Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Umppari-ilmaisuja Haunisissa 30.12

Stina, Anu ja Elina ja minä , tänään aiheena umpparien ilmaisua.
Umppareina kompostikehikko, näyttelyhäkki, Ikean lasten iglu ja muumiteltta, ja ne oli siis myös peitetty todellisen umpparivaikutelman aikaansaamiseksi.
Yhteensä viisi haukutusta.
Eka Elina , joka ei ollut piilossa vaan äänenavaustreeni.Q lähti, mutta heti Elinan takana näkyvä umpparihäkki veti voiton, eli se piti käydä tsekkaamassa.Elinan ottaessa Kuuraan pikkaisen kontaktia, se tuli ja hakkui, mutta ilmeisesti tilanne oli sen mielestä sen verran taas erilainen, että haukku ei kuulostanut yhtä ponnekkaalta kuin yleensä.
Toka painavampi häkki oikealla reunalla, ja siinä silllä kesti hiukan aloittaa, mutta sitten ihan kelpo haukkuja.Sitten muumiteltta, siellä Stina joutui vähän antamaan apuja, ettei Kuu hölmistyneenä keksinyt ruveta puuhailemaan jotain muuta, vaan kyllä se sitten haukkui sielläkin ihan ok, tosin katseli välillä oonko mä tulossa (silloin pyssäsin, ja etenin vasta kun se taas haukkui).
Kompostikehikolla se katseli myös toiselle puolelle Stinaa , joka oli siirtymässä omalle seuraavalle piilolleen, mutta ratkaisi hyvin ja haukkui Elinan, tosin kompostikehikkoa vasten se hyppeli jonkin verran ,eli pitää muistaa välttää sillä nyt alkuvaiheessa huteroja piilokyhäelmiä.
Viimeinen oli jo oikeasti hyvä! Eli sinne lähti luvan saatuaan, tarkisti että iglussa oli joku, ja sitten se aloitti ripeästi haukkumisen.Siellä haukkukin oli jo hyvän kuuloista, eikä se piitannut mun tulemisistani.Stina fiksusti myös palkkasi sen hyvästä haukusta kuitenkin melko nopeaan.
Aluksi olin vähän harmistunut ja yllättynyt, miksi Q ei haukkunut niin hienosti kuin mitä tähän mennessä se on osoittanut varmuutta siinä, mutta täytyypi kai muistaa, että tilanne oli ihan oleellisesti erilainen piiloviritelmien kanssa.
Nyt siis vain vahvistetaan niitäkin!
Treenien päätyttyä meinimme vielä porukalla lenkille, ja hyvin se osasi laumassa olla, eli Pixi, Cicci, Ludde , Gemma ja Q tulivat vallan mainiosti toimeen.Tosikiva lenkki!

maanantai 28. joulukuuta 2009

Hakua kaameassa räntäsateessa 28.12

Ja johan oli totisesti hirveä keli, olin läpikotaisin märkä treenien jälkeen..
Maasto oli osittain aika haastava, eli keskilinjana lentokentän lähellä sähkölinja (Siipitiellä) ja tiheää pusikkoa sekä aluetta halkovia motocrossiuria.
Neljä maalimiestä, kaikki täydessä syvyydessä.
1. vasemmalla.Saatoin Kuuran kannsa maalimiehet ja jätimme heidät piiloutumaan hyvin, ennen kuin palasin keskilinjalle lähettämään.Tällä ekalla vaan tein sen virheen, etten mennyt ihan tarpeeksi pitkälle , enkä myöskään tiedostanut kuinka hankala kulma oli, kun voimakkaat urat tosiaan ohjasivat koiraa melkein magneetin lailla aluetta eteenpäin noin 40 metrin syvyydessä.Joten kuu meni sen 40 metriä suoraan,sitten kaarsi oikealle.Edettyään jonkin matkaa hiffasi ettei se maalimies siellä suunnalla ole, ja kaarsi takaisin vasemmalle.Hyvää oli, että sitkeästi se etsi ja myös löysi, huonoa taas ettei pisto ollut suora, ja että se lankesi niin helposti maastoansaan.
2.oikea etukulma, sujui hyvin.
3.vasemmalla keskivaiheilla, sinne lähetin vähän eri kohdasta mistä olimme menneet piilolle saattaessamme maalimiestä.Sujui hyvin.
4.oikea puoli, ja sujui hyvin.Ja nyt maastoansa ( eli motocrossiuran ylitys) sujui ilman kommelluksia.
Tänään oli mun mielestä oikein hyvä treeni, ekan pienoista kauneusvirhettä lukuunottamatta.
Tykkäsin siitä ,että kun olin lähettämässä Kuuraa pistolle, se odotti kuuliaisesti lähetyskäskyä ja sillä oli keskittynyt asenne, ja se tiesi mitä on tekemässä.
Alkuun otin pienen haukutuksen, ja sitä tapaa kannattaa muistaa jatkaa, tosin se on varmaan helpompaa Qlle , jos sillä ei ole ihan suoraa näköyhteyttä ihmisiin keskilinjalla, jolloi se jo hinkuu metsään täyttä päätä.
Ja sekin pitää muistaa, että koko porukka voisi mennä viimeiselle piilolle ja palkkaus tapahtuu siellä, eikä keskilnjalla.Myös piiloilla voi käyttää ihan kunnolla aikaa.

perjantai 25. joulukuuta 2009

Ilmaisua 25.12

Ihanaa kun löytyy muitakin hulluja , jotka innostuu treenaamaan keskellä pyhäpäiviä..
Treenaamassa Mira , Marja ja Jaana.
Tiivistelmä: hyvin meni, Q edistyy koko ajan.Haukku kuulostaa hyvältä, ja aloittaa heti(tosin yleensä törmää maalimieheen tai ainakin ihan pikkaisen sen on pakko hypätä päin..)
Se kestää hyvin näemmä sen jos juoksen maalimiehelle ja sen ,että olen jo sen vierellä.Missä se tarvitsee lisävahvistusta on, että kun pyörin koiran ja maalimiehen ympärillä, se saattaa pitää pikku taukoja , ainakin jos höpötän, niin kuin tänään kun yritin kehua sitä..
Eli ensi kerralla pyöritään pyöritään, vaan pysynpä vielä hiljaa.Myöhemmin vaikeutetaan puheella ja muilla jutuilla.
Tänään palkkana lötköpatukka, nahkapatukka , köysinarujutska ja vinkukongi.
Voisi tietty joskus ottaa herkkujakin??

torstai 24. joulukuuta 2009

Ilmaisua maanantaina 21.12

Edelleen aikas kylmä..Paikalla Marja, Mira ja Jaana.
Tosi pikapikaa pääsin treenaamaan, vaikka aikataulussa ei sille oikein olisikaan ollut aikaa..
Ihanaa kuitenkin että kerkesin, sillä treeni oli oikein onnistunut.
Eka oli tosi lyhyt, eli heti kun Q aloitti ( ihan heti, eli hyvä) niin jo parin haukun jälkeen Jaana palkkasi,palkkana vinkukongi.
Toka Mira: pidempi haukutus, kiersin Kuuran ja Miran ympäri ja palasin Kuuran sivulle, ja kun se edelleen haukkui katkeamatta palkkasi Mira sen patukalla.
Kolmannella Jaana jälleen, nyt Q jostain syystä haukkui Jaanan takana, mutta kuitenkin koko ajan hyvin, kiersin heidät kahteen kertaan jopa, ja koko ajan se Q paukutti haukkuen, oikein loistavaa.
Neljäs myös tosi hyvä.
Kaikki haukutukset tällä kertaa siten, että maalimies taisi seistä, vai olisikohan Jaana ollut kolmannella kyykyssä.Joka tapauksessa hienosti meni.
Vaan pitäähän sitä jotain säpinää olla, niin viimeisen haukutuksen jälkeen en ihan kerennyt ottaa Kuuta kiinni ja hallintaan, vaan se lähti patukan kanssa tuulettamaan..
Hetken odottelimme kentän reunalla, mutta siirryimme sitten porukalla katoksen alle ja jutustelimme niitänäitä, jolloin uteliaisuus voitti, ja Q laukkasi paikalle.Onneksi jollain oli jotain herkkujakin taskussa, ja se sai sitten niitäkin saapumisestaan.Toi on aikaste ärsyttävää, että yhä joudun kamppailemaan tollaisen ihan perusongelman kanssa..Mutta jos jotain positiivista koittaa keksiä, niin onneksi "karku"aika koko ajan lyhenee, eli se sentään tulee nopeammin kun sitä ei huomioi.Missään nimessä sitä ei kannata houkutella! Ja pitääpä muistaa taas olla tarkkana, että otan Kuun hallintaan joko niin että annan irti-käskyn lelusta, laitan Kuuran hihnaan ja sitten vapautetaan se vielä motskarille tai niin että samalla kun se leikkii maalimiehen kanssa otan jo hihnan pätkastä kiinni.
Niin että on se aika ironista, että Fionan kanssa ongelmana on aina ollut , että se on liiankin hallinnassa eikä irtoa vaan pyörii jaloissa, ja sitten Kuu on tapaus päinvastainen...

perjantai 18. joulukuuta 2009

Ilmaisutreeni tiistaina 15.12 Haunisissa

Urheasti Jaana ja Mirakin suostuivat uhmaamaan paukkuvaa pakkasta.
Nyt tehtiin siten kuin viimeksi suunniteltiin, eli maalimies lähellä ja Kuu sai vain luvan mennä ilman mitään varsinaista lähetystä.
Ekalla kun lähdin kiertämään Kuuraa ja maalimiestä, se haukkuessaan päästi väliin muutaman oudon kiekaisun, selvästi uusi tilanne oli hitusen outo sille.Jatkoi kuitenkin ihan hyvin, ja palkaksi köysisilmukkahärpäkkä.
Toka oli ihan hirmu hyvä! Eli aloitti heti, haukkui rytmikkäästi ja voimakkaasti, eikä millään muotoa häiriintynyt mun pyörimisistäni. Ja kun olin takakautta kiertänyt sen sivulle ,ja Kuu vielä jatkanut hyvää haukkumista, palkkasi Mira sen ihqukongilla.
Kolmas ja neljäs oli nekin hyviä, se pitää hyvän etäisyyden ja haukku kuulostaa siltä kuin pitääkin, eli voimakkaalta ja tietyllä tavalla vaativalta muttei kuitenkaan uhkaavalta.
Jee!
Sen verran täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka sitä en varsinaisesti lähettäisikään, niin tilanteen pitää olla sille silti "hallittu" eli pitää ottaa kontakti ja saada lupa.

torstai 10. joulukuuta 2009

Ilmaisutreeni kentällä ti 8.12

Miran ja Jaanan kanssa.
Kivasti meni, eka ja vika lyhyita, toka ja kolmas pitkiä.
Aloitti kaikilla muistaakseni hyvin, ja nyt oli ihan koko ajan keskittynyt hommiin, eikä lyhtypylväät "viekoitelleet"..
Ensi kerralla voisi kokeilla sitä, että en "pistota" vaan ihan siinä olen itse vieressä , ja kehun ja samalla kenties pyörinkin hiukan siinä, eli häiriötä lisätään.
Ja pitää muistaa edelleen, ettei maalimies parkkeeraa just lyhtypylvään kohdille :-)
Olen oikein tyytyväinen siihen ,miltä Kuukkiksen haullu kuulostaa, eli ei mitään kimityksiä ja vinkunoita, vaan ihan rehtiä kumeaa haukkua sillä on.
Ja etäisyys maalimieheenkin on mun mielestä oikein hyvä, eli onneksi joku homma etenee suunnitellusti ..

tiistai 8. joulukuuta 2009

Tokoa halllilla ma 7.12

Just kun oon tuulettanut kuinka ihana Q on, niin johan taas pomppas! Kuraa niskaan vaan..
No alku hyvin: Otin seuraamista, ja nyt tavoite että rikotaan se kaava että kolmannessa askeleessa se jää liian taakse.
Kokeilin sellaista, että avustaja (Mira) piti Kuuraa ja itse lähdin Fot käskyllä liikkeeseen, mutta Mira sai päästää sen vasta kakkoskäskyllä.Tuli vauhdilla, oikeaan paikkaan ja pysyi siinä hyvin!Toisto, nyt se sai päästä ekan käskyn kuultuaan tulla seuraamiseen, edelleen hyvin noin 8 askelta ja palkka.Lopuksi otin sen perusasennosta, noin 10 askelta, tosi hyvin eikä jäänyt yhtään taakse.Jes!
Myös hyppyä, eli Mira jällleen avustajana. Ne jäi yhdessä hypyn taakse, Kuura oli liinassa(jottei pääse lällättämään) ja kapula maassa sen edessä.Apport-käskyllä tosi hienosti, oikeaan paikkaan ja ote hyvä.Yksi toisto ja sekin hyvä, ehkä inan verran suorempikin jos mahdollista.
Välillä Kuura autoon.
Seuraava kierros alkoi myös ihan hyvin. Metallikapulan palautusta.Ensin ihan mun läheltä, niin että annoin kapulan kädestä sille suuhun ja peruutin.Hyvin! Sitten taas apparin kanssa, Q liinassa metalli sen edessä, ja käskyllä nappasi sen maasta nopeasti ja epäröimättä ja toi hyvin:paikka oikea, piti sitä tiukasti ja Zip!Olin tosi tyytyvainen.
Ja sitten se herpaantuminen.Kokeilin uutta asiaa, eli seisomista liikkeestä ( tai no itse peruutin ja kokeilin namilla pysäyttää.Pari kohtuu onnistunutta saatiin, mutta sitten sillä hermo keitti kun oli tylsää, eikä se ollut ihan varma mitä tässä tehdään.. Ja sitten se jo etsikin ensin kentälle unohtuneen tokotötterön, ja sittemmin ohjatun nouden kapulan..Ja sen kanssa se sitten kirmaili sydämensä kyllyydestä ympäri kenttää aika tovin.Emme sitä noteeranneet mitenkään, ja jossain kohtaa se tuli sen verran Outia tönimään, että se sai sen napattua kiinni.
Kohtuuärsyttävää!!!!
Vein sen sitten autoon , ja suurieleisesti otin Fionan treenaamaan! Harmitti vissiin Kuukkista kovin, mutta sehän oli tarkoituskin.
Jaa-a, ei voi kun nauraa, kun ei aina itkeäkään viitsi..

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

On se niin upea koira kuitenkin!

Ajattelin tänään käydä tekemässä pikkaisen jäljen Kuuralle, lähinnä mielessä oli ,että haluan vahvistaa keppi-ilmaisua.
Koskapa oli jo pimeää ennen kuin ehdin minnekään, totesin olevan järkevintä polkaista jälki nurmialueelle Haunisiin.Siellä kun sentään katuvalot antaa vähän näkyvyyttä, ja mutainen peltokaan ei oikein hotsittanut..
Siispä matkaan.Jälki oli melko lyhyt, siinä oli kaksi kulmaa ja kuusi keppiä, parissa kohdassa myös nappulakeko,kokonaispituus vain noin 300 metriä.Eka suora vastatuuleen noin 50 metriä, sitten sivutuuleen noin 100 mertiä ja lopuksi myötätuuleen loput noin 150 metriä.
Vanhensinkin sitä vain vartin verran, ja ei kun koiralle vermeet ja menoksi.
Mutta..Juuri kun olimme ylittämässä tietä, alkoikin täysin yllättäen valtaisa ilotulitus! Myöhemmin kuulin, että se oli uuden SuomiSoffan pihalla, eli linnuntietä puolen kilsan päässä, heti Toyota autoliikkeen ja pikkumetsikön takana.Ja pauke oli toden totta melkoinen.
Hetken siinä ehdin miettiä, että mitäs kandeis tehdä, laittaako koira takaisin autoon ja ajaa jälki hetken päästä.Toisaalta mietin, mitä koira oppii jos nyt laitan sen sinne paksiin kun piti hommiin mennä..?
Päätin siis, että mennään nyt vaan, on se sen verran viilipytty, että ei ainaskaan pauketta pelkää, vaan maltaako keskittyä?
Ja on se niin mahtava! Vaikka se osaa olla pirullisen hankala tapus toisinaan, niin on se ihan hurjan hyvä koira kuitenkin.
Olin jo suunnilleen unohtanut mistä jälki lähti, joten kävelin vaan sinne suuntaan.Kuura etsi jälkeä, ja kerran se nosti päätään ja katsoi kun koko taivas oli punavihreänkukertava..Saman tien se kuitenkin laittoi päänsä alas, ja lähti hommiin.Eka keppi jäi johonkin, mutta sitten se olikin juuri niin hyvä kuin se on jäljellä.Se kulki kuin kiskoilla, kulmat ja kepit tosi tarkasti, ja matkalla olleet namikeot se söi rauhassa myös.Sitä ei hitustakaan hetkauttanut pauke ja välkähtely, tai se kun ajotielle ihan viereemme jäi yksi henkilöauto ilmeisesti ihastelemaan sen työskentelyä, tai ihmettelemään meidän molempien kahjoutta :-)
Juha sanoi, että meille kotiin ,joka on sentään muutamien kilometrien päässä kauempana, oli pauke kuulunut tosi kovaa, eli ainaskin Qlla on hyvät hermot ja se on motioitunut jäljestämiseen sen verran hyvin, ettei anna oikkuasioiden häiritä!
Taitava hieno koira!

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Hakuilua

Harmillisesti toi työ haittaa harrastamista näin sesonkiaikaan!
Pääsimmepä kuitenkin boksereiden kaa tekemään treenin, ennen kuin tullee noi kuukauden tauko.
Neljä maalimiestä, hajuhakuina.
Q oli innokas, irtosi suoraan ja löysi hyvin.
Kaunesuvirhe kyllä sattui kun olimme palaamassa kolmosen hajuhaulta, ja Kuura näki kun nelonen oli just menossa toiselle puolelle piiloon.Niin tietty se karkasi sinne!Huusin Harrille, ettei missään nimessä palkkaa tai huomioi koiraa, ja pyysin Harrinkin palaamaan keskilinjalle.
Uusi lähetys kolmoselle, ja vaikka selvästi Kuulta oli punainen lanka jo vähän kerennyt karata, niin lähti ja etsi Jaanan kumminkin.
Nelosella taas hajuhaku, joka onnistui hyvin.
Eli pitää muistaa ohjeistaa aina uudet maalimiehet huolellisesti, ettei satu mitään työtapaturmia! Oma mokani, en vaan muistanut painottaa että seuraava saa mennä vasta kun olemme löydöllä..
Kolmella ekalla oli palkkana maksalaatikkoa ja pekonia, viimeisellä revittävä piippakongi.