Korrien tottissemmasta innostuneena , illalla palasin Haunisiin, ja ajattelin ottaa sitä "ohjelmatreeniä".
Omalla kentällä oli rotikoiden purut, mutta kerrankin SPLn kenttä oli ihan tyhjä.Ja mikä parasta, niillä oli myös noutokapulateline paikoillaan, ja sitä mun onkin pitänyt pitkään päästä tsekkaamaan, aikooko Q kenties varastaa sen kapulan, vai pysyykö se kurissa siinä siirtymässä.
No kun vein sitä meidän kapulaa, viritti Q taas itsensä ihan selkeästi eteenmenoon.Päätinkin siinä samassa, ettei eteenmenoa todellakaan ole ohjelmassa.
Ok, siinä sitten Qn kanssa odottettiin että meidän mielikuvitusparimme on ehtinyt jättää koiransa paikkamakuuseen, ja liikkeelle.
Q oli ihan kuumana muutenkin kun oli koko päivän kerännyt kierroksia siellä kenttien parkkiksella , ilman että olisi päässyt tekemään mitään.
Ja niin se sitten muutaman askeleen jälkeen karkasi lapasesta, eli ponkaisi eteenmenoon:-( Mun karjumisestani tajusi kääntyä, ja oli palaamassa, kun samassa nokka nousi ...ja sitten kauhukseni tajusin että kentän reunalla oli kissa , ja Q sen perään!Tähän kohtaan pieni lisäselvitys: Q oli aiemmin ihan neutraali kissojen kanssa.Mutta kun siinä meidän rivitalopätkällä on kaksi kissaa flekseissä etupihalla, ja kun pari kertaa päivässä niitä ohittaessamme, ne aina jahtaavat sähisten Qta, on lämmin suhde nykyään utopiaa!
Kissa ja Q koukkasivat metsään, minä perässä, ja kauhulla ajattelin löytyykö sieltä kohta kissanraato tai silmätön koira?? No kissaa ei näkynyt missään, ja Qkin saapui mun tykö.Siellä sitten puhisin, mutta arvatkaapa kehtasinko tulla ulos sieltä metsästä.Kuurottelin siellä aikani, ja soitin Helille kriisipuhelun, kunnes pakkohan mun oli sieltä pois tulla.
Toivottavasti puruporukat keskittyivat ihan vaan omiin treeneihinsä:-/
Niin että kun sitä hallintaa ei ole, niin ei ole:-(
No seuraavana päivänä menimme ottamaan revanssin.Hartaasti toivoin, että kissaa ei ole lähimaillakaan, mutta olin myös valmistautunut vertahyytävään karjaisuun.
Kaikki samat kommervenkit, eli alkurituaalit jne..
Ekalla seuraamisen pitkällä suoralla se yritti vähän keulia, eikä tarjonnut kunnon katsekontaktia ,eli kissajahti oli silläkin hyvässä muistissa.Mutta täyskäännöksen jälkeen se teki jo hommia kunnolla.Eli seuraaminen tuntui oikein hyvältä.Kaavio siis ok, liikkestä istu tosi hyvin, liikkeestä maahan myös hienosti ja tuntui nopealta.Luoksetulo suora ja nopea, pieni törmäys , siirtymä hyvin.
Siirtymä kapulalle tiukassa seuraamisessa, hyvin, eikä napannut kapulaa omin luvin! Vaikka näin kyllä katseen välähdyksestä, että mielessä kävi.
Kaikki noudot hyvin, paitsi että ennakoi kakkosella sivulle siirtymisen.A-esteen jälkeen kun ei ennakoinut, sai loppupalkan.
Ohjelmatreenissä kun ei ole takoitus korjata niitä virheitä, vaan saada arvokasta tietoa, missä mennään, niin olin kyllä oikein tyytyväinen miten kaikki sujui.
Illalla vielä mentiin hakutreeneihin, jossa kokeilin ekalla ukolla palkkaamattomuutta.
Se sujui ok, eikä Q tuntunut siitä kovastikaan turhautuvan.Nyt se oli vaan aika omapäinen, ja tyhjän(kolmosen)jälkeen se ei ollut kovinkaan ohjattavissa:-(. Ei ollut mitenkään onnistuneimpia treenejämme, mutta saatiin sentään ekat kaksi ukkoa ylös ihan ok, tyhjän jälkeen motivaatio vaan nousi, ja kun pari kertaa oli neuvoteltu meneekö Q oman mielsnä mukaan viistoon harjua ylös, vai sinne minne minä näytän, nousi se viimeinenkin.
Ensi kerralla ei tyhjiä, ja vaikka rautalangalla suorat pistot!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti