Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

lauantai 24. elokuuta 2013

Don't worry , be happy!

Viime päivinä on korviin kantautunut vähän joka puolelta suru-uutisia.Niin moni menettää koiran yllättäin, kesken parhaiden kisavuosien, pahimmillaan jo ennen kuin juuri mikään ehti alkaakaan:-( Ja vaikkei mitään traagista tapahtuisikaan, tulee kuitenkin aina ihan liian aikaisin se hetki, kun koira vanhuuttaan tulee tiensä päähän. Tällaiset synkeät tunnelmat vähän ravistelivat minuakin. Jälleen päätin entistä enemmän iloita Qn kanssa treenaamisesta ja yhteisestä arjesta. Se on kuitenkin mun elämäni koira! Ihan turhaa nillittää, vaikka tästä koekaudesta ei mitään konkreettista käteen jäisikään, hienoja yhteisiä hetkiä on silti ollut roppakaupalla. Ja rehellisyyden nimissä toki niitäkin päiviä, kun tekisi mieli raastaa hiukset päästään:-) Mutta sellaista se on Qn kanssa, jännää ja mielenkiintoista :-D Yksityiselämän murheet ja pikku vastoinkäymiset sai aikaan sen, että olen ollut taas liian omissa maailmoissani ja liian lepsu, tämä näkyy heti Qssa. Se on ollut jälleen aika omapäinen ja huonohkosti "ohjautuva". Mutta nyt vihdoin viime viikko oli oikeasti tosi onnistunut ja harmoninen! Ke-aamulla tottisteltiin Elinan, Tanjan ja Eijan kanssa. Ilmo Lucan kanssa, menimme todella lähekkäin! No problem,molemmat pojut keskittyivät täysillä ohjaajaan. Seuruu muuten hyvä, mutta seuruu juoksuosuudessa on nyt levahtanut, siinä Q painaa ja poikittaa. Pitää kaivella vissiin naksutin esiin ja vahvistaa korrektia paikkaa. Liikkeestä istu hyvä. Liikkeestä maahan hieman hidas, as always, mutta luoksetulossa ei törmännyt! ( suhisin). Liikkeestä seiso- ei valunut kuulemma, joten siihenkin olin oikein tyytyväinen. Loppuun eteenmeno pallolle. Hyvin lähti, mutta hiukan kaartoi ja joutui etsimään pallon. Paikkamakuussa pysyi hiljaa ja levollisena noin viisi minuuttia. Sitten nousi seisomaan. Mur:-(. Karjaisin piilosta plats ja Q tipahti takaisin maahan. Hetken päästä kävin vapauttamassa, ja otimme uuden paikkamakuun perään. Lähdin jo kentältä pois, kunnes tajusin osan kamoistani jääneen sinne. No kun joka tapauksessa olin siellä, päätin ottaa sitten noudotkin. Vitsi! Vähänkö olin ylpeä itsestäni! Sain heitettyä sen uudenmallisen 2-kiloisen kapulan yllättävän pitkälle! Joten Qkin tietysti suoriutui osaamistasonsa mukaisesti! Vahva nouto laukalla molempiin suuntiin, korrekti suora luovutus. Ote on hyvä ja vakaa, yhtään ei pyöritä sitä tai heijaa päätään. Noudoissa mun mielestäni näkyy hyvin Qn synnynnäiset vahvuudet. Se on vahva voimakas ja vietikäs koira.Sille ei juuri ole tarvinnut opettaa tai vahvistaa kapulan pitämistä.( Mutta noudoissa saattaa näkyä myös se, ettei Q aina ole tottelevainen... ) Hyppynouto niin ikään hyvin, tosin este ei ollut metrinen. A-estenoudolla tuli jo äänitehosteet.. Itse liike kuitenkin hyvin. Kapula kieri hyvin voimakkaasti vinoon. Q kuitenkin itsenäisesti suoritti paluun esteen kautta. Hyvän mielen treeni! Sunnuntain haku sujui myös hyvin. Käärmekalliolla. Treenisuunnitelma löytö-löytö-tyhjä-löytö-tyhjä-tyhjä-löytö-löytö. Kaikilla haukkuja kolmenkympin paikkeilla, tai ehkä yli. Kummatkin etukulmat hienosti. Nyt ei jäänyt ukko kallionkoloon :-) Jei! Tyhjä oikealle hyvä, kääntyi hienosti eteenpäin. Pistot oli suoria ja syviä. Oikean puolen seuraavalla suunnitellulla tyhjällä Q eteni niin että ukko löytyi jo takakulmasta. Tämä ei mua haittaa, jos etenee nenä auki, niin minua ei tippaakaan tässä kohtaa ahdista tuliko pistosta vähän ylileveä. Mieluummin niin päin kuin tiittipisto! Päätin lähettää vasempaan kuitenkin jo aiempaa, eli sinne sain tyhjän. Ja myös sain treenattua taas Qn lähettämistä uudelleen samalle puolelle. Takakulmaan lähti vähän pienemmällä vauhdilla, meni kuitenkn ja siellä onneksi oli löytö! Joten kannattaa mennä sinne, mihin minä ohjaan:-) Treenin päätteeksi mainitsinkin, että mahtoiko Q olla vähän epävarma kun piti lähteä uudelleen samalle puolelle. Marja kuitenkin taisi osua naulankantaan todetessaan, että ei Q hevillä epävarmaksi mene, vaan enemmän siinä näkyy se, ettei sitä kenties huvita jos se on mielestään tehnyt sinne jo piston.. Aivan, se ohjautuvuus...Tämäkin oli kuitenkin niitä Hyvän Mielen treenejä, mikäs tässä ollessa. I am happy:-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti