkiä ensi kerralla, please!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Takaisin sorvin ääreen

Tänään päästiin kisojen jälkeen ensimmäistä kertaa hakumetsään. Haku lajina on vaan niiin kivaa, onneksi se on myös Qn mielestä hauskaa:-) Tänään neljä piiloa, ja treenailtiin a) hyviä haukkuja ja b) piilolta tuloja yhdessä hölkäten ja c) suoria pistoja. Ja treeni sujui ihan suht niin kuin pitikin. Ekalla lähetyksellä oli yrittämässä jo varastaa lähdössä, joten into ei kisatilanteen jälkeen ( tai sen puoleen loukkaantumisenkaan) jälkeen ollut kadonnut mihinkään. Hieno homma. Haukut sävyltään vapautuneita ja hyvin kuuluvia, pistoista ykkösestä kolmoseen tosi suorat, nelosella hiukan korjasi linjaansa. Ja kuljetus hölkkäämällä on selvästi Qlle toimivin ja mieluisin ratkaisu. Kun maasto oli suht selkeää , pysyi se ihan vierellä. Hankalissa kohdissa hiukan yritti keulia, mutta 'vartoo' -käskyllä jäi kyllä kiltisti odottamaan. Iloinen hauska treeni! Ensi kerralla pidempi rata.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Syksyn / talven treenilista

(H)Ajatelmia , mitä kaikkea pitäisi muistaa treenata talvikaudella kuntoon . Täysin randomissa järjestyksessä: - jäävät liikkeet nopeammiksi. Ja uutena juoksusta tehtävät maahan ja seiso. -eteenmeno 'räjähtävämmäksi' ( ei mitään hajua toistaiseksi että millä konstilla, mutta täytyy onkia treenivinkkejä -luoksetulon törmäykset pois, vihdoin -vinopalautustreeniä - niin ja tämmöinenkin tuli ilmi: arvostelussa tai missä kohtaa tahansa,pitää Q siedättää että yleisö saa taputtaa _ilman_ että sr olisi vapautusmerkki hänelle! Nytkin sunnuntain kokeessa oli ihan kauniisti ja leppoisasti makuulla kuulemassa arvostelua, kunnes ekan parin pisteet saatiin ja yleisö taputti. Sen jälkeen Q tuuletti että sisso nyt tää loppui ja roikkui mun ranteessa.. Maastoissa: -pidempää ratatreeniä useammin -palkkaamattomuutta, ja jonkun vaihtoehtoisen ' palkkion' rakentamista ja sisäänajoa -motivaatio , lisää lisää lisää - ja reiluuden nimissä myös fyysinen kunto korkeammalle, oon lintsannut Qn lenkkien pituudessa Jälkiä vielä pitäisi ajella , mielellään parikymmentä ( mutta tuskin ehdin, realismia kehiin) ja niissä pääfocus edelleen että nokka pysyy siellä maanrajassa -Esineruutu : no se on aika hyvässä jamassa , maltillisesti mutta siinäkin jotain jippoa ja nostetta Joten ei tässä työsarkaa puutu :-)

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Vaikeuksien kautta.. Vai miten se meni:-)

Tärkeimmät ensin: Q saavutti tänään HK 2 koularin, ykköstuloksella. Tottis 86 Maasto 186 yht 272. Olimme ensimmäisessä parissa tottiksissa. Mun hyvät suunnitelmat tulla ajoissa jne meni lahjakkaasti myttyyn . Nukuin melkein pommiin ja lähes myöhästyin. No johan alkoi päivä loistavasti:-) mutta se hyvä puoli siinä oli, että enpä kerennyt tottista jännittämään! Meillä oli suurempi numero joten paikkamakuu ensin. Jei! Q oli siellä ihan hiljaa - erinomainen. Seuruu oli mun mielestä ihan jees, - erittäin hyvä. Olisi saanut pitää ryhmässä paremmin katsekontaktia ja lyhyen sakaran istumisessa istahti vinoon.Mutta ei tuntunut huonolta , olin ja olen ihan tyytyväinen. Liikkeestä istu- erinomainen. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo - hyvä. Meni maahan istumisen kautta eli hitaasti, luoksetulossa törmäsi. Liikkeestä seiso- hyvä vai erittäin hyvä? Kuitenkin olisi saanut pysähtyä voimakkaammin. Tasamaanouto erittäin hyvä. Hyppynouto erittäin hyvä. A- estenouto puutteellinen. Siinä meni 5 kallista pistettä, kiersi takaisin tullessa. Tai oikeammin sanottuna tuli suoraan, sillä kapula oli kimmonnut aika sivuun. Eteenmeno hyvä. Oli hieman liian lyhyt matka ja ennakoi inasen maahanmenoa.. Tottistuomarina oli Laaksosen Mika.Tykkäsin ! Huomasi kaiken, mutta oli tasapuolinen ja oikeastaan suht lempeä:-) Ja sitten odotettiin ja odotettiin ja o.. Hakumetsään päästiin kolmen paikkeilla . Q aloitti ihan hienosti. Lähetin ensin oikeaan, tyhjä. Oli aika tiittipisto kylläkin:-(. Sitten yliheittona vasempaan, sieltä kulmasta löytyi ukko. Ilmaisusta sai erinomaisen. Q oli kyllä vähän turhan kiinnostunut maalimiehestä, kaipa tätäkin, siis piilolta hallintaan ottoa , pitäisi harjoitellakin joskus :-). Sitten tyhjä oikealle, muistaakseni ihan jees pisto? Yliheittona taas vasempaan josta löytö. Ilmaisusta erinomainen. Sitten Q teki vielä yhden kunnon piston oikealle millä viipyi aika kauan. Mutta sen jälkeen mulla oli vaikeuksia saada sitä irtoamaan vasemmalle:-( Jokusen huonon piston se teki ja sitten se loukkasikin jo itsensä oikealla puolella. Ulahdus kuului ja sitten kipuilevaa uikutusta. Mä koomaannuin ihan täysin :-( Yritin keksiä jonkun järkevän toimintamallin. En kuollaksenikaan muista kutsuinko sen itse luokseni vai joutuikohan joku kehottamaan mua ? Anyway, koira linkkasi sieltä melko kolmijalkaisena:-(. Siinä sitä kinttua tutkin, mutten nähnyt mitään. Se ei oikein edes varannut sille joten tuumasin että meidän täytyy varmaan keskeyttää:-( Hakutuomarina ollut Laajajärvi oli kyllä ihan muru! :-) Hän sanoi, että mulla on vielä mahdollisuus jatkaa jos jalka vielä vertyy ja se kohta astuu sille. Ja sehän vähän rupesikin sillä tepastelemaan. Niinpä siis jatkettiin. Kohta kaduin sitä kyllä , sillä tuntui, ettei työskentelystä oikein tuu mitään. Q oli haluton irtoamaan ja pysähteli pistoilla. Toisaalta tietysti olen kiitollinen , että suostui tekemään yhtään mitään kipeällä jalalla. Loppuviimein se kuitenkin sai ylös myös sen viimeisen ukon oikeasta takareunasta. Mahtavaa! Ihan jo senkin vuoksi, että varmasti teki koiralle hyvää saada palkkioksi vielä löytö. Tyyliä puuttui kyllä loppuradasta , mutta toivotaan että ensi kerralla sitten menee ihan putkeen.Oikein flow-fiiliksellä,tilaus jätetty ! Henkilöetsinnästä 158. Esineihin melko suoraa päätä haun jälkeen. Toi molemmat . 2 pistettä miinusta koivennostosta plus epäkorrekteista luovutuksista. Impilä sanoi, ettei oikein kuulu esineruudun henkeen tuollainen rinnuksille hyppiminen;-) Mutta mua ei haittaa, kunhan tuo!! Sitä saa muutenkin niin paljon suitsia, olkoon tässä oma sikaileva itsensä.. Tän kauden tavoitteet siis saavutettiin. Ihanaa!

lauantai 13. lokakuuta 2012

Miten niin viime hetken paniikki :-)

Toisen samanhenkisen kanssa ( niin kiitos vaan Terhi treeniseurasta) illan hämärtyessä vielä tottisviilausta. Otin iomoittautumisen . Nyt muistin heti kurmottaa sen kun yritti kulkea ilman kontaktia. Ja ilme oli kaikessa tekemisessä heti paljon paljon parempi.Yhdessä pohdittiin , että jos jossain myytäisiin 'Ravistettava ennen käyttöä'- pantoja, niin heti hommattais sellaiset.Joku kauniin hempeän vaaleansininen olisi kiva :-) Otin seuruuseen lähdön, henkilöryhmän ja jäävät.Ja luoksetulossa käytin ' jarrutusnamia' ja Q onnistui olemaan törmäämättä . Niin että oikein namitottista:-) Kaikki sujui aika mukavasti , ahdistus väheni jonkun verran:-) Vire oli nyt hyvä, korkealla mutta hallinnassa.

torstai 11. lokakuuta 2012

Enpä tiedä ..

Jaa, jossain välissä kun ei olla paljon treenattu tottista, on Q selvästi taantunut, eipä kai mikään ihme:-( Kaikenlaista pientä vikaa, ja myös asenne ei ole ollut ihan niin nöyrä kuin toivoisin.Tiistaina kisaavien vuorolla ilmoittautumisessa oli melko 'jousilla'. Yritti haukahtaa kättelyn yhteydessä ja kun tuomari ( Jari) siirtyi ja viittilöi toiselle ohjaajalle, oli Q lähdössä myös johonkin ?! Kävi takaisin perusasentoon kun huikkasin Hei Haloo' ja läppäsin päähän . Mutta aika kökkö fiilis jäi. Otimme uusiksi, palkka kun sujui hyvin. Seuruu oli hyvä, henkilöryhmässä malttoi tällä kertaa istuakin koko pyrstöllään. Liikkeestä istu jees, jopa kohtuunopea. Liikkeestä maahan ja luoksetulo aika vakikamaa , saisi mennä nopeammin jne mutta nyt ei juurikaan törmännyt:-) Liikkeestä seiso myös ihan ok, ei steppaillut. Tänään otin kaikki liikkeet ja myös kaikissa ( lähes ) oli jotain huomautettavaa :-(. Jee hyvin menee mutta menköön .. Ilmoittautumisessa pysyi hanskassa mutta kontakti suht hukassa, kulki pää matalana ja yritti kuikuilla Damienia. Otettiin myöhemmin vielä ilmoittatuminen Terhin ja Nomin kanssa, siinä kulki koko matkan hyvässä kontaktissa mutta pulinoiden aikana sen mieli teki kurkkia Nomia, ihan liikaa kiinnosti edelleen. Seuraamisessa painoi :-( yök, en tykkää mutta tähän puutun paremmin kisojen jälkeen. Liikeestä istu ok. Liikkeestä maahan -jäi istumaan :-( kääk! Ei oi sitten tätäkään virhettä tehnyt miesmuistiin, ei ei ja ei , ei hyvää päivää.. Luoksetulossa varasti mun rintakehän liikkeestä kun olin huutamassa käskyä . Ja törmäsi ! Ja sivullesiirtymäkin vajaa !! Liikkeestä seiso hyvä, ihme kun joku sujui . Tasamaanoudossa palkkasin pysymisestä ja itse liike ok, narupallo kun mun edessä asennossa. Hyppynoudossa palkka vauhdissa ja A- esteellä taas kun mun edessä. Mutta oisko Allakin ollut hilkulla ettei varastanut ? Eteenmenon otin myöhemmin erikseen, koko kentän halki, se meni loistavasti.Pallo siellä valmiina. Niin että huh-huh. Enpä tiedä kehtaako näin huonolla tottiksella mennäkään kisoihin? Tai jos kenraali surkeasti ja itse koe hyvin? No sen näkee sitten ..

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Virttaan ihanat metsät

Marjan ja Annen kanssa lauantaina suuntasimme Virttaalle. Niissä metsissä kuulemma on ollut Säkylän kokeiden maastot. Ja olihan ne aika ihanat metsät:-). Tasaisen helppokulkuisia ja vähäpeitteisiä. Ja loistavia janapaikkoja vieri vieressä, eipä tarvinnut säätää yhtään! Treenasimme ensin jälkien painuessa esineruudun.Ruutu alkoi ihan mun auton vierestä ja Q on taatusti silmä kovana kytännyt tummennetusta takalasista huolimatta Quron, Cherin ja Claran suorituksia.Kävikin sitten aika kuumana. Ei möykännyt mutta kävi melkein näpeille. Jo pk-liivin pukeminen oli ylettömän rasittava operaatio. Koira oli siis täysin väärässä mielentilassa, tosin hyvin motivoitunut:-) Aukea, vähäpeitteinen ruutu, jossa vielä tuuli kovasti,oli selvästi hiukan uudenlainen hajumaailma . Kun koirat sai vainun esineestä niistä näki selvästi miten haju pyöritti niitä. Selvästi keskivertoa pidempään koirat joutuivat tarkentamaan esineen tarkkaa sijaintia. Tosi hyvä treeni siis. Q teki melko hyvin hommia, ainakin kierroslukuunsa nähden. Pysyi alueella, suostui jollain tapaa ohjaukseenkin, palautti esineet mutinoitta eikä ollut irrotusongelmia tälläkään kertaa( taas välipalkkasin geelipallolla). Mutta kaksi kertaa kävi nostamassa koipea :-( Jälki: vanheni n 1 1/2 tuntia, pituus n 800 metriä , kolme keppiä ja ruokaa siellä täällä. Jana n 30 metriä. Lähtö vasuriin. Makuutin sitä ennen alotusta muutaman minuutin ja se olikin rauhallisempi janasuoritus kuin yleensä. Kulmat pyyhki pitkiksi suurimmaksi osaksi. Myös 'minihakkuu' n tyyppisellä osuudella oli epävarmuutta. Siinä kokeilin laittaa sen hetkeksi maaten ja juottaa sen samalla. Siitä kun vapautin se selvästi löysi jäljen paremmin. Loppupäässä teki jonkun oman ylimääräisen koukeronkin:-( Noi mahapullat jäljellä on kenties liian voimakkaan hajuisia. Täytyy keksiä jotain muuta. Mutta oli tuossa jäljessä suuri osa ihan kelpo jäljestystä, selvästi nokka oli nyt matalammalla. Ja Q olisi voinut loikkia kirmaten tuolla tuulella, eli joku idea kumminkin lienee muhimassa? Aion jatkaa pannasta ajamista ja tuota nenän kalibrointia/ oikean mielentilan hakemista. Nannat vaihtoon ! Mutta kyllä sen taas huomasi, kertakaikkisen pyttymäisen yön ja päivän jälkeen oli hyvää terapiaa päästä koiran kanssa metsätreeneihin:-)

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Aktivoitumista

Eilen illalla töiden jälkeen pikainen kurvaus Haunisiin. Esineruutu josta haetutin kaksi. Q teki töitä hyvällä asenteella ja löysi ekan nopeasti mutta toista sai hetken paikallistaa. Tällä kertaa palkkasin jo ekastakin narupallolla, eikä ollut irrotusongelmia. Ruudun jälkeen takaisin kentälle, jossa vielä sopivasti palloili osa porukkaa koirineen. Otin kentälletulon, siirtymän seuruukaavion alkuun ja odottelua. Sitten liikkeelle , kahdeksan askelta ja palkka ! Ja koira pois. Keskiviikon treeninä oli sitten hakuilut aamulla ja tottista illalla. Qlle oli maalimiehinä Maria( uusi) ja Miia K.Muistaakseni uusi Qlle hänkin, tai ainakin vieraampi. No Q lle aivan sama, mahtoiko ees huomata .. Aloitus oikealta. Hyvä pisto, kävi kulman kautta ja eteni n 10 metriä missä ukko oli hyvin piiloutuneena kiven takana kuopassa kuusen oksien alla. Oli tunkenut myös sinne monttuun mutta muutoin kaikin puolin korrektisti. Hyvä haukku. Ja oli sitä onneksi kaikilla. Maalimiehet oli myös ohjeistettu että pituudella ei niin väliä mutta palkataan kun vielä kuulostaa hyvältä . Tosi pätevästi onnistuivat tässä. Kakkonen vasemmassa etukulmassa oli umppari, sellainen kodan mallinen. Oli tarkistanut huolellisesti mutta heti sen jälkeen aloitti vaivattomasti haukun. Hyvä! Kolmospisto oli tyhjä oikealle. Meni hyvin, ja käänsi itsensä alueella eteenpäin! Yliheittona vasemmalle, lähti hyvin. Teki nätin piston eli kääntyi jees. Tuolla oli kumminkin hurjasti suopursua eli ei saanut heti vissiin tarpeeksi hajua. Joutui palaamaan takaisin päin mutta päättäväisesti teki hommia nostaakseen ukon. Eli eipä sitä moittia voinut. Ukko löytyi ja haukkui hyvin. Loppupalkkauksessa oli silmin nähden tyytyväinen, eli oli sopivan motivoiva treeni . Illalla Anu apparina. Teemana jäävät. Istu ok. Maahanmeno tooosi hidas :-( Luoksetulossa yritin suhisemalla sekoittaa sen pakkaa jottei törmäisi. Se viis veisasi mun suhinoistani:-). Täytyy ens kerralla kokeilla ottaa askel vastaan? No törmäsi ehkä hivenen kevyemmin ;-) Seisossa Klin keltainen pallo takapalkkana. Pyssäsi ok ja vapautin lähes saman tien. Näitä lisää, mutta tarviin sen apparin joka valvoo ettei koira valu eikö varasta pallolle. Myöhemmin kun olin saanut vedettyä koulutusvuoroni, otin vielä eteenemenon pallolle. Hyvin lähti! Ai niin ja otettiinhan me se paikkamakuukin. Anu kävi välipalkkailemassa ruualla. Ekalla yritykselöä rupesi haukkumaan kun olin erkaantunut. Nyt mä itsekin karjaisin ei, mutta jatkossa apuohjaaja tekee tämänkin. Eli Q saa oppia ettei karjunnallaan pysty vaikuttamaan minuun eikä saavuta sillä mitään. Mutta kun on hiljaa , voi aina joku tulla yllättäin palkkaamaan:-) Toka makuutus yritettiin provosoida se virheeseen, mutta eihän se langennut;-) Joo kyllä sitä tottistakin ihan kannattaa treenailla , eipä se oikein säily nafraliinissa muuntumattomana, ikävä kyllä. Koira keksii ja kehittelee uusia juttuja ihan itsekseen .. Esim seuraamisessa tänään myös poikitti jonon verran alkuun:-O No kiva . Treenimotivaatio kummasti kasvoi :-) kaipa taas sitten paketoidaan...

maanantai 1. lokakuuta 2012

Lorvailua

Oon ollut aivan saamaton viime päivinä! Kerrassaan laiska:-( Yhden kerran sain aikaiseksi käväistä kentällä ja ottaa eteenmenon. Ja kerran pääsin hakutreeneihin. Aika kaamea sadekeli oli, onneksi koiraa ei haittaa.Ohjaajaa kyllä ! Treenin tavoitteena saada kunnon ilmaisut ja siinä onnistuttiin:-) Vasemman etukulman pistolla Q kyllä oikoi hieman ja joutui palaamaan takaisin päin löydölle. Muuten ihan jees. Muita teemoja viikolla on ollut,etten läärytä koiraa. Tää on mulle kyllä edelleen ihan hirveän vaikeaa!! Mun mielestä koiran kainaloon ottaminen on lähes terapeuttista.Q vaan rupeaa niin herkästi heti keulimaan tuollaisesta. Lisäksi selvästi kyllä huomaa sen ryhtyvän kontaktinhakuisemmaksi, kun se joutuu paitsioon. Joten kaipa edelleen täytyy pitää tämä linja. Eläkeläisenä sitten..