Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

lauantai 1. tammikuuta 2011

2011 eka treeni!

Marjan kanssa illalla olimme reippaita, ja talloimme/kolasimme kaistaleen esineitä varten.Tarkoituksena meillä on treenata k.o paikassa nyt usein, ja suurentaa alue pikkuhiljaa.
Q kävi aika kierroksilla, sillä olin sitonut sen puuhun siksi ajaksi, kun raivasimme alueen, ja oli siinä siis jo aikansa kiljunut täyttä kurkkua..
Esineitä oli kaksi(tällä kertää meidän omia) takarajalla.
Aika kivasti meni.Ekan esineen toi mukavan nopeasti, mutta pudotti sen mun jalkoihin, niin että hukkasin sen..En kuitenkaan jäänyt sitä siihen leipomaan, vaan lähetin Qn hakemaan toista esinettä(ja sillä välillä löysin sen ekan esineen melkein jalkani alta, metsässä oli vähän hämärää)...Ja sen kakkosen se toi myös ihan hyvällä vauhdilla, sen se hyppäsi rinnuksille luovuttamaan.
Ilman välipalkkaa oli se ihan motivoitunut, kiva treeni.Loppupalkaksi olin valinnut Wubbakongin, ja se toimi palkkana paremmin kuin namit, hyvä niin.Tosin ihan lopuksi lopuksi annoin sille kuitenkin vielä Cesar-purkin.
Illan päätteeksi kahlasimme vielä koirien kanssa yhteislenkin, nyt on omat jalat ihan vetelinä:-)Kunto loppuu totaalisesti kesken näin lumisena talvena!
Ensi kerralla yksi esineistä lähelle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti