Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Jälki x 2

Aiempi jäljistä : Marjan ja Terhin kanssa Kärrysissä, riista'jahdissa ..Siis toiveissa saada treenattua alueella, jossa melko varmasti on riistakin pyörinyt . Alkuun esineruutu :Ohi kirmasi pupujussi täyttä laukkaa juuri kun tulimme tallomasta ruutua. Kun otin Qn autosta se oli juurikin riistamoodissa, aivan kuin olisi sähköistynyt. Ja nenä maata kyntäen bongaili jäniksen kulkureittiä.Ihme kumma se kuitenkin kykeni ryhtymään esine-etsintään vaikka ruutu alkoi samaisen jänöjussin juoksureitin , eli hiekkatien ,varresta.Hieno homma!! Oli tässä jotain säätöä , mutta kaksi esinettä haetutin ja olin tyytyväinen että työskentelymoraali vei voiton riistasta tällä kertaa. Itse jälki: jana lähti n 25 metristä vasempaan ja jälki oli n 1.2 km pitkä.Olosuhteista johtuen se vanheni aika paljon pitempään kuin mitä ollaan yleensä treenattu, eli nyt n 2 1/2 tuntia. Janasuoritus oli melko virheetön . Kepeistä( jotka tällä kertaa tarkoituksella oli kasvuston seassa) Q nosti ykkösen, kakkosen ja viitosen.Sillä oli vaikeuksia kalliolla, ja jossain muussakin kohdassa oli takkua.Sai kuitenkin tsempattua loppuun , ja jälkeen mahtui ihan hyviäkin pätkiä. Niin vitsi miten harmi, ettei se saanut kuutosta ylös vaikka oli ihan jäljen päällä. Tämä viimeinen keppi oli ollut ihan kauniisti asetettu jäljelle, mutta ilmeisesti mä olin omalla steppailullani polkassut sen jonnekin sammalikon uumeniin?? Ei sitä vaan löytynyt :-( ja Q jäi ilman loppupalkkaansa. Sadekin oli varmaan huuhtonut hajuja jonkin verran, eli olihan siinä haasteita.. Lopuksi Qlle tehtiin vielä uusi jana, ja pikku pätkän jälkeen keppi. Eipä vaan meinannut sitäkään löytää.. Mutta ylös se saatiin ja pääsin palkkaamaan. Jäljistä viimeisempi: Hepojoella. Jälki lähti janalta oikeaan n 20 metrissä , vanheni tunnin. Janalla meni hienosti suoraan , tarkisti pienen matkan väärään suuntaan eli vasempaan ja kääntyi omatoimisesti. parin metrin päästä oikeaan. Olin tosi mielissäni että jee 'hienosti toimii hajuerottelu' , niin sepä kääntyokin jälleen ! Väärään suuntaan, tomerana! Takaisin janalle- käskystä huhuilin' täälpäi' ja se kääntyi hyvin ja nappasi jäljen. Joo- aina on jotain .. Tälläkin jäljellä se sai ylös vain kolme keppiä, ykkösen viitosen ja kuutosen. Mutta sain sen kunnolla palkattua. Metsä oli tosi peitteistä eli korkeaa suopursua ja hirveästi oli siitepölyä. Q aivasteli useaan kertaan ja hakkasi välillä kuonoaan. Yritin juottaessa sitä, samalla vähän pyyhkiä tai huuhtoa sen kirsua . Ehkä se auttoikin, ainakin viimeiset kepit se nosti paljon paremmin. Tässäkin jäljessä oli paljon hyvää: Qlla oli hyvä motivaatio, ojien ylitykset meni varmasti vaikka välil ä takerruin itse johonkin oksiin ja tulin vähän ryminällä perässä Treeniä vaan paljon, eli suopursualueilla! Hyvin peitteisellä alueella ja kepit varvukkoon! Niin että jälki on tehty kuivalla säällä ja sitten sataa isosti ennen jäljen ajoa ! No tätä voi olla vaikea tilauksesta järjestää :-) Esineruutu : pääsin kisamaiseen tunnelmaan, sil en ollut mukana tallomassa enkä edes tiennyt missä esineet oli. Q teki innokkaasti töitä ja kaksi esinettä sai riittää ( oli hakenut molemmat takakulmat )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti