Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Hellehakua

Oli hyvin hyvin hikinen keli, mutta ei parane valittaa, sen verran harvinaista tänä kesänä ;-) Edelleen Karhunojalla. Otin Qlle samat piilot kuin Qurolla, eli kaikki oli vain n 20-30 metrissä. Ja suih! Viuhahti Q sen ekan ohi kas kummaa sinne 50 metriin. Mä niin tiesin sen! Nokka auki kuitenkin paluumatkalla ja ukko löytyi. Lopuilla piiloilla oli skarpimpi eikä enää huidellut ohi. Haukkuja 6 kertotaululla 12-6-18-6-24 . Oikealla puolella ekalla oikeasti siis kakkospistolla,haukku kuulosti oudolta : se oli hauhauhauhauuu - hau-hau jne kunnes siis siitä lähti käyntiin. Elina kertoikin treenin jälkeen, että Q aloitti huonosti kun sitä turhautti ettei päässyt heti piilolle sisään ( Elina oli kaatuneen puunrungon oksien sisällä vähän hankalasti saavutettavissa). Viimeisellä haukkui n 18 yhtäjaksoisesti ja loput kolmen sarjoina. Sävy oli kuitenki edelleen hyvä eli ei kimittänyt ja jatkoi koko ajan itse vaikka sieltä rymysinkin piilolle . Helteen piikkiin olisin taipuvainen laittamaan . Ja siis ei se missään nimessä ollut huono ilmaisu:-) kai koira hengähtää saa.. Vikan piston myös uusin, Q nappasi viistoon lähtevän polun ja ajautui liikaa eteen. Toka vika pisto puolestaan oli ihan superhieno; n 10 metrissä piti ylittää polku joka olisi myös houkuttavasti lähtenyt viistoon , mutta piti linjansa ja ylitti polun hyvin.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Treenitauko ohi:-)

Kyllä oli ihanaa lomailla ja reissata! Mutta kiva päästä taas treenaamaankin! Q oli ymmärrettävästi aika täpinöissään kahden viikon tauon jälkeen:-) Hakua Karhunojalla: Aloitus vasemmalta. Maalimiehet etukulmissa ja takakulmissa , väliin tyhjä-tyhjä ja taas ukot molemmissa takakulmissa. Ilmaisuja 9-3-12-3. Eka pisto hyvä. Paitsi että törmäsi Stinaa. Mitä ei oo tehnyt aikoihin, mutta luulen sen johtuneen vaan niin suuresta innosta kun taas pääsi töihin. Haukkui kaikilla hyvin, mutta joku pistoista ois saanut olla suorempi. Ukot nousi kyllä joka tapauksessa. Tyhjän oikealle uusin, siinä sillä oli suunta liian etuviisto . Ei huono treeni, mutta kuuri pistojen suoruutta tekis varmaan taas terää..

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kisatunnelmaa

Kiitos Anulle kuvista, tässä tottistunnelmaa, aika piukassa on ilme :-)

Takaisin harjoituksiin:-)

Heti kokeesta seuraavana aamuna oli vuorossa palautteleva treeni.Treffattiin Paattisilla Marjan , Terhin ja Elina Tn kanssa. Qlle tallottiin jana ja vain n 300-400 metrin pituinen suora, jonka päässä yksi keppi. Vanheni lähes kaksi tuntia , ja hiukan tuli lisähaastetta siinä, että heti tallomisen jälkeen alkoi sataa kaatamalla. Hyvähyvä, että joskus treeneissäkin osuu tuommoinen keli. Jälki lähti vasempaan, kisoissa oikeaan . Jana ei nytkään ollut parasta Quukkiksen meininkiä, se oli ehkä hiukan hapuilevaa. Lähti ravilla, valitsi hiukan viiston linjan(mihin en halunnut puuttua) ja tarkisti parin metrin matkan takajälkeä.Ratkaisi ihan itse oikein ja kääntyi oikeaan suuntaan. Sateen vuoksi ilmeisesti se joutui välillä tarkistelemaan minne jälki jatkuu. Varsinkin metsätien ylityksessä se palasi taaksepäin ja tosi tarkkaan ryysti ilmaa saadakseen hajun . Se oli kyllä ilahduttavan tarkkana kun joutui tekemään töitä.Myös ison ojan vaiheilla selvästi haju 'hukkui' sinne veteen. Q skannasi nenällään ojan viertä molempiin suuntiin ja totesi ettei jälki mene niihin suuntiin. Se oli kuitenkin ymmällään..? Sanoin sille 'Jälki' jolloin se hyppäsi ojan toiselle puolelle etsimään jälkeä ja onneksi löysikin. Ei meille ojat ole yleensä noin vaikeita olleet, mutta uskon että johtui tosiaan siitä kaatosateesta. Kun päästiin kepille , huomasin että olin unohtanut palkan autoon, auts!!! Onneksi pallo oli kumminkin taskussa, eikä Q tuntunut yhtään harmistuneelta vaikka ruoka jäi puuttumaan. Torstai-ilta: vuorossa hakutreenit. Ennen alueen tallomista kilistettiin shampanjalla, oisko kiva aloittaa aina treenit niin! Qlle kaikki kuusi piiloa valmiina. Ilmaisu 8 kertotaululla : 16-8-24-8-32-8. Palkaksi nakkia ja sitten maalimies kuljettaa Qta eteenpäin, josta merkin saatuani kutsun sen ja heitän vauhdissa yli toiselle puolelle. Treeni sujui kyllä oikein hyvin. Ainoastaan vasemman puolen ekalla piilolla( siis kakkospistolla) ei heti paikallistanut ukkoa vaan ajautui ohi ja oli tekemässä laatikkopistoa. Näin sen takalinjalla etenemässä ja päätin kutsua sen pois , mutta se kääntyi takaisin piilolle ja löysi Anun.Siinä siis pieni kauneusvirhe, muuten treeni sujui perfect. Risteili kauniisti eli tullessaan vastakkaiselta puolelta hakeutui mun vierestä ja otti taas suoran suuntiman toiselle puolelle. Ou jee, tuntuu aina yhtä sykähdyttävältä! Myös haukku oli hyvä kaikilla, hienosti jaksoi ja aloitti aina heti . Nyt taas reissun ja tauon jälkeen palataan kertotaulussa jonnekin kolmeen tai neljään:-)

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Jess!! JK1

Itkuhan siinä tuli !Sinällään alokasluokan koulari ei tietysti ole suuren suuri saavutus;-). Mutta Qn kanssa sen eteen on tehty melkoisesti töitä ! Ei siksi, että koiralla ei ominaisuudet riittäisi , vaan siksi kun ohjaaja on sen verran kädetön , että hallintaa on saatu vääntää urakalla! Mutta tuntuikin makoisalta sitten , kun tuomari tottiksessa sanoi koiran olevan hienosti ohjaajansa hallinnassa!! No näin tänään, yhtään en unta näe etteikö otuksen kanssa saa taittaa peistä jatkossakin:-) Koe alkoi maasto- osuudella, loistojuttu! Ja keli ei olisi parempi voinut olla; tihkusadetta ja 19 astetta! Juuri mitä tilasin Qta varten jälkikisoihin :-) Jana epäonnistui meillä surkeasti!!! Syytä voi vain arvailla, ikimaailmassa se ei ole ollut janalla tuollainen. Ok, tietty muakin jännitti, mutta en jaksa uskoa tuon koiran piittaavan mun fiiliksistäni tuon taivaallista. Eli jotain muuta? Veikkaan riistan hajun tulvimista nekkuun jo siinä janalla? Toinen vaihtoehto saattais olla se, että ne kolme koiraa plus omistajansa( jotka palailivat lenkiltään ja menivät ohitsemme juuri kun otin koiran autosta mennäksemme janalle ) olivat ehkä käyneet mylläämässä siinä janamme paikkeilla. Joka tapauksessa kun lähetin koiran, se lähti ok, mutta pysähtyi ja jähmettyi zombiksi ja nosti nokkaansa. Lähetin uudelleen , Q otti takajäljen ,mutta palasi taas viereeni ja tuijotteli kaukaisuuteen.. Ihan kuin se ei olisi koskaan janasta kuullutkaan :-( Tuskan hikeä pukkasi , mutta päätin etten heti anna periksi. Taas lähetin sitä ja nyt eteni yli jäljen ja ryhtyi syömään juolaheinää:-(. !! Mur! Ja siinä mullakin jo käämi paloi sen verran ,että rykäisin sille 'Hei nyt ! Jälki ' . Ilmeisesti se sitten totesi että joo vois sitä jäljestääkin ja nappasi jäljen . 25 pistettä oli noin luokattoman huonosta janasta ihan taivaan lahja. Minkä kyllä otin kiitollisena vastaan:-) Keppejä Q noukki 5, onneksi myös sen viimeisen , niin vielä oli mahkuja koulutustunnukseen.. Esineistä Q veti täydet.Eikä suorituksessa mitään vikaa ollutkaan. Joten maastosta koossa 165. Siinä se taas nähtiin ;koskaan ei saa luovuttaa liian aikaisin. Hauskana ( tai sitten ei) kommervenkkinä mainittakoon että tuskan hetkiä koettiin siellä viimeisellä ojan ylityksellä. Hyppäsin yli mutta hyppy jäl vähän vajaaksi ja molskahdin tyylikkäästi puolta reittä myöten ojaan Vaan ei se vielä mitään; mun lenkkark upposi sinne liejuun niin piukkaan, että sain hartiavoimin kiskoa sitä irti sieltä . Q oli tietysti aivan täpinöissään , jee harvoin näin hauskaa jäljestämässä on ollut.. Outo juttu. Kun vihdoin päästiin tottiksen alkuun , mua ei edes jännittänyt . Ainakaan paljoa . Kun tiedän mä että Q osaa jos ei päätä sikailla. Tänään sen sikailumoodi oli vaan pikkuisella teholla:-) Meillä oli suurempi numero joten paikkamakuu ensin. Parinamme oli riiseniuros, joka haukkui aika paljon. Siitäkö Q otti herneen nenään vai protestoiko se muuten vaan , joka tapauksessa koko paikkamakuun se jaksoi tasaiseen tahtiin räköttää:-( Paikkamakuusta arvosana hyvä, siirtymä sinne ok, makuullemeno ok,ylösnousu perusasentoon napakka. Seuraaminen erinomainen . Liikkeestä istuminen erinomainen. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo tyydyttävä. Aivan oikein , meni maahan hitaasti ,varasti ennen kutsua ja törmäsi . Sivulle siirtymä täysi. Tasamaanouto erinomainen , hyppynouto erittäin hyvä , A-estenouto erinomainen. Kuulemma kaikki noudot kaikkine vaiheineen voimakkaita, ja sivulle siirtymät täydet. Jonkin verran kuumeni ja haukkui juuri ennen hyppynoutoa sekä siinä jouduin ottamaan sen sivulle uudemman kerran ennen heittoa. Eteenlähetys ja maahanmeno: hyvä . Olisi saanut juosta kovempaa ja mennä maahan nopeammin. Ja sekin aivan totta:-) Tottispisteitä 92. Yht 257 kakkostulos ja JK 1 koulari . Olen kyllä nyt niiiin onnellinen !

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Romuna

Onneksi romuna olen tällä kertaa vain minä, eikä koira:-) Aivan putkeen ei mennyt mökillä mun ja äidin laiturinlasku..äidillä on ranne murtunut kahdesta kohtaa ja mun oikeassa jalassa, pohjassa ja ulkosyrjässä,kaamea palkeenkieli. No ei meitä ainakaan yrityksen puutteesta voi moittia:-) Kumman kipeää jaksaa tehdä silti yksi vaivainen haavakin. Sain suht urakalla purra hammasta illan hakutreeneissä , vaikken ees joutunut liikkumaan kovin paljoa .. Qlle neljä piiloa, haukutusta 7n kertotaululla ( 14-7-21-7) ja risteily yliheittoina . Ilmaisu oli tänään sitä mitä pitikin , tuo kaikenkaikkiaan hyvin random määrä, mitä koiran on vaikea osata itse 'laskea' on tuntunut hyvältä sysyeemiltä.Niin että kiitos Stina;-) Ykkönen ja kakkonen sujui muutenkin hyvin , mutta kolmospiston jouduin uusimaan . Siinä se oli ajautunut jo edemmäs eli teki vahinkotyhjän. Sen jälkeen Q olisi ehdottomasti tahtonut mennä toiselle puolelle, mistä sai selvästi hajunkin. Tahtojen taistoa käytiin hetki, kunnes Q taipui:-) ja ukot nostettiin 'oikeassa järjestyksessä' .

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Revanssi Tutkasta

Kuuma päivä, eli kerrankin helteinen jopa. Siis ollen sangen outo sääilmiö Suomen suvessa , ainakin tänä vuonna;-) Lyhennettiin vähän rataa, eli aloitus sieltä missä viimeksi 'hankaluudet' alkoivat. Qlle haamuiltiin takaperin aloittaen edeten ykköspiilolle. Paitsi että mä pätevänä unohdin näyttää sekä lähettää ykkösen ja lähetin ekaksi sinne vasempaan... Joo, se oli se helle varmaan:-) Joten Qn kirmattua ensin vasemman etukulman, aloitettiin koko homma alusta. Ilmaisuiksi riitti pelkkä aloitus , ja sitten maalimies kuljetti Qta hiukan eteenpäin , josta kutsuin yliheittoon seuraavalle puolelle . Nyt risteily ja pistot oli ok. Väsyttävä treeni oli Qlle kuumuuden takia, näki että se oli ihan zippi treenin päätteeksi. Treenin tarkoitus kuitenkin toteutui niin kuin pitikin :-)

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Hakua Tutkalla

Uusi rata, nyt poikittain aiempaan nähden siellä loppuosassa. Alku oli sopivan haastava. Tosin siitä osuudesta Q selviytyi leikiten :-) Eli piilot 1-3 superisti, nelosta jo sai säätää . Siinä lähetyslinjalla oli n 10 metrissä iso kaatuneen puun runko joka piti ylittää saadakseen suoran linjan piilolle, mutta oikealla puolella viekoitteleva polku joka kaarsi hiukan aluetta eteenpäin. Pari kertaa jouduin kutsumaan takaisin kunnes teki suoran piston. JA 5-8 oli tosi hankalaa. Eli lähetin sitä crossiuraa myöten joka yleensä on ollut keslinjana .Q oli ihan epäuskoinen,ettei toi ohjaaja voi olla tosissaan. Ja varsinkin kun yleensä on treenattu että nimenomaan niitä crossiuria EI käytetä ;-) Oli pieni belgipoika polo ymmällään. Saatiin kumminkin jonkunnäköiset tyhjät tehtyä viitosesta ja kuutosesta. 7 lähipiilo pomppuna keskilinjan vauhtiylityksestä. Kasi normaalisti. Ilmaisut tällä kertaa 3 kertotaululla. Revanssina ensi torstain treeneissä aion ottaa ukot kaikkiin, mutta käyttää apuna norjalaista sekametsää:-)