Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Telineet telineet

Viime päivinä vähän joka välissä on treenailtu telineitä!
TPHn kentällä, sakemannien kentällä ja tietty omalla.Ja kyllä ne nyt tuntuu sujuvan aika hyvin.Eli hypyt on oikein ilmavat, eikä vieraatkaan metriset ole aikaansaaneet mitään epävarmuutta Kuukkiksessa.
Muutama kiertäminen on sattunut, lähinnä metrisen hypyn meno-osuudella, eli jos olen heittänyt vähän liian vinoon, niin on mennessä yrittänyt kiertää.Viimeiset kerrat olen välillä tahallaan heittänyt vinoon ja sitten saattanut Qta vähän matkaa, ihan kuin se nyt olis hiffannut jujun.Ja paluuhypyn se suorittaa melko varmasti, vaikka olisi kapula kierinyt vinoon, sitä paluuta kun on erikseen niin paljon hinkattu.
Eteenmenoja myös joka kentällä,aina niin ettei Kuura ole nähnyt pallon vientiä, ja joskus ei palloa ole edes ollut, niinä kertoina myös maahanmeno.Melko hyvällä mallilla tämäkin.
Mutta nyt on sitten seuraamisessa alkanut painaa, jukranpujut onko aina pakko tulla jotain?? Ok, ei se nyt ihan vakiintunut ongelma ole..mutta vireennoston jälkeen , se on sen verran täpinöissään että näköjään saa olla tarkkana.
Tänään illalla otin TPHn puolella telinenoudot, jotka onnistuivat kertalaakista hyvin.Ja siitä hallinnassa eteenenmenoon, joka myös hyvin.
Ennen kotiin menoa vielä esineruutu.
Mutta kuumalla kelillä Q jotui näköjään tekemään vähän enemmän töitä, tosin olin myös kätkenyt esineet todella hyvin.
Ajassa 5 minuuttia ja 3 sekkaa oli mulla kuitenkin kaikki kolme esinettä tallessa,sitkeys palkittiin.Pari pistoa ,joilla se ei saanut esinettä aluksi nousemaan, ja seuraavalle lähti vähän laiskan pulskean oloisesti.Kiihdytti kuitenkin puolivälissä matkaa ja kun se sieltä löysi , niin huomasi miten sen itseluottamus kohosi.
Nyt muuten en tehnyt alkuun rituaaleja, eli täytyy oikeasti nekin aina muistaa, en tiedä olisko esineet noussut nopemannin vai ei, mutta ei se ainakaan haittaa!

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Ma-ilta

Hurautin Haunisiin, tällä kertaa treenasimme TPHn puolella.
Taas pikkupätkä seuraamista ja sitten noudot x 3, ja eteenmeno putkeen.Nyt olin etukäteen käynyt viemässä eteenmenopallon kentän päätyyn.
Q oli aikas pätevä.Ainoa miinus, että kun mulla oli ennestään korkkaamaton kapula( Gappayn kiloinen), niin ekassa eli tasamaanoudossa sillä hetken kävi mielessä josko hilpaisisi sen kanssa.Että on sitkeästi kummittelemassa aina uuden kapulan kanssa tämäkin.Onneksi maltoin mieleni ja olin ihan hiljaa, joten Q otettuaan kapulan ja koukattuaan pari metriä vinoon, päätti laukata kiltisti luovutukseen.Tästä palkkasin.
Hyppynoudossa ei nyt ollut mitään aikomustakaan kiertää kumpaankaan suuntaan, vaan hienosti kaikin tavoin.
A-esteen yli heitin ihan vinoon, mutta päätin tsekata missä vaiheessa vinotreeni nyt on, ja jes! Kiipesi kauniisti mennen tullen ilman lisäkäskyjä.Vauhdista palkka. Niin ja myös telinenoudot tuolla kiloisella kapulalla, mutta eipä Q tainnut painossa mitään eroa havaita.Niin kuin ei tietty pitänytkään.
Eteenmeno vauhdikas ja suora, jälleen yksi onnistunut treeni takana.
Hieno poni oli tänään <3

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Tottista,hakua,jälkeä..

Lauantai-illalla Haunisissa omalla kentällä.
Ensin vähän heiteltiin palloa, että lihakset lämpeni, ja sitten treenasin ketjutettuna,ilman mitään välipalkkaa; tasamaanoudon,hyppynoudon, A-estenoudon ja eteenmenon.
Tasamaanoudossa mun heittoni jäi suht lyhyeksi sekä meni vielä aika vinoon,kaikin puolin Qlta mallikelpoinen suoritus.
Hallinnassa hyppyesteelle, jossa Q kauniisti odotti lupaa.Tässäkin mun heitto olisi saanut olla suorempi, mutta silti vähän yllätyksenä Q kiersi mennessä, mutta paluussa hyppäsi ilmavasti yli.
A-estenouto ihan perfect.
Ja eteenmeno hienosti.Ennakoivat merkit toimi nyt hyvin, eli näin kun Q siristi katsettaan eteenpäin.Valmisteleva seuraaminen kohtuuhyvä, tosin ei tarjonnut katsekontaktia, mutta paikka oli hyvä, laukalla lähti hienosti,laskelmieni mukaan n 35-40 askeleen päässä sen vauhti hiukan hidastui, ja kun käskin platz niin empimättä meni maahan.Siitä vapautin heti luokseni narupallolle, eli ketjun päätöspalkka tuli minulta siinä kohtaa.Nythän en ollut edes kävellyt sillä alueella, eli mun mielestä oikein ok että juoksi kuitenkin vauhdilla ja suoraan, vaikkakin hiukan vauhti ihan lopussa hiipui.
Noudoissa tykkäsin siitä että Q malttoi hallitusti odottaa lupaa ja lähti aina laukalla.Myös palautus laukalla, luovutusasento siisti ja rauhassa piti kapulaa jaksotukset.Sivulle siirtymiset myös täydet taas tällä kertaa.
Hyppyesteen otin vielä erikseen uudestaan lenkin jälkeen.Ja taas kiersi mennessä mutta hyppäsi paluun.Ilmeisesti Qlla on niin kova kiire kapulalle, ettei malttaisi hypätä menomatkalla.Kolmannella yrityksellä onnistui.
Joten menohyppyä pitää edelleen vahvistaa, ja vinoheittojen palautuksia.Kiva mieli, treeni sujui hyvin ,ja Q teki hyvällä asenteella vaikkei saanut välipalkkaa.

Sunnuntaina oli hakuharkat Saramäessä, joka oli meille uusi alue.
Molemmissa etukulmissa valmiina ukko, ja kolmospiilolla oikealla.Ekalla n 40 haukkua, tokalla 20 ja kolmannella riitti 5.
Sitten kaksi tyhjää, ja vasempaan takklulmaan löytö, sielläkin riitti 5 haukkua.
Q suoriutui uudessa metsässä ihan hienosti.Oikella puolen oli hakattu metsää, eli piti ylittää tukkipinoja,vasen puoli metsää melko helppoa.
Oikea etukulma; suora syvä pisto, ei huomautettavaa.
Vasen etukulma; siinä Q hiukan koukkasi vasemman kautta( ja siellä itse asiassa oli piilon näköinen pömpeli, eli aika loogista koiralta haluta tarkistaa se), löysi hyvin.Haukkui hienosti 19 haukkua, ja sitten mukaan mahtui yksi "viu".Anu oli fiksu, ja antoi Qn jatkaa vielä haukkumista , ja palkkasi kun haukku taas kuulosti siltä miltä pitääkin.
Kolmosella jälleen oikein kelpo ja suora pisto.
Nelosen tyhjä..enpä muuten enää muista oliko siinä mitään kummallista, vai menikö se kerralla oikein??
Joka tapauksessa viitonen, eli tyhjä oikealle ,jouduttiin uusimaan.Siinä Q lähti taas suoraan ja syvälle, mutta se pahuksen kieppi väärään suuntaan.Kutsusta tuli takaisin keskilinjalle, ja uusi lähetys meni hyvin.Kun Q kääntyi takarajalla oikeaan suuntaan huusin kehuhuutoja niin että varmaan maakunnissa asti joku peljästyi:-) Q iloisesti tuli kehuttavaksi ja palkittavaksi, toivotaan että se pikkuhiljaa oppisi tekemään töitä aina eteenpäin.
Ja kuutonen, eli takalukman löytö oikein hyvin.
Seuraavalla kerralla suunnitelmaan kuuluu , että pelkkiä löytöjä, mutta L-löytöinä, jotta eteenpäin kääntyminen vahvistuu.
ja sitten kun seuraavaksi otan tyhjiä, niin Q saa olla radalla ensimmäinen koira.Eli vaikka kolme tyhjää ja löytö.

Maanantai-aamulla Marjan kanssa tunnelin suulla jäljestämässä.
Hmm..no oli Q vähän parempi kuin viimeksi, mutta vieläkin on ongelmia.Se on tällä hetkellä ihan turhan herkkä mun liinankäytölle.Ja nii-i, sitä voidaan kysyä , että mitäköhän mun on tullut sählättyä sen liinan kanssa.
Nyt mun pitää keskittyä ettei tule nyppäisyjä liinaan, eli voisin ottaa liinasta lähempää kiinni,ettei Q pääse ryntäilemään, ja sitten joustoa käsiin! ja vaijeri voisi olla parempi ehkä meille, se kun ei tartu varvikossa niin herkästi kiinni joka puskaan.
Q selvitti janan , ei tyylillä, mutta oikeaan suuntaan.Kaksi keppiä se nosti itsenäisesti ja viimeisen kun vähän himmailin.Hukkasi jäljen muutamaan otteeseen,mutta tällä kertaa itse haki sitä paremmin.Mutta hutiloi, ja meni liian korkealla nenällä.
Motivaatiota kai sitten vaan haettava, lyhyitä jälkiä ja mietintään mikä olisi Qlle se paras palkka.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Haku Pörintiellä

Yhteistreeni TKKn toisen hakuporukan kanssa.Alue eri kuin yleensä,nyt normaalin alueen takana.
Suunnitelma: Alue piti talloa limittäin, mutta syystä tai toisesta se ei nyt ihan onnistunut.Joka tapauksessa päätin käyttää viisi ensimmäistä piiloa, ja sitten vaan aina palata aluetta takaisin päin lähettämään seuraavalle puolelle.Joten tallaus oli vähän kyllä hanurista, mutta ei anneta pikkusekkojen häiritä.Ja vaikka alue oli Kuuralle uusi , ja sinne joukkoon mahtui haasteita, niin päätin kokeilla kaikkia ilman apuja.
Oikealta aloitus:etukulmassa ukko valmiina.Q teki muistaakseni erinomaisen piston, eli ensin aakeaa laakeaa suoraa ja sitten kallionrinnettä ylös.Haukkuja 15-20,vieras maalimies(Risto),siinä ei hämminkiä.
Kakkonen vasemmassa etukulmassa, ja siellä umppari (kompostikehikko).Laura myös uusi meille.Sinne Q lähti suoraan mutta teki pienen kiepauksen taaksepäin.Ihan ok pisto kuitenkin vielä, ja löysi hyvin.Täällä vaadittiin vain haukun aloitus.Q oli taas ryskäissyt päin piiloa paikalle saapuessaan, mutta kun aloitti haukun niin peruutti kauniisti oikeaan kohtaan.Tähän pitää kyllä keksiä joku korjausliike.Ei se hypi päin tukevia piiloja,vain jos ne on huteria, mutta ei se silti ole suotavaa.
Kolmoselle jouduttiin sitten tulemaan aika pätkä takaisin keskilinjalla,tämän piston haasteena koiralle mennä ensin aukeaa harvaa metsää, ja kallionrinteiden "leikkaus"kohadasta n 40 metrissä ylös ja syvemmälle.Tämä pisto onnistui superhienosti, vaikka olin luullut siinä olevan hankaluuksia edetä suoraan, mutta ei;sinne se ampaisi hienosti.
Nelonen myös suora,ja haukun aloitti hyvin,tässäkin riitti lyhyt ilmaisu.
Viitospisto olikin sitten meille ylivoimaisen vaikea, vaikken sitä sellaiseksi yhtään etukäteen kuvitellut.Matkan varrelle oli siojoitettu hämypiilosysteemi n 10 metriin ja hiukan vasemmalla puolen lähetyslinjasta puiden katveeseen.Myöhemmin fiksuina tätä hiukan siirrettiin, mutta meillä siis vielä tuossa.Q kävi tsekkaamassa hämyn niin kuin pitikin, mutta harmin paikka, se ei korjannut linjaa suoraksi ja mennyt piilon plus puiden oikealta puolen, vaan koukkasi vasemmalta puolelta jolloin se lähes automaattisesti ajautui viistoon. Kutsuin sitä pois, ja lähetin uudelleen hämypiilon takaata.Vaan eipä mennyt edelleenkään sinne minne piti.Nyt en muista tarkalleen ,mutta jonkun kerran se meni jo ihan läheltä piiloa vaan ei kuitenkaan saanut hajua ukosta.Vähän ihme juttu, miten se olikin niin hankala.?Kun itsekin jo siinä vaiheessa palloilin lähes piilolla asti, olin tarkistavinani ettei Risto ole siellä.Hyvä minä taas, sokeaksikin olen tullut.
Menin aluetta eteenpäin lähettämään Kuuraa seuraavalle pistolle.Sinne se teki ihan ok piston, josta siis tuli myös tyhjä, kun olihan se Risto siellä edellisellä piilolla!Toisaalta paremoi koiralle etten liikaa pommittanut sitä ,vaan sain sen välillä palkattua tyhjästä.
Viitonen otettiin loppuun ääniavulla, ja vaikka se irtosi sinne vauhdilla ja melko suoraan, sai se vieläkin hetken paikantaa missä se maalimies oli.
Pyysin sitten vielä Jaria innostavaksi peräänlähdöksi loppuun, ja päästin Qn irti Jarin vielä pinkoessa.Muutama haukku ja palkka, kierroksentnousi loppuun hyvin.
Ai niin , ekat kaksi palkkasivat lihapullilla mutta niilläkin hetsaten, ja Q tuntui ihan tyytyväiseltä tällä tavalla ruokaa saadessaan.Kolmosesta eteenpäin se sai Wubbakonginsa.
Joten pistot 1-4 meni oikein hyvin, ensi kerralla sitten vaan helppoa loppuun , jottei lopussa tule enää takkuja.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Nyt me ei sitten osata enää jäljestääkään:-(

Torstain jälki meni niin kaikin tavoin penkin alle, että oikein mietin ollaanko me koskaan voitukaan osata jäljestää??
Jana:lähtö vasempaan.Q oli lähdössä ensin vauhdilla, sitten janalta löytyi joku ikivanha metallitölkki mitä se jäi ihmettelemään.Uudella lähetyksellä löysi jäljen ja lähti ensin vähän matkaa väärään suuntaan, mutta itsenäisesti kääntyi oikeaan hetken päästä.
Vaan jo ihan siinä alussa se hukkasi jäljen ja minä myös tsompailin jotain hölmöyksiä jälkipiuhan kanssa.
Kolme ensimmäistä keppiä se sai talteen, mutta jäljestys oli ihan diipadaapaa! Hukkasi välillä, ja vähän säkällä taas löysi.Kolmannen kepin jälkeen vielä kallion yli tsemppasi , mutta sitten poikkesi pois jäljeltä laiduntamaan juolaheinää.Great, tästähän alkaa tulla jo tapa, kerran ennenkin teki saman tempun.
Siinä kohtaa motivaatio siis oli kadonnut, ja hetken päästä se bongasi maassa pesivän linnun, joka pyrähti ylös.Hypnoottisena olisi vaan halunnut linnun perään.
Kun kerran jäljestämisestä ei tullut sillä erää mitään, niin kävelimme tielle päin, ja Marja ehdotti ,että katsotaan saisiko se sillä suunnalla jäljen uudelleen nostettua.
Ihme kumma, se jossain kohtaa sitten taas jäljestikin viimeisen suoran, vaan meinas kävellä kepin ohi.
Joo, pitsinnypläys tai tilastotiede voisi olla mulle sopiva harrastus, nyt taas tuntuu ettei tästä mitään tule!!
Se mikä eniten harmittaa, on se , että sillä ei nyt ollut motivaatiota itse jälkeen.Kepeistä on tullut jonkin veran tärkeämpiä , eli jos ollaan sellaisella hollilla niin Q pitää huolen , että keppi saadaan ylös, mutta itse jälki tuntuu olevan sille aika samantekevä.
Huomenna meillä olis hakutreenit, paraneeko sinnekään mennä, vai saadaanko sekin sössittyä??
On se niin tuskaa joskus.. :-) vaikkei niin vakavaa..

torstai 16. kesäkuuta 2011

Alkuviikko

Maanantai-illalla myöhään omalle kentälle.
SPL-purutreenit vielä käynnissä siinä vieressä, muuten autiota..
Pikkupätkä seuraamista, oikein hyvin.Välipalkka.
Sitten ketjutettuna hyppynouto, A-este ja eteenmeno.
Jee! Ihan fiilareissa!
Nyt osasin jopa heittää! Q odotti kauniisti peruasennossa.Luvan saatuaan nopeat,voimakkaat noudot.Otin sen eteeni, eli en tällä kertaa palkannut vauhdista iskunoudon tapaan, vaan kauniista luovutuksesta.
Qlla ei ollut aiettakaan kiertää kumpaakaan estettä tullessa, nyt meni kaikin puolin niin kuin pitikin.
Noutojen jälkeen hallinnassa eteenmenoon.Olin käynyt jo aiemmin viemässä pallon ihan kentän reunaan Qn näkemättä.Pallo oli aseteltu siten, että Q joutui juoksemaan pitkälle, ennen kuin palloa saattoi nähdä.
Ja valmisteleva osuus hyvä(pientä keulimispyrkimystä, huomautuksella korjasi asentonsa ja loppumatka hyvin).Eteenmeno vauhdikas ja suora, ei maahanmenoa.
Tiistai-illalla Kupittaan paviljongin aukealla.
Olimme vetäneet siinä juuri bh-kurssia, ja mukana oli treenin lopussa, eli juuri meitä ennen, juoksuinen dobberi-tyttö.
Hienoa että Q silti kykeni tekemään kelpo seuraamista.Jipsu ja Killi myös treenailivat samanaikaisesti vieressä, ja muina häiriöinä oli lukuisat kävelylenkillä olevat ihmiset ja pyöräilijät, sekä parinkymmenen metrin päässä oleva pikkukoirien treeniryhmä.
Alussa sain hetken muistuttaa Kuuraa, että haloo,kontakti on pidettävä vaikka olisikin kaikkea hauskaa ympärillä.Mutta sitten pitkä pätkä sujui hyvin.Hiukan aimmin olisin kyllä saanut lopettaa, sillä ote meinasi loppua kohden taas herpaantua.Nämä häiriötreenit ovat meille kyllä kullanarvoisia,Kuuralla kun ei edelleenkään ole niin aktivoitunut se miellyttämishalu eli se belgimäinen asenne "jee, mitä saan tehdä kanssasi?"-tyyli.Meidän osanamme on sitten vaan rakentaa sitä virettä ja motivaatiota vietin kautta.Luulisin..
Loppuun paikkamakuu siinä pensasaidan kohdalla, jonka takana maauimalassa polskivat vesijumppaajat ahkerasti.
Kahteen minuuttiin mahtui monta monituista pillinvihellystä jumppareiden ohjaajalta, kukaan koirista ei onneksi niistä hämääntynyt.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Esineruutu

Illan hakuharkat olivat kutistumassa kahden naisen showksi,joten päätimme treenata esineruudun.
Jipsu oli ensin, ja koska Jipsulla haetutettiin vain kaksi, niin yksi esine(melko lähellä vasenta rajaa etualalla ,pitkän heinän keskellä) oli meidän omiamme, ja loput kaksi oli Anun.
Q oli oikein hyvällä moodilla helteestä huolimatta.
Ainoat miinukset siitä ,että joka kerran kun lähetin sen, niin se poukkasi ihan omia reittejään.Perin itsenäisellä työskentelyllä siis, mutta esineet kumminkin nousivat pikaiseen tahtiin.
Niin ja se toinen miinus, eli oikean takakulman esineenä oli pehmo-Ihaa, joten sitä tuodessa Qn oli aivan pakko tehdä pikkuinen ylimääräinen kieppi.Suuremmitta rutinoitta kyllä sitten toi, eli ihan jees.Tarkoituksella valitsin esineiden joukosta tuon, jossa arvelin että Qlle voi olla liian suuri kiusaus.Mutta ei se vallan huonosti mennyt.
Kakkosella lähti vauhdilla , viipyi jossain hetken missä en nähnyt, mutta paluumatkalla löysi keski-esineen.Sormikas palautettiin ihan moitteetta.
Kolmoselle lähti ja yritti kai paikallistaakin, mutta koska se oli aika haastavassa paikassa, eikä siihen oltu välillä käyty koskemassa, niin pyysin Kuuran hetkeksi pois, ja Anu kävi uudelleen koskemassa siihen , kuitenkin niin ettei Q nähnyt (ja samalla Anu haki takamerkitkin pois).
Uudella lähetyksellä selvästi nousi haju esineestä paremmin, mutta edelleen se joutui tekemään töitä paikallistaakseen missä se siellä korkeassa heinikossa oli.Koirasta näkyi vain häntä kun se etsi.
Hienosti Q on nyt motivoitunut esineisiin, ja lähtee epäröimättä useitakin lähetyksiä peräkkäin.Jotenkin vaan homma on sikäli levinnyt käsiin, että suorat pistot on ihan unholassa.Kaistaleet kehiin taas..
Treenin päätteeksi heittelin sille narupalloa, ja se oli ihan täpinöissään, mutta hetken päästä meni pallonsa kanssa maaten.Raukalla oli taas ihan hirveän kuuma! Kai mun täytyy investoida siihen kylmäloimeen tilipäivän koittaessa..
Ai niin, ja sen verran täytyy vielä kehaista sekä Jipsua että Kuuraa:Saramäki on aivan lentokentän vierssä.
Jipsun ollessa ruudussa ihan yltämme tosi läheltä pyyhkäisi nousussa oleva lentokone, ja Kuukkisen aloittaessa ruudun yli pörräsi helikopteri.
Vaan ei koirat lotkauttaneet niille korviaan, mahtoivatko edes huomata?? Kun kerran hommat oli kesken:-)

SM joukkue toko

Nyt olen saanut yön yli möyriä itsesäälissä, kertakaikkiaan kenkkua aloittaa kisaura floppaamisella, ei siihen muuta voi sanoa.
Kootut selitykset:
Ensi kerralla olen viisaampi.Meidän leirimme oli aivan toisessa päässä aluetta, jolloin oli äärimmäisen vaikeaa pysyä kärryillä mihin aikaan kannattaa luikkia kehän lähistölle.Joten jatkossa leiri sinne oman suorituskehän laidalle, tai kepo mukaan joka pystyy tiedottamaan reaaliajassa.. :-)
Alokasluokka oli huomaavaisesti laitettu suuren suuren alueen toiseen reunaan, jonne ei niin paljoa häiriötä syntynyt, kuin alueen keskiosissa.Mutta: se olikin sitten varsinainen hornankattila.Hiekkakenttä, joka sijaitsi montussa, ja jonne ei käynyt tuulen häivähdyskään.
Meidän numeromme oli aivan loppupään numeroita,ja vuoromme lounastauon jälkeen.Vaan lounastauko käytännössä meni eri aikoihin eri kehissä, eikä kuulutuksia ollut.Joten vähän yllättäin jo puoliksi hätäännyin , että nyt alo-kehässä jatketaan paikkamakuita.Onnistuin kuitenkin ryysimään paikalle ihan liian aikaisin joka tapauksessa, ja niin me puolisen tuntia kuumennuttiin siinä laidalla.Eipä silti, että viileää olis ollut missään(lämpötila 33 astetta varjossa), oltiinhan me jo puoli kahdeksasta asti saunottu karkeloissa, vaikka teltta jonkin verran auttoikin.Siinä siis toinen muistettava asia, ei ole järkevää helteillä palloilla turhia, Q lla ei ole kauhean hyvä lämmönsietokyky ja sitä voisi säästellä sen suhteen, jotta puhtia riittää sitten tekemiseenkin.
Paikkamakuu ja luoksepäästävyys ekassa kehässä.Luoksepäästävyys 9, sen yhden pisteen möhläsin minä.Q istui kauniisti sivulla, ja antoi itseään lääppiä ilmeenkään värähtämättä, vaika en itse asiassa olekaan koskaan muistanut treenata sitä, että tuomari oikein paijaa koiraa siinä sivulla.Ja tuomari oli antamassa pisteitä ja nostamassa numerolehtiötään, kun kehuin Qta "hieno mies".Jep ;törppönä luulin, että liike oli jo valmis, ja tuomari penseästi sanoi, että "sittenkin 9,kun ei tässä saa puhua".Hmm,mun kannattaisi ehkä opiskella noita tokosääntöjäkin.
Paikkamakuu 9.5. Tätä olin eniten jännittänyt, ja se onneksi sujui hyvin.Puoli pistettä meni siitä, että vaihtoi lonkka-asennolle ajan puolivälin paikkeilla.Erityisen papukaijamerkinnän annan Qlle, että se pysyi vaikka vieressä ollut partis lähti haahuilemaan.Joten jotain hyvää mauhtui joukkoon kyllä!! Niin ja myös se oli superhienoa, että Q oli kauniisti hallinnassa myös kun siirryimme kehästä toiseen, se kulki vapaana seuraten vierelläni.
Ekasta kehästä suht nopeaa tahtia heti seuraavaan, jossa ensin kytkettynä seuraaminen.Tässä huomasin heti, että Q oli jo aivan läkähtynyt.Saimme seiskan, mutta mielestäni se kyllä vielä sujui kohtuullisesti, vaika terävin yty olikin Qsta poissa.Tuomari sanoi, että oli kiltti eikä nollannut liikettä, kun sääntöjen mukaan talutin ei saa kulkea selän takana.What?? Siis ei tietenkään, ja olen aivan suht satavarma, että mulla oli naru oikeassa kädessä, ja se ei mennyt selkäni takaa.En tietenkään ruvennut asiasta tuomarin kanssa kinaamaan. Jos oikeasti mulla talutin oli väärällä tavalla , niin laitettakoon se helteen pehmittämien aivojen piikkiin.Ainoa mitä keksin kun kuollakseni pohdin missä se naru kulki, että olisiko mulla voinut täyskäännöksen jälkeen jotenkin herpaannuksessa jäädä naru sinne selän taakse väärin.Anyway, tämä liike vielä kuitenkin omaan makuuni oli kohtuullinen, vaikka ei pisteiden valossa siltä näytäkään.
Ja seuraavankin liikkeen sössin ihan itse.Ei sais olla mitään kaavasta pokkeavaa, tai muuten ehdin ylianalysoida ja keksiä kaikkea kummaa kommervenkkiä.Eli kun kytkettynä seuraaminen oli ohi, ja luoksetulo otettiin seuravaksi siitä n kolmen metrin päästä, niin ehdin saada paniikkiähkyn että missä kohtaa nyt se talutin irrotetaan kun ei kai sitä koiraa saa taluttimella seurauttaa sen uuden liikkeen aloituskohtaan.Joten siirryimme sen lyhyen matkan jossain puolinaisessa hallinnassa ,minä narua asetellen, ja kun saimme itsemme pysähdyksiin, kysyi liikkuri että onko ohjaaja valmis.Ja minä pöljä kerkesin nyökätä, ennen kuin muistin että mun oli määrä sanoa Qlle odota.Sen verran oli kartalla, että muistin vanhastaan ettei sitten enää saa antaa mitään käskyjä kun on jo sanonut olevansa valmis.Tämän tiesin menevän nollille ihan siinä samalla sekunnilla, ja niinhän se meni, sillä tietenkin Q lähti seuraamaan.
Voi itku, tätä sitä saa kun on niin lyhyt muisti itsellä.
Siitä juoksujalkaa seuraavaan kehään.
Ensin hyppyeste,ja liike nollille.Q ei yhtään hiffannut että hypätä pitäisi.Johtuiko edellisestä liikkeestä joka meni pipariksi, että hämmentyi, vai ollaanko vaan liian vähän harjoiteltu.Ehkä molempia.
Ja sitten vapaana seuraaminen.Tästäkin 7, ja ei kyllä enemmän arvoista ollutkaan.Qlla oli kuuma ja väsy, ei vaan jaksanut.Siihenkin mahtui muutama hyvä pätkä, ja aina käännöksistä se syttyi hetkeksi, mutta hävettävän huonosti se meni.
Viimeisessä kehässä oli jäävät liikkeet.Ja sielläpä oli niitä pahuksen tokotötteröitä, niitä matalampia "kupoleja", ja Q yritti heti hyökkiä noutamaan sellaisen.Aika tiukasti sain komentaa, mutta antoi tötteröiden olla rauhassa.Maahanmenosta saatiin 6,jouduin antamaan uuden käskyn tötterön takia, ja valmistelevassa osuudessa kuhnaili.
Liikkeestä seiso meni vähän paremmin, 7,5 pistettä.Valmisteleva osuus oli tässäkin veltto, ja oli pikkasen valunut.Vaikka musta ei tokoihmistä sukeutuisikaan, lienee syytä treenata häiriöinä niitä pahuksen törppöjä.
Yhteispisteitä 114, ja laiha kolmostulos.
Harmittaa kovin.Q olisi ansainnut onnistua paremmin, niin kuin oikeastaan minäkin.Paljon olemme treenanneet, ja huomattavsti paremmin Q osaa kuin mitä nyt pystyimme näyttämään ulospäin.
Plussa kuitenkin , että nyt uskallan jo lähteä sen kanssa paremmin kisaamaan,koska se pysyi kuosissa, ja yritti kyllä kovin tehdä töitä,eli ei se hanskoja tiskiin laittanut.Helle ja hulina oli vaan vielä tällä erää meille liikaa.Ja itse en onnistunut antamaan sellaisia olosuhteita valmistelujen osalta, jotka olisivat auttaneet Kuuraa onnistumisessa.Minun piikkin siis!
Kiitos joukkueelle kuitenkin kivasta aurinkoisesta päivästä, ja mukavasta seurasta!

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Ah helle

Aurinko on kyllä niin ihana, mutta koirille tietty kurjempaa..
Keskiviikkona Haunisissa.Mulla oli yhdessä Helin ja Soilen kanssa koulutusvuoro, mutta kun osallistujia oli kovin vähän, niin omaa koiraa ennätti myös treenata.
Q vaan oli autossa odottaessaan kerännyt kohtuullisesti kierroksia.Joten helle ei todellakaan kyennyt laskemaan sen virettä.
Joopa-joo; tällä kertaa se osasi jäävät liikkeet, mutta seuraamisessa keuli ja edisti..parempi etten enää treenaa ennen viikonloppua mitään ,etten pilaa loppujakin liikkeitä:-)
Palkkauksessa lensi patukkaan kuin telkkä pönttöön, vaan kun laitoin motskarin välillä taskuun sai käsivarteni kunnon osuman:-(
Noudossa sain sössittyä yllättäin taas heitot, joten kiertämistäkin tapahtui , kuin myös rundailua.
Otin sitten muutaman kerran pelkkää paluuta, eli Q istumaan kapula suussa metrisen hyppärin toiselle puolelle, ja siitä yli mun luo.Sujui ok, ja A-este nouto tais onnistua ihan laakista.
Jos mun heitto osuu just hyvälle etäisyydelle, Q suurella todennäköisyydellä tekee noudon kauniisti.Nyt siis vaan edelleen heittotreeniä.
Eteenmeno , mutta olimme vieneet tällä kertaa patukan yhdessä, joten ei ylläri että onnistui hyvin.
Loppuun paikkamakuu, aika 5 minuuttia.Kun Soile heitteli kapulaa lähellä yritti Q haukahdella, eli siihen jouduin kajauttamaan "hiljaa!", mutta kiltisti lopetti mölinänsä.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Hikistä puurtamista

Viikon varrella ollaan kyllä treenattu ahkerasti, ja on jopa sujunut pääosin hyvin.
Perjantaina tottista, kaikki suht hienosti.Noudot, myös telineet <3 !
Lauantaina alkuillasta Marjan kanssa , taas tottista, tai lähinnä tokoilua Haunisissa.Seuraaminen käskytyksellä, siinä ei mitään ihmeellisyyksiä,ihan hyvin meni.Mutta jäävät liikeet ovat nyt hukassa jostain syystä.Nytkin ekalla yrityksellä yritti vaan jatkaa seuraamista.Korjauksella hyvin.Luoksetulo muistaakseni oli ihan ok, mutta seisomisessa myös valui.Joopa, korjauksella onnistui, mutta taas seuraavana päivänä kun kokeilin, niin ei osaa ei..Ihme juttu,kyllä se vielä äsken osasi.
Paikkamakuu yhdessä Cherin kanssa sujui rauhallisesti,pää kyllä pyörii huolestuttavan paljon.Eli jos naapuriksi osuu myös kontaktia hakeva koira, niin on Kuukkiksella haastetta.
Telineet myös.En osaa heittää, se nyt on ennenkin tiedetty, mutta varsinkin jos koitan alakautta heittää niin big trouble.Lopulta nämäkin kuitenkin saatiin onnistumaan ja vielä illan päätteeksi treenasimme heittoja yhteistuumin.
Sunnuntaille oli buukattu hakutreenit Piikkiöön.
Mulla oli kuitenkin luppoaikaa onnekkaiden sattumien summana, joten huristin sinne etukäteen tekemään Kuuralle myös jäljen.
Pituus vain n 500 metriä, vanheni puoli tuntia.Janan tein ensimmäistä kertaa melko ryteikköön.Ja kun pääsin sisälle metsään huomasin että sinnehän osui pahuksen jättiojakin, joka piti janalla ylittää.
Jana olikin sitten aikamoista säheltämistä.Q lähti suoraan , loikkasi vauhdilla ojan yli ja pyrki syvemmälle.Nii-i, olen sitten kaavamaisesti traanannut vallan 50 metrisiä janoja viime aikoina..
Kuuran puolustukseksi on sanottava, että loikka ojan yli varmaan aiheutti pienen herpaantumisen.Q kuitenkin hetken päästä ihan itse etsi sen jäljen ,ja lähti myös oikeaan suuntaan.
Alun epävarmuus kuitenkin kostautui siten ,että ekassa kulmassa painalsi myös ohi, ja löydettyään taas jäljen ei noteerannut keppiä, joka olisi ollut piakkoin kulman jälkeen.
Tämän jälkeen kuitenkin loppuosa jälkeä sujui kuin tanssi.Jyrkässä rinteessä piti huolen ,että pysyi jäljen päällä, ja loput neljä kulmaakin sujuivat loistavasti.Ykköskeppi jäi siis metsään ,loput viisi nosti hienosti.
Haku meni myös mukavasti.
Treeni oli aika basic, eli tuntui myös vissiin Kuurasta motivoivalta, kun oli välillä aika helppo treeni.Tai sitten johtui siitä, että jouduimme odottamaan vuoroamme aika kauan, ja Q kävi aika lämpöisenä odottaessaan.
Radalle päästyään se oli kuitenkin oma itsensä, eli pistot teki järkevällä vauhdilla ja ilmaistessaankin oli ihan korrektisti.
Aloitus oikealta, jonne tyhjä.Se meni hyvin, ja olin supertyytyväinen;kehut sen mukaiset, ja pinaattilettuakin tuli palkaksi.
Kakkonen, vasemmalla , mutta nyt vain n puolessa syvyydessä, eli ideana saada Qlle helppo palkkio-löytö onnistuneesta tyhjästä, haukkuja 10.Hieno ja suora oli pisto, ja nokkakin auki, eli ei painanut ohi.Ei siis mitään moitittavaa.
Kolmonen oikealla puolivälin paikkeilla, täydessä syvyydessä.Sekin pisto oli kelpo pisto, ja ansiokkaasti appari raportoi kaiken aikaa takanani, ja itse pystyin etenemään.
Nelonen vasemmalla, sinne ei tehnyt taaksepäin varsinaisesti töitä, mutta korjasi itse linjaansa siellä n 40 metrin syvyydessä hieman vasempaan, jolloin tavallaan pääsi tsekkaamaan sen katvealueen edellisen piston jäljiltä alueen takarajalla.Eli olisiko Q oikeastaa paremmin edes voinut toimia?? Hieno koira, täytyy sanoa.Siellä n 60 metrissä kääntyi kauniisti aluetta eteenpäin , tehden siis kauniin Ln, ja löysi.Ilmaisuja 20.
Viimeinen, eli viitonen oikealle.Sinnekin irtosi suoraan sinne asti kuin näimme, mutta oli kenties kaartanut hiukan ennen aikojaan eteenpäin.Olis ollut kiva nähdä lopuun asti mitä koira puuhaili, ainoa osa minne ei ollut näkyvyyttä.Hetken päästä kuitenkin paikallisti, ja ilmaisi ponnekkaasti, tosin haukkuja vaadittiin vain kymmenkunta.
Maanantai-illalla Haunisissa.Ensin yksin, ja lopuksi vielä yhdessä Elinan kanssa.
Valopilkkuna jälleen onnistunut paikkamakuu, tosin pää elää vieläkin, mutta ei Q inahdustakaan tehnyt liikkuakseen pois paikaltaan.Aina silloin kun taas katsoi minuun, kehuin "hyvä".Kisojen jälkeen rupean puuttumaan treeneissä aina tuohon pään kääntelyyn ,mutta näin kisojen alla on tyhmää lanseerata radikaaleja uudistuksia viime metreillä.
Seuraaminen erittäin hyvä , ellei täydellinen.Otin suuntimaksi poikki kentän suoraan kohti Shäfereiden suojeluharkkoja, mutta Q piti herkeämättä kontaktia,jes kyllä se aina välillä on ihan sikahieno.(..muina aikoina pelkkä sika).
Telinenoudot on hyvällä mallilla,ja eteenmenokin onnistui hienosti.Nyt pitää vaan muistaa se ketjutus, ja palkkaamattomuuden sisäänajoa suunnitelmallisesti.
Toisaalta Kuuran kanssa tuntuu kuin yksi tottisosuus sujuisi hujauksessa,
ehkäpä sitten ei kisoissakaan tarvitsisi olla niin kipsissä, kun ei tarvitse pelätä että sen moottori yskähtelisi niin herkästi.
No odotetaanpa se oikea eka pk-kisa, kyllä mä saatan kooman silti kehittää:-)

torstai 2. kesäkuuta 2011

Hakutreeni 2.6

Haunisissa, tunnelin suulla.
Aloitin oikealta, eli oikeassa etukulmassa löytö, Q ilmaisee n 10 haukun verran.
Vasemmassa etukulmassa myös löytö, ja suurin piirtein yhtä pitkä ilmaisu (tai siis ennemminkin lyhyt).Etukulmissa kummassakin annetaan ääniapu, eli maalimies huutaa "hei", jotta koira varmasti etenee suoraan.
Kolmas lähetys, oikealle, ja tämä pisto on tyhjä.
Myös neljäs lähetys, vasemmalle, on tyhjä.
Viitospisto oikeaan takakulmaan löytö.Ja täällä myös ääniapu.
Viimeinen, eli kuudes, vasen takakulma, ilman apuja, ilmaisuksi riittää pelkkä yksi haukahdus.
Treeni sujui melkoisen hyvin, paitsi kolmannen lähetyksen, eli tyhjän oikealle puolelle jouduin uusimaan.Q irtosi syvälle ja suoraan siinäkin, mutta oli kääntynyt väärään suuntaan.Korjauslähetyksellä laitoin sen menemään hieman uudesta kohdasta, ja nyt sujui hyvin.Myös vasemmalle, eli suunnitelman mukaiselle toiselle tyhjälle, mutta todellisuudessa kolmannelle, Q irtosi hienosti ja kääntyi juuri niin kuin pitikin.Tästä kehuin isosti, ja palkkasin sen lihapullilla.Myös viimeiselle ukolle se lähti ilman epäröintiä.
Nyt Q siis kestää jo paremmin ainakin kaksi perättäistä tyhjää,mutta seuraavaan treeniin taas joko pelkkiä löytöjä, tai väliin vain yksi tyhjä sinne tänne.
Palkka oli tänään nousujohteinen, eli kahdella ensimmäisellä löydöllä sille annettiin lihapullia, mutta tyhjien pistojen jälkeen lopuilla kerroilla se sai Wubba-kongin.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Tiukkapipoisuus vissiin kannattaa..

Q on ollut ilahduttavan yhteistoiminnallinen taas viime päivinä.Lienee ollut vaikutusta, kun en ole nyt sitä paaponut, vaan sen on oikeasti toteltava ja käyttäydyttävä siivosti. Positiivista huomiota ja rapsutteluja/paijaamista seuraa vasta kun se on tehnyt hommia oikealla asenteella.
Maanantaina aamulla kävin kentällä ottamassa ilman välipalkkausta kokeenomaisesti seuraamiskaavion, jäävät, noudot ja eteenmenon.Niin siis lyhennettynä; koko tottiksen paitsi paikallaolon:-)
Seuraaminen oli aika super,olin hirmuisen tyytyväinen.Juuri sellaista seuraamista, joka tuntuu omassa selkärangassa asti siltä että jes!
Liikkeestä istumisen suoritti noopeasti ja jäi oikeaan asentoon, mutta kun olin siellä 30 askeleen päässä,huomasin että Q oli valunut maahan.Pöh.
Liikkkeestä maahanmeno ja luoksetulo:meni maahan todella nopeasti (siis meidän standardilla), myös luoksetulo kokonaisuudessaan hyvin, sivulle siirtyminen ei jäänyt varsinaisesti vajaaksi, mutta ehkä ihan hiukan olisi saanut olla tiiviimmin mun jalassani kiinni.
Tasamaanouto, heitin taas surkeasti sen kapulan! Joten heitto jäi lyhyeksi ja meni reipusti vinoon, mutta Q hoiti noudon kuitenkin tyylikkäästi.
Hyyppynouto: heitto taas jonkin verran vino.Q hyppäsi mennessä, mutta kiersi esteen palatessaan.Tässä kuitenkin on siinä mielessä tapahtunut läpimurto, että vaikka sille tulee ns "kämmi", niin se ei nyt lähde lipettiin enää sen noutokapulan kanssa, vaan palautti sen kauniisti.
A-estenouto: Se oli hieno!Valopilkku!
Ja eteenmeno: se ei sitten sujunut.Q lähti ihan vinoon.Otin sen uusiksi, eli kutsuin perusasentoon ja seurautin sen 15 askelta, uudella lähetyksellä meni suoraan , mutta vauhti oli rauhallisempaa laukkaa kuin yleensä.Maahan meni myös ekasta käskystä, vaan ei tosiaan ollut mikään maahantippuminen.Vapautus kuitenkin patukalle heti kun oli mennyt maahan.


Tiistaina lyhyesti Bh-kurssin vetämisen jälkeen..
Laukaukset , niissä ei mitään hämminkiä.Hiukan yritti kyttäillä muita, esim Jorman nuorta grotsu-urosta, joka oli siinä 10 metrin päässä meistä.Tiukalla huomauttamisella Q kuitenkin ryhtyi seuraamaan oikein kelvollisesti.Palkkasin käännöksistä ja juoksuosuuden kesken.
Luoksetulo ok, mutta jäävät olivat sillä kertaa ihan hakusessa.Mikäköhän niissä nyt mättää.Paikkamakuu ehkä neljä minuuttia.
Keskiviikko-aamuna taas yksikseen ,ideana palkata nyt liikkeiden osista ja lyhyistä seuraamispätkistä. Q oli nytkin oikein <3
Jäävissä hinkattiin liikeestä seisomista, vitsi kun tekikin nopeita_istumisia_ no höh...Mutta saatiin nekin lopulta onnistumaan! Ja niitä tehotreemailtiin illemmalla vielä kotona.
Noudot otin loppuun, palkkasin vauhdista jokaisessa, mutta oli hienot telineet! Jep, kyllä sitä töitä saa tehdä , että tottis kehkeytyy kisakuntoon, mutta tänään taas olen aika valoisalla mielellä:-)
Q on näyttänyt itsestään taas sen puolen, mikä siinä on parasta.Silloin kun sujuu, se tekee asiat niin, ettei tarvitse hävetä.Valtavan innokkaasti ja energisesti.Se ei aina ole kaikista nopein,mutta sen suorituksesta välittyy sellaista voimaa ja draivia, mikä tuntuu musta hyvältä.
Ja sitten on hetkiä,kun ei suju.Jospa niitä kuitenkin olisi jatkossa harvemmin..