Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

tiistai 8. joulukuuta 2009

Tokoa halllilla ma 7.12

Just kun oon tuulettanut kuinka ihana Q on, niin johan taas pomppas! Kuraa niskaan vaan..
No alku hyvin: Otin seuraamista, ja nyt tavoite että rikotaan se kaava että kolmannessa askeleessa se jää liian taakse.
Kokeilin sellaista, että avustaja (Mira) piti Kuuraa ja itse lähdin Fot käskyllä liikkeeseen, mutta Mira sai päästää sen vasta kakkoskäskyllä.Tuli vauhdilla, oikeaan paikkaan ja pysyi siinä hyvin!Toisto, nyt se sai päästä ekan käskyn kuultuaan tulla seuraamiseen, edelleen hyvin noin 8 askelta ja palkka.Lopuksi otin sen perusasennosta, noin 10 askelta, tosi hyvin eikä jäänyt yhtään taakse.Jes!
Myös hyppyä, eli Mira jällleen avustajana. Ne jäi yhdessä hypyn taakse, Kuura oli liinassa(jottei pääse lällättämään) ja kapula maassa sen edessä.Apport-käskyllä tosi hienosti, oikeaan paikkaan ja ote hyvä.Yksi toisto ja sekin hyvä, ehkä inan verran suorempikin jos mahdollista.
Välillä Kuura autoon.
Seuraava kierros alkoi myös ihan hyvin. Metallikapulan palautusta.Ensin ihan mun läheltä, niin että annoin kapulan kädestä sille suuhun ja peruutin.Hyvin! Sitten taas apparin kanssa, Q liinassa metalli sen edessä, ja käskyllä nappasi sen maasta nopeasti ja epäröimättä ja toi hyvin:paikka oikea, piti sitä tiukasti ja Zip!Olin tosi tyytyvainen.
Ja sitten se herpaantuminen.Kokeilin uutta asiaa, eli seisomista liikkeestä ( tai no itse peruutin ja kokeilin namilla pysäyttää.Pari kohtuu onnistunutta saatiin, mutta sitten sillä hermo keitti kun oli tylsää, eikä se ollut ihan varma mitä tässä tehdään.. Ja sitten se jo etsikin ensin kentälle unohtuneen tokotötterön, ja sittemmin ohjatun nouden kapulan..Ja sen kanssa se sitten kirmaili sydämensä kyllyydestä ympäri kenttää aika tovin.Emme sitä noteeranneet mitenkään, ja jossain kohtaa se tuli sen verran Outia tönimään, että se sai sen napattua kiinni.
Kohtuuärsyttävää!!!!
Vein sen sitten autoon , ja suurieleisesti otin Fionan treenaamaan! Harmitti vissiin Kuukkista kovin, mutta sehän oli tarkoituskin.
Jaa-a, ei voi kun nauraa, kun ei aina itkeäkään viitsi..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti