Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Kevään eka esineruututreeni

Maanantain vapaapäivän kunniaksi porhalsimme Kuun kanssa aamupäivästä treenaamaan esineitä.
Otin vain yhden kerrallaan, ja ilman apuja.
Hyvin Kuura muisti mikä on homman nimi, ja sieltä se toi alta aikayksikön esineen joka kerran!
Nenä siis toimii erinomaisesti, samoin ei ole minkään sortin irtoamisongelmia, ja ihan yhtä täpöillä menee hakemaan sitä kolmattakin esinettä.
Edelleen vaan pitää hioa sitä, että tuodaan esine mulle suorinta tietä, se on tietty meidän perusongelma, joka näkyy vähän kaikessa.
Ekalla esineellä, tarttui nopeasti, ja lähti tulemaan mun luo,mutta kesken matkan kekkasi kaartaa sivummalle.Käänsin itse kyljen sille, ja asetuin hiukan puun rungon taakse, niin ettei sillä ollut munhun suoraa näköyhteyttä,enkä millään muotoa siis kehottanut tai houkutellut sitä.Toi esineen mulle revitettäväksi noin parissa kymmenenssä sekunnissa.
Toinen ja kolmas kerta sujui niin, että toi sen esineen saman tien.Jee!Täytyy muistaa malttaa ruututreenaamisen kanssa, niin että se pääsee vähän harvoin sitä tekemään,niin on kiva saada siitä palkkaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti