Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Hakuilua 24.8

Tällä kertaa "vierailulla", eli Treenit Terhin ja dobberi-Indyn, sekä Merjan ja bouvier Käpyn kanssa.
Maasto lentokentän tutka-aseman alametsässä, mutta alue oli tallattu vähän uudella tavalla.Ja maastosta tulikin aika haastava, eli oikealla puolella piti ylittää lukuisia kaartuvia motocrossiuria.
otin taas haamuiluina, toivoen saavani niitä suoria pistoja,mutta ei se ihan onnistunut.
Eka vasemmalla, rinnettä ylös: se oli hieno pisto, ja aloitti haukun heti, yksi riitti.Meni kiltisti makuulle ja lihapullat kelpasivat.
Oikealla:lähti suoraan,mutta lankesi ansaan..eli ura vei mennessään ja Q kaarsi n 40 metrissä aluetta eteenpäin.Yritin huutaa luokseni suoristaakseni, mutta sai jo hajun ja palasi maalimiehelle.Ei mennyt Terhin puolella kertaakaan maahan vaikka T sanoikin käskysanan.Täytyy miettiä onko vitsiä yrittää vaatia sitä, se kun on niin kovin vaikeaa Kuukkikselle.Anyway, oli nätisti ja haukkuikin hetken tuumittuaan.
Kolmonen, oli vasemmalla puolella haastava, eli vähän ylisyvä , ja ensin vähän aukeaa, sitten isohkoja kalliolohkareita joiden takana isoiso kivi, ja siellä kolossa maalimies. Q tietysti kaartaa siinä ekojen kivien kohdalla aluetta eteenpäin, saa taas hajun kuitenkin ja löytää.Nelonen oli suora pisto, vitonen taas lähti vinoon.Silloin jo hitsaannuin.Eli karjumalla ihme kyllä sain sen luokseni , ja uusi lähetys oli tosi hyvä.Myös viimeinen oli tosi hyvä.
Jatkossa kannattaa muistaa, että kun maalimies makaa pressun alla, ja Q löytää, sanoo maalimies heti "hyvä". Se tuntui toimivan hienosti, eli ei ollut aikeissakaan rouhia.Eli nyt vähän riskillä oli Terhi oikean puolen keskipiilolla pressun alla makaamassa maakuopassa, mutt jee : Q oli oikein nätisti.
Myös loppupalkkaukseen lelun kanssa ,Terhi anoti hyvän neuvon.Eli maalimies heittää sitä muutamia kertoja Qn taakse, mutta sitten mä jo otan sen ja vien Qn repulle.Joko leikkien tai muuten.Kuitenkin jos Q ja maalimies leikkii pitempään , tuntuu Qlla nousevan se röyhkeys sieltä..

2 kommenttia:

  1. Kannatetaan>>>>>>Luovu vaan siitä maahanmenosta jos Kuukkis osaa käyttäytyä tällä hetkellä "vieraillakin" mallikkaasti;)

    Jos rupeaa kukkoilemaan niin sitten taas levon kautta palkkaus;)

    VastaaPoista
  2. Ok, koitetaan tällä tavalla jatkaa ja toivotaan , että otus pysyy lapasessa:-)

    VastaaPoista