Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Haku Kirismäessä

Eli uudelleen siinä haastavassa metsässä.
Tällä kertaa kolme ekaa pitkä ilmaisu, eli palkka vasta kun olen perillä, lopuilla kolmella riitti aloitus.Hyvin jaksoi ilmaista, ekaan meni noin 30 haukkua kunnes saavuin, tokalla oli pitkä eli yli 40 mun laskujen mukaan, ja kolmas n 35.
Aloitin oikealta, pisto ok,ilmaisu myös.
Vasen etukulma oli ylisyvä, eli 70 m.Muuten hyvin,mutta Q kaartoi liian aikaisin eteenpäin,eli sinne olis ukko jäänyt.Uusin piston ja menin sinne syvemmälle lähettämään, hyvin.
Kolmonen oli suora ja syvä, ei huomautettavaa.Nelosella eteni myös suoraan hienosti niin pitkälle kuin näkyi, ukko löytyi hiukan aluetta eteenpäin eli L.
Viitonen oli superhieno tyhjä oikealle puolelle, ja Q palasi keskeltä suota takaisin.
Kuutonen eli viimeinen vasemmalle, lähti jyrkkää kalliorinnettä hienosti suoraan, mutta ei löytänyt ukkoa(Marja oli itse asiassa vielä matkalla eli ei oikeastaan ihme.Ja niin se alue oli sen verran hankala edetä maalimiehellekin, että olis pitänyt tajuta antaa enemmän aikaa siirtymisiin).Mutta ei se mitään haitannut, lähetin uudelleen vähän aluetta eteenpäin, ja siitä tuli hyvä pisto ja löytö suoraan.
Nyt Q on edistynyt huimasti tekemään aluella kääntymisiä eteenpäin myös oikealla, mutta tasapainoilla saa juuri siinä että säännöllisesti ukko löytyy syvältä suoraan , ettei käänny liian aikasin.
Hyvä treeni vaikeassa maastossa, kelpo mies!
Kuljetukset ukoilta pois oli hiukan taas sellaista "semi"hallintaa, eli kyllä sitä aika tiuhaan saa käskyttää, mutta korvatkin nyklyään jo vähän paremmin löytyy:-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti