Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Umppari-ilmaisuja Haunisissa 30.12

Stina, Anu ja Elina ja minä , tänään aiheena umpparien ilmaisua.
Umppareina kompostikehikko, näyttelyhäkki, Ikean lasten iglu ja muumiteltta, ja ne oli siis myös peitetty todellisen umpparivaikutelman aikaansaamiseksi.
Yhteensä viisi haukutusta.
Eka Elina , joka ei ollut piilossa vaan äänenavaustreeni.Q lähti, mutta heti Elinan takana näkyvä umpparihäkki veti voiton, eli se piti käydä tsekkaamassa.Elinan ottaessa Kuuraan pikkaisen kontaktia, se tuli ja hakkui, mutta ilmeisesti tilanne oli sen mielestä sen verran taas erilainen, että haukku ei kuulostanut yhtä ponnekkaalta kuin yleensä.
Toka painavampi häkki oikealla reunalla, ja siinä silllä kesti hiukan aloittaa, mutta sitten ihan kelpo haukkuja.Sitten muumiteltta, siellä Stina joutui vähän antamaan apuja, ettei Kuu hölmistyneenä keksinyt ruveta puuhailemaan jotain muuta, vaan kyllä se sitten haukkui sielläkin ihan ok, tosin katseli välillä oonko mä tulossa (silloin pyssäsin, ja etenin vasta kun se taas haukkui).
Kompostikehikolla se katseli myös toiselle puolelle Stinaa , joka oli siirtymässä omalle seuraavalle piilolleen, mutta ratkaisi hyvin ja haukkui Elinan, tosin kompostikehikkoa vasten se hyppeli jonkin verran ,eli pitää muistaa välttää sillä nyt alkuvaiheessa huteroja piilokyhäelmiä.
Viimeinen oli jo oikeasti hyvä! Eli sinne lähti luvan saatuaan, tarkisti että iglussa oli joku, ja sitten se aloitti ripeästi haukkumisen.Siellä haukkukin oli jo hyvän kuuloista, eikä se piitannut mun tulemisistani.Stina fiksusti myös palkkasi sen hyvästä haukusta kuitenkin melko nopeaan.
Aluksi olin vähän harmistunut ja yllättynyt, miksi Q ei haukkunut niin hienosti kuin mitä tähän mennessä se on osoittanut varmuutta siinä, mutta täytyypi kai muistaa, että tilanne oli ihan oleellisesti erilainen piiloviritelmien kanssa.
Nyt siis vain vahvistetaan niitäkin!
Treenien päätyttyä meinimme vielä porukalla lenkille, ja hyvin se osasi laumassa olla, eli Pixi, Cicci, Ludde , Gemma ja Q tulivat vallan mainiosti toimeen.Tosikiva lenkki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti