Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

perjantai 2. elokuuta 2013

Hakua Isosuolla

Aloitus oikealta. Treeni: löytö-löytö-löytö-löytö-tyhjä-tyhjä- tyhjä- löytö. Paitsi että loppuun tuli ainakin kolme vai neljä ylimääräistä tyhjää ennen kuin vasemman takakulman ukko löytyi, olipas se hankala. Mitä opittiin tällä kertaa? No ei ehkä ole hyvä idea heittää Q tekemään tyhjiä jo alueen ulkopuolelle. Nyt kun vasen takakulman ukko ei heti noussut, lähetin sitä toiselle puolen. Eka tällainen meni vielä ok, mutta seuraavassa Qsta näki, että se piti tilannetta hämmentävänä kun alue ( lue tallaus) ei kerran jatkunut sinne. Toisaalta Q myös tyhjiä treenatessa saattaa mennä vähän sellaiseen moodiin, että "Jaahas, nyt sitte treenataan tyhjiä" ja se tulee hiukan turhan helpolla pois pistolta. Ok, piilo oli vissiin oikeasti vähän hankala ja myös ylisyvä. Lisäksi se oli sellaisen kuusen oksien sisällä, joka oli suoraan laskevan kallion juurella avaramman metsän puolella ja rinnettä alaspäin alkoi taas tiheämpi metsä. Jonne Q tuntui tahtovan.. Joka tapauksessa hyvä, että tsemppaamalla ja lähtemällä aina vaan uudelleen se myös sai ukon löydettyä. Sitten sellainenkin huomio, mitä en ollut itse hoksannut. Kun tultiin alueen loppuun, Q tais reagoida myös siihen etten enää itse edennyt..? Se meinaan pysähtyi katsoakseen taakse, ennen kuin jatkoi matkaa. Siinäkin osasyy, ettei pisto ollut alunperinkään tarpeeksi huolella tehty.. Sunnuntaina treenataan taas tuolla, ois paree mennä loppuosa rataa paremmin:-) Alkuosa olikin kyllä hyvä, suorat pistot löydöille ja hyvät laatikkopistot tyhjillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti