Kuura 14 viikkoisena

Kuura 14 viikkoisena
Talvihallan Blizzard (e.Valkohampaan Talvihalla,i.Faro von der Simmeringer Haide)

lauantai 31. joulukuuta 2011

Esineruutu pe 30 .12

Kirjaanpa tämänkin vielä ylös, vaikka tulikin vähän väärässä järjestyksessä.
Haunisissa , rinteessä. Tarkoituksella hankaliin paikkoihin ja pienehköt esineet, vasen takakulma myös pienessä kuopassa kiven lohkareen reunan alla.Laitoin kellon käymään ja läks..
Eka esine tuli nopeasti, n 30 sekunnissa oikealta takulman paikkeilta.
Mutta olipa sitten taas hurjan vaikeaa, en ymmärrä mikä nyt esineissä mättää??
Kellon lukema oli 9.28 kun toi kakkosesineen! Ja tällä kertaa toki olin sen verran viisas , että lopetin siihen ja pidettiin huimat bileet, jaksoihan se sentään etsiä koko ajan hienosti. Muutama pistoista jäi vajaaksi, ja yhden kerran lähti vähän hitaanoloisesti ,mutta muuten olin tyytyväinen kyllä sen yrittämiseen ja sitkeyteen.
Kun olimme pallon kanssa ruhtinaallisesti "palkkautuneet", menimme vielä kävelylle sinne vasemman kulman suuntaan ja sienestimme esineen ylös. Siinäkin huomasi kyllä ,että oli ääreist vaikeaa tarkentaa missä se esine oli, mutta riemu repesi taas kun se sieltä nousi!
Nytkään en ollut merkannut aluetta mitenkään, onkohan se fiksaantunut niihin takamerkkeihin ja että sielläpäin usein on löytö, vai mikä ihme nyt on vialla?
Ensi kerralla pomminvarman helppo treeni!
Sitkeys sillä kyllä on kasvanut, jotain hyvää tässäkin oli!

Vuoden viimeinen haku,31.12 Tutka-asema

Oli oikein hyvän mielen treeni!
Tarkoituksella otettiin hauska ja vauhdikas, helpohko rata.
Kuusi piiloa, ja norjalaisella sekametsällä alkuun vahvistus, ensin takimmaiset jne. Tämän jälkeen kunhan oltiin etukulmien ukotkin otettu haamuina, menin yhdessä Qn kanssa hetkeksi pois, ja sitten "tuomarille ilmoittautuminen". Q oli oikein siivosti ilmoittautumisessa.
Maalimiehillä Q sai suoraan palkkaa, eli ei yhtään haukkua otettu, nameilla maalimies myös kuljetti vähän matkaa eteenpäin, ja siitä kutsuin Qn ja heitin sen vauhdissa yli.
Q oli vallan pätevä, pistot oli suorat ja hyvät, ja tuli myös tarpeeksi "käteen" ulostulolla. Viimeinen pisto oli ylös kalliota, ja siellä sai vihdoin palkaksi Wubba-konginsa!
Joskus tekee myös ohjaajalle hyvää saada iloinen perustreeni, ettei aina tarvi vaan keksiä hankalia uusia hommeleita:-)

torstai 29. joulukuuta 2011

Esineet ja jälkI ke 28.12

Jaa..mitäköhän sitä ajattelisi ,treeni ei ollut kauhean onnistunut..
Terhi oli tallonut ruudun suunnilleen niille main missä kaksi muuta treenaajaa oli meitä ennen ruutuilleet.Joten tarjolla oli vieraiden koirien hajua ja vaihteeksi niin etten itse ollut mukana tallomisessa.
Ja olipa jotenkin yllättävän vaikeaa. Q lähti ruutuun kuin Nato-ohjus ja upposi ihan ylisyvälle, aika tarkkaan samaa reittiä kuin meitä ennen ruudussa käynyt labukka.Kävi lähellä molempia takakulmia,joissa oli esine.Terhi vähän meinasi ,että Q merkkasi esineet ,mutta jostain syystä ei nostanut. Voi olla, mutta luulen silti että se ei ihan oikeasti kyllä ollut ainakaan paikallistanut niitä. Löysi ja toi hetken päästä keskellä olleen lähiesineen.Lähetin kuitenkin uudelleen monta kertaa ja aika monta kertaa se myös lähti ja myös etsi,esineet vaan ei nousseet.Ja sitten se oli haluton lähtemään ja tuli epävarmaksi.
Päätin että sidotaan Q puuhun ja otetaan Nomi kehiin etsimään, mustasukkaisuustreeni on välillä poikaa.
Ja Q oli tuskissaan kun ei päässyt!Jostain syystä Nomikaan ei saanut nostettua esineitä ja kun se palasi autoon , pääsi Q uudelleen ruutuun.Vauhdilla irtosi ja etsi. Samassa kuitenkin saimme lisää häiriötä kun se edellinen porukka palasi lenkiltä autoilleen siihen viereemme. Q pysähtyi hetkeksi vähän hölmistyneen näköisenä mutta jatkoi sitten hommiaan,ja kohta tulikin esineen kanssa.Jos olisin ollut fiksu olisin lopettanut treenin siihen ,vaan koskapa olen sitä ollut..?
Niinpä pommitin Qn taas etsimään vasemman takakulman esinettä. Ja kyllä sen etsintä näytti ihan kunnolliselta,mutta ei vaan löytänyt!Ja aika hyvin olikin tosiaan sitä hälinää ja koirien haukuntaa sekä autojen ovien läiskintää ym,kaikenlaista häiriötä mitä en ole huomannut treenata..
Terhikin tuli jo epäluuloiseksi ,että onkohan se esine edes siellä? Joten Q sai uskon vahvistuksen kun näki Terhin lähtevän metsään. Viimeiselle pistolle lähti taas maa ruopien, mmutta melko pitkän tovin se vieläkin sai paikallistaa ennen löytöä. Niin että tuli todistettua että Qlle tuottaa suuria vaikeuksia löytää esineitä maakuopasta( vasen takakulman esine) ja pitää myös treenata häiriötä lisää tässäkin!
Jälki sitten:
No joo..
Jana ok, lähtö oli oikeaan ja jana n 25 metrissä .Q eteni suoraan mutta vetäisi hiukan yli;-( hoksasi kyllä hetken päästä ja löysi jälkensä ja lähti ajamaan sitä hyvin.Tänään taas jälki sujui hyvin ja maastovaikeuksissa oli tarkkana,kepit ei tahtoneet nousta kuitenkaan:-( Ykkönen jäi niin että siitä millaiseen paikkaan, ei ole mitään käsitystä, mutta sen on täytynyt olla todella alussa sillä kakkosen,jonka nosti hyvin,arvelen olleen n 100 metrissä tai alle.Kolmosen yli käveli ja Terhi nosti sen.Näillä paikkeilla huomasin, että se otti myös aika kovin häiriötä siitä kun Terhin puhelin soi ja tuli keskustelua. Ihmeen häiriöherkkä päivä kaikenkaikkiaan,toivottavasti ei Q ota tavaksi:-(
Neloskeppi oli heti kaatuneen puunrungon takana,melkein alla.Qsta näki, että sillä oli joku hajureagointi, mutta se ei osannut tulkita sitä .Vähän aikaa se pohti ja pyöri, mutta lopulta loikkasi puunrungon yli ja sinne olis keppi jäänyt.Päätin nostattaa sen kuitenkin, jotta jäisi Qlle itämään ajatus että noinkin oudossa paikassa voi olla arvokas keppi.
Viitosesta ei taas mitään hajua ,se saattoi jäädä niille main kun rääkäisin Kuuralle kun se yritti nostaa koipea puskaan.Q ärsyyntyi selvästi ja tuijotti mua ,eikä hetkeen tehnyt mitään elettävä jatkaakseen jälkeä.Uudella 'jälki'-muistutuksella jatkoi ja ajoikin tosi tarkasti jäljen loppuun.
Mutta niin vaan joutui palaamaan kuutoskepin nostamaan porhallettuaan senkin yli.Keppi oli kyllä hyvin minimini eli n 5 cm pitkä mutta vain n 5 mm leveä.Mutta eipä sekään kunnon puolustus ole ,täytyy taas muistuttaa niiden keppien tärkeydestä.
Sitä myös mietin oliko hajumaailma jotenkn erilainen myrskyn jäljiltä tai että maassa oli pikkurouta,sillä treeni oli aamulla ja oli 1 aste pakkasta.
Toivon totisesti että vielä ehdittäis edes yksi jälki ja joka toivottavasti onnistuisi paremmin..

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Itselle muistutus!

Niin tuli mieleen, että sen takia se nykyään välillä poikittaa
kun olen sortunut taas ottamaan itse taka-askelia palkkaamisessa! Eli nyt taas pitää muistaa heittää se palkka sinne kello kymppiin! Tai ainakin palkata niin että
Qn täytyy tehdä kieppi vasurin kautta saadakseen narupallonsa.

Miten on mahdollista että oon taas lipsunut taka-askeliin!!pölö!!

Ravistettava ennen käyttöä

Tuo vanha letkautus pitää kyllä valitettavasti Qn kanssa aika tavalla paikkansa.
Ajelin tänään Haunisiin lenkille plus tottistelemaan.
Q tarjosi aktiivista kontaktia jo alussa mutta kun seuraaminen aloitettiin, painoi se ihan sikamaisesti ja aurasi. Niinhän se teki
jo viimeksi kaavion alussa ,mutta tällä kertaa turjutin sen, ja osoitin, että löysäilyä tai hutilointia ei sallita. Ja kas kummaa ,johan se alkoi hommiin heti aivan toisella asenteella.Se antoi energisen, voimakkaan ja tarkan, parhaan suorituksensa. Eli se oli aivan mahtava! Silloin kun se on tuollaisessa mielentilassa ,ei meillä ole hätäpäivää. Mutta onhan se vähän kurjaa ja turhauttavaa ,että melkein aina se pitää ensin ihan oikeasti ja kirjaimellisesti ravistaa , ennen kuin se viitsii vaivautua antamaan parhaansa. Tää on se selkein juttu missä sen dominanssi tulee esiin.Kun ainahan se tietysti haluaa tehdä tottista mutta tekee vain puolivaloilla ,jos ei vaadi. Toki jos sillä vielä olis sitä miellyttämishalua runsaasti, olisi se jo täydellinen koira, ja elämä olisi liian haasteetonta;-)
Pitkä ruinutus taas alkuun,onneksi itse treeni oli alun ravistelun jälkeen lyhyt ja onnistunut.
Seuraamista, pitkä kaavio mutta 'sekotettuna'. Vire ja asenne super kaiken aikaa.
Liikkeestä istuminen kaikin puolin hyvin, ja palkkasin kiittävän merkin jälkeen.
Luokse+maahan ; hyvä valmisteleva ja loppuosa. Pidättelin edessäni n 6 sek ja kehuin kun ei ennakoinut.Sivulle siirtymä täysi mutta ehkä vähän pomppuisa? Ei palkkaa vielä tästäkään.Q näki tässä yhteydessä kentän päädyssä olevan eteenmenon pallon mutta malttoi olla ryntäämättä sinne.
Liikkeestä seiso hienosti sillä kuvitteli varmaan pääsevänsä takapalkalle pallon luo. Vaan ei päässyt, sillä palasin sen luo ja palkkasin nakin palalla kun pysyi suorana siihen asti että olin sen vierellä.
Tästä seuruutin takaisin kentän toiseen päätyyn.Eteenmenon valmisteleva osuus hyvä ja siinä sd treeni jo olikin, Q pääsi pallolleen.
Ensi kerralla noudot ja eteenmeno.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Haunisissa aamutottista

Ennen töihin menoa hyvin diipadaapafiiliksellä,siis mulla ,ei niinkään Qlla.
Seuruukaavio ,eipä mitään ihmeellistä,jos oikein tarkkoja ollaan niin vähän taisi aueta takaata ekan 15 askeleen verran. Tein ohjelmatreeninä niin en puuttunut.Aukeneminen johtui varmaan pienestä yliyrityämisestä; oli otuksella aika isot kierrosluvut alussa..
Liikkeestä istumisessa moka,oikea asento ja nopeahko suoritus ja pysyi aloillaankin mutta kun
olin kääntynyt ja odottanut n 3 sek ennen kuin olin aikeissa palata, porhalsi täyttä laukkaa luokseni :-0
Liikkeestä maahan ja luoksetulo ,hyvin. Noutoja en ottanut, vaan luoksetulon jälkeen nakkasin narupallon sinne kentän päätyyn ja seurautin Q n toiseen päähän kenttää.Nätisti pysyi lapasessa,ja teki siistin ennakoivankin osuuden.Maahan en pyytänyt vaan pääsi suoraan pallolle.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Ai niin, Q n veli Idi etsii uutta harrastavaa kotia

Talvihallan Blade alias Idi, on kerrassaan hieno koira! Nykyisellä omistajalla ei vaan tällä hetkellä riitä aika eikä tarmo,ja Idille on päädytty etsimään uusi koti.
Lue lisää kasvattajan sivuilta eli www.talvihallan.com. Siellä löytyy myös video luonnetestistä ynnä terveystiedot. Joku onnellinen saa kyllä Idistä mahtavan harrastuskaverin!

Kotipuuhastelua

Kiireen keskellä jotain laimeaa yritystä saada Quukkikselle aktivointia..
Jääviä ,ymmärrettävästi hyvin lyhyellä valmistelevalla osuudella(olkkari ei niin suuren suuri ole),kuvittelenko vaan, mutta tuntuu kuin ne olisi nykyään napakampia.
Ja takapalkalla sesisomista,eipä oo Qlla yhtään tarvetta tällä systeemillä stepata niitä etujalkojaan.Takapalkkaus on mun mielestä siis edelleen onni ja autuus :-)
Ja ihan hitusen oon Tokoillut, paino sanalla hitusen. Kaukkareita olohuoneessa. Istu maahan ois aika ok ,mistä sais todellisen tokokärpäsen pureman että jaksaisi ruveta jumppaamaan niitä muita vaihtoja. Mä niin en oo tokoihminen..

maanantai 12. joulukuuta 2011

Dsc ma 12.12

Tänään kahdestaan Anun kanssa.
Alkuun treenailin taas niitä jääviä takapalkalla.Että tuntuukin tosi kivalta toi takapalkkaus! Miten mä en oo tajunnut niitä ennen ottaa käyttöön !!
Selkeästi Q otti asennot nopeammin ja koko sen ilme on nyt ihan eri..ok tässä alussa ,vireen noustua näissä huimasti ,oli valmistelevan osuuden seuraaminen aika rumaa suorastaan, eli Q ahdisti ja painoi,mutta eiköhän se saada kyllä palautettua helposti,ja nytkin loppua kohden se malttoi myös seurata paremmin. Istu ja maahan meni kerralla oikein ,seisossa yritti alkuun istua parilla ekalla yrityksellä.Otin yhden niin että heitin suoraan palkan ja heti perään toisto,nyt hyvin.Näiden jälkeen taas koko sarja, jotka kaikki oikein hienosti ! Mahtavaa,kyllä me näihinkin vielä oikea tunnetila saadaan..
Sitten seuraamista:alkuun aukesi takaata hieman ,korjasi kyllä itse aktiivisesti hetken päästä. Käännökset sillä toimii hyvin edelleen,mihin tänään muistin kiinnittää huomiota oli se ,että palkkasin kun siirtyi juoksusta hitaaseen siististi ilman että olisi yhtään auennut perästä.
Nouto ja hyppynouto Anun ja Jipsun kapulalla.Jollain kerralla jäi turhan kauas ja sen korjasin,muissa etäisyys ok ja kaikissa suora asento.

Ensimmäisellä hypyllä kiersi takaisin tullessa,mutta sillä ei oikeasti ollut tilaa tarpeeksi esteen takana. Kun siirsimme estettä niin,että mennessä oli lyhyempi tila ja taakse jäi reilummin,hyppäsi Q puhtaasti yli.Q ressu kun on niin jättiläinen..
Paikkamakuu melko loppuun,aika 6minuuttia.Q oli tänään hipihiljaa!ja muutenkin rauhassa vaikka Jipsu otti treenin ihan vieressä.
Viimeiseksi vielä paikkamakuusta sivullesiirtyminen ja "seuruukaavioon" ja palkka yhden hengen henkilöryhmän jälkeen.Vireessä ei ongelmaa,hyvin nosti itsensä kontaktiin ja energisen oloiseen tekemiseen.
Kyllä tottis niin hauskaa on,varsinkin silloin kun tuntuu että jossain liikkeessä nytkähtää joku pyörä etiäpäin,niin kuin nyt noissa jäävissä

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Haku 11.12 Saramäki

Viimeinen treeni ennen taukoa meillä..
Noin sadan metrin rata,jolla kuusi piiloa ja jotka kaikki otin.
Aloitus oikealta ja ilmaisut 24-12-36-40-50.
Tänään tuli vähän sitä sun tätä..osa pistoista oikein kelvollisia ja osa vähemmän..
Eka: se oli kohtuusuora muistaakseni.Haukku ei alkanut alussa kunnolla rullaamaan ,vasta noin 10haukun jälkeen kuulosti vaivattomalta.
Vasemman Puolen aloitus oli huono;kaarsi jo alkumetreillä.Päivän suurin saavutus taisi olla se,että Q tuli välittömästi takaisin kun huusin sitä korjatakseni piston! Jee!
Korjauslähetyksellä juoksi suoraan ja aivan ylisyvälle,jälleen! Eikä edes bongannut Elinaa paluumatkalla ,tais nenä unohtua kiinni. Elina myös seisoi puun runkoa vasten,mutta ei sen nyt olisi pitänyt hämätä. .
Kolmas kerta toden sanoo,ilmaisussakaan ei vikaa.
Oikean puolen kakkospiilolla kaarsi taas. Hiukan ennen piiloa ja olin ihan äkeissäni onko nenänkäyttö vallan unohtunut! Kutsuun jo sitä mutta sai hajun vähän tuulen alle päästessään ja bongasi ukon,ilmaisu tökki jälleen jonkin verran.
Vasemman puolen keskipiilo oli lähipiilo eli ukko oli noin 15 metrin syvyydessä kallion kolossa. Tässä vaiheessa oli jo nekkukin auennut tai ainakin Q muisti turvautua siihen, eli täydessä vauhdissa kieppasi ympäri ja meni piloille ,ja tällä puolilla ilmaisu oli sävyltään oikea,tosin olihan se toki lyhytkin.
Kaksi viimeistä oli pistoiltaan suoria ja hyviä,mutta näissäkin oli haukussa taukoja..plääh!
Nyt viimeistään on myönnettävä että meillä on takkua ilmaisuissa ja kannattaa varmaan etsiä viisaammilta neuvoja. Tauon jälkeen taidan treenata jonkin aikaa niin et on vain hyvin lyhyt ilmaisu jos lainkaan.Ja sitten mietitään.Tällä hetkellä ei uskoisi että mun uskoakseni sillä oli kerran muinoin vallan kelvollinen haukkuilmaisu enkä kuvitellut että siihen mitään suurempaa ongelmaa voisi tullakaan

tiistai 6. joulukuuta 2011

Haku 6.12 Saramäki

Avoimen luokan rata, josta käytin viimeistä ,eli oikeaa takakulmaa lukuunottamatta, koko radan.
suunnitelma: löytö-löytö-tyhjä-tyhjä-tyhjä-löytö-tyhjä-tyhjä-löytö.
Ilmaisut nousujohteisesti . 10-20-30-40.
Aloituksen pisto vasempaan oli suora n 40 metriin, sitten aavistuksen taas kaartoi mutta suoristi linjan lähes saman tien ,kun sai ukosta hajun. Anu oli kiivennyt ison kivenlohkareen päälle, ei aiheuttanut Qssa hämminkiä, hyvä homma. Ilmaisu hyvä.
Kakkospisto ei ollut kaunis; aloitti suoraan , lähti kaartamaan liian aikaisin jo vähän ennen kuin saapui tiheiköstä aukealle pellolle. Nenä sentään onneksi toimi, eli joutui kaartamaan taaksepäin päästäksen ukolle. Ukko oli 42 askelparin syvyydessä eli noin 70 metrissä, Q käväisi taas ainakin 80ssa. Ilmaisussa haukkui hyvin 10, ja piti pikku tauon. Sitten taas haukkui hyvin 10 ja tauko. Voiko noi olla niin fiksuja että ne laskee?? Eli tyyliin "ahaa, tänään haukutaan 10 sarjoissa " :-) No ehkä ei sentään, mutta Marja oli fiksu ja odotti että Q haukkui sen n 24-25 ja palkkasi vasta sitten.
Sitten rivi tyhjiä, ekalla teki jonkun oudon kiepauksen taas , eli juoksi n 15 metriä ja tuli takaisin meidän luokse. Anu arveli myöhemmin ,että koska me koko lauma lähdettiin kipittämään massana kovaa vahtia eteenpäin se siitä kenties hämmentyi. Joo, mielelläni nielin tuon selityksen:-) ja voi ihan oikeasti olla uus juttu sille. Uusinnalla teki tosi hienon piston. Ja kaikki muutkin tyhjät oli mun mielestäni aika hyviä, ja joissain heitin sen vauhdista yli, ja se pätevästi lähti suoraan niissäkin.
Kolmoslöydöllä eli kuudennella pistolla ilmaisi tosi hyvin ilman taukoja, ja myös viimeisellä löydöllä haukkui hienosti. Elina tosin varmaan antoi sille suunnitelman mukaisesti avun ,katsomalla sitä silmiin, mutta haukku oli nyt hyvä, eli vahvistaa voi ja kannattaa juuri loppupuolella rataa.
Q oli tänään ihan hyvä! Kuljetuksen hallinnassa jaksoin tehdä vain ykköseltä ja kakkoselta, se oli oikeastaan ainoa juttu kun oli taas tänään hiukan hankalaa. Kyllähän se pysyi suht lähellä, mutta ei "vapaaehtoisesti", eli aika tiuhaan saa käskyttää. Palkkailinkin kyllä..

DSC 5.12

Kumman paljon tunnissa ehtii kolmistaan.
Sekalaisessa järjestyksessä..
-paikkamakuu: eka heti alkuun.Pitkähkö aika ( 7 min), pysyi hyvin vaikka Jipsu treenaili välillä ihan vieressä ja sitä myös palkkailtiin.Luoksetulo myös niin että Jipsu juoksi Qta kohti n kolmen metrin päässä, ei aiheuttanut nykimistä. Mutta! Q piti kyllä jonkin verran möykkää, eli aivan levollinen se ei ollut:-( Treenattava paremmassa mielentilassa seuraavalla kerralla. Treenin loppuun otin toisen paikkamakuun, siinäkin se hiukan vinkui keskivaiheilla.Aika n 5 min.
-seuruu: henkilöryhmä , kerrassaan hyvin.En ainakaan muista mitään virhettä, myös ulkokaaren kierto oli tiivis. Yksi täyskäännös meni pipariksi kun seuruutin ihan päin takaseinää, uusinnalla ok. Muutkin käännökset hyviä, hidas ok, mutta juoksussa mun pitää muistaa pitää oma vauhti sopivana.Eli ei mitään pikajuoksua (niin kuin mä nyt edes pääsisin kauhean lujaa:-) mutta se on just se tietty vauhti kun on paras, ja välillä en vaan muista mikä se vauhti on.. Juoksuosuuskin tokalla yrittämällä parempi.
-jäävät: Jee! Naks mulle, sillä suostuin treenaamaan niitä pahuksen jääviä! Ekaa kertaa Qllekin lanseerattiin takapalkka, ja sehän tuntuu toimivan! Alkuun sillä oli toki pieni epävarmuus e,ttä mistä tai keneltä hän sen palkan saa, mutta nopeasti pääsi juonesta kiinni. Istumiset ja maahanmenot oli myös nopeampia kuin yleensä, sekä Qn asenne syttyi ihan eri lailla:-) Myöskään seisomisessa ei stepannut eteenpäin. Ehdottomasti tätä tapaa jatketaan! Ja mäkin jopa saatoin nyt vähän motivoitua niiden treenaamiseen:-)
-noudot: edelleen 2-kiloisen palautusta.Ekalla jäi hiukan liian kauaksi.Tokalla hyvä etäisyys ja rauhallinen pito, enää aavistuksen kapula vinossa ,sillä se ei ota siitä kiinni ihan keskeltä. Ei paha kuitenkaan. Irrotusvaihe myös hyvä ,eli piti edelleen rauhalliseti kiinni vaikka laitoin kädet kupulan päihin. Parin sekunnin viive ja irti, Q oli pätevä<3
Oikein kiva treenikerta taas. Ainoa miinuspuoli, että se on ottanut vapauden möykätä tuolla vuoroaan odottaessaan, suihkepullo pitää ottaa mukaan seuraavaksi !

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Haku 4.12 lentokentän maastossa

Päivän teemana pitkät ilmaisut ja yliheitot, sekä Hauskuus!
Radalla oli kahdeksan "piiloa", aloitus vasemmalta. Ilmaisuja vaadittiin ykköseltä neloseen 40-50 haukkua, siitä eteenpäin määrä oli vapaa, kuitenkin melko lyhyt.
Qn risteily yliheittoineen oli pääosin varsin mallikelpoista, mutta ekan piston uusin, sillä kaarsi liian aikaisin aluetta eteenpäin.Myös nelosella juoksi turhankin syvälle, ja tullessaan pois joutui kaartamaan vähän taaksepäin päästäkseen maalimiehelle.
Kiltisti oli kuulolla, eli meni vauhdilla yli muina kertoina, mutta sillä yhdellä jossa päätin suoristaa sen linjan, tuli kiltisti ihan kiinni munhun "tässä"-käskyllä. Viitonen vasemmalla oli myös suora mutta aika ylisyvä, juoksi taaimmaisenkin kallion laelle johonkin 80 metriin, paluumatkalla kuitenkin löysi maalimiehen hyvin.
Ilmaisuista ensimmäiset kolme pitkää ilmaisua olivat hyviä! Neljännellä haukkui hyvin n 25, piti lyhyen tauon ,ja jatkoi n 5 kimittävää haukkua, kunnes taas petrasi loppua kohden, mutta hyväksi ilmaisuksi en sitä väittäisi. Kuuluuhan se keskilinjalle ja kyllä siinä ohjaaja saisi edetä ilman suurempia pysähtelyjä, mutta.. rakennettava vaan lisää vielä :-(
Loppusuoralla Anu teki hienon ratkaisun eli haastoi Qta tuijottamalla sitä silmiin ja heti Q haukkui ratkaisevasti paremmin. Nyt suunnitellusti pitää saada intervallisesti rakennettua kestävää ja ponnekasta haukkua, ja voisi loppuosasta rataa, silloin kun on pitkä rata, vähän avittaa juurikin tuolla katseella tai muulla nostattavalla efektillä.
Kuutospiilo oli maakuoppa, siellä Qlla kesti hetki aloittaa koko ilmaisu, eli taas korostuu sekin että niitä kaikennäköisiä piiloja pitäisi muistaa tasaisesti tarjoilla.
Summa summarum : 80 % treenistä meni ihan perfecto, ja loput 20 % ihan kelvollisesti vaikkei niin tyylikkäästi kuin haluaisin.
Ei pöllömpää, ylihuomenna taas metsään :-)

perjantai 2. joulukuuta 2011

Jälki pe 2.12

Marjan kanssa Hepojoella.
Jännää, miten Q tarjoilee vuoroin hyviä ellei jopa esimerkillisiä janoja, ja sitten toisinaan ne on ihan sieltä jostain..
Tänään jana oli noin 20 metrissä, ja lähtö oikeaan. Q oli heti alussa, jo metrin jälkeen ,tunkemassa nokan alas, ja kääntymässä vuoroin vasempaan , vuoroin oikeaan.Uudella lähetyksellä lähti eteenpäin ja suoraan, ja nappasi lahjakkaasti takajäljen. Mur. Marja "tuomarina" kutsui ´takaisin janalle´, ja vielä isompi mur minulle, olin ihan törppö siinä yhteydessä. Meni jotenkin senssit sekaisín ja suurin piirtein valjaista käänsin Qn oikeaan suuntaan. Tätä janakäytöstä kannattanee,öh, hieman vielä hioa.Eli jos malttais itse seistä siinä vähän ennen mistä koira taittoi (taka)jäljelle, ja vaan kutsua koira takaisin, jolloin se luultavasti lennosta itse kääntää suunnan oikeaksi. Jos oikein muistan, niin kyllä mäkin olen jonkun kerran onnistunut olemaan sössimättä takajäljen sattuessa, mutta miksi, oi miksi, mulla välillä kaikki aivotoiminta lakoaa. Se on system shutdown, eipä kai siinä mitään uutta näin ADHD potilaalla :-)
Q ei myöskään jäjestänyt ihan yhtä hyvällä asenteella kuin viimeksi.Vaan melkein kaikki kepit kyllä nousi, vain nelonen jäi metsään.
Kyllä siellä taas oli kelvollisiakin pätkiä, ja esimerkiksi kalliolla se oli nyt ihan skarppi, niin kuin rinteilläkin. Mutta välillä se nosti koipea puuta vasten, ja mun olisi pitänyt kieltää. Marja oli ihan oikeassa , arvellessaan että siinä Q samalla heittäytyy sille diipadaapataajuudelle, jolloin siitä tulee jäljenkin suhteen turhan ylimielinen. Edelleen liikaa metsässä mä varon konflikteja , vaikka muualla niihin jo paremmin puutunkin.
Q osasi sentään taas palata oikeaan mielentilaan jäljen jatkuessa, eli ei se kokonaisuutena ollut ollenkaan huono jälki. Ja mukavasti siellä oli taas vaihtelua. Edistystä oli jälleen havaittavissa juuri maastomuutoksissa, eli aakeelta laakeelta tiheikköön ja päinvastoin , sekä pieni hakkuurisukon tapainen , sujuivat nyt hienosti,ilman pysähtelyjä tai pään nostamista.
Kun vielä Quron ja Cherin jäljet menivät ihan nappiin, niin oli oikein onnistunut treenikerta <3

tiistai 29. marraskuuta 2011

DSC ma 28.11

Sonnustauduin paikalle, vaikka olinkin etukäteen vähän sitä mieltä , että pitäisin "vapaa"päivän kaikesta koiratreenauksesta.. Tuli kuitenkin onnistunut treeni ja hyvä mieli, tosin mitään hirveän haasteellista ei kyllä tehtykään:-)
Jipsun juoksu oli siinä mallissa, ettei enää mitään tiputtele, mutta haisee toki varmaan suht ihanaiselta poikien mielestä. Joten oikeastaan varta vasten sen "häiriön" vuoksi päätinkin mennä kokeilemaan , missä määrin Q pystyy keskittymään hommiin.Ja rehellisesti sanottuna olin aika otettu, ettei se juuri Jipsusta ottanut häiriötä. No vähän se yritti kyllä haastaa riitaa Quron kanssa siinä alkuun, mutta saatuaan palautteen asiasta, ei enää kyräillyt lopputreenissä Quroa, eikä rynninyt sinne. Tosin molemminpuolista "järkevää varovaisuutta" oli pojissa havaittavissa, olivat ne vähän varpaillaan toistensa suhteen.
Henkilöryhmän otin, sujui mallikelpoisesti. Ilmoittautuminen Jipsun ja Anun kanssa, sekin oikein hyvin. Seuraamista ja kontaktia, lattialla hujan hajan noutokapuloita ja purutyyny, joita myös vieritettiin sivustamme ja edestämme.Q ei lankaan mennyt, vaan kontakti pysyi ja oli muutenkin ihan kelvollisen tuntuista seuraamista.
Loppuun otin myös 2- kiloisen kapulan palautusta. Siinä suhteessa toi on hiukan liian pieni halli, jos haluaa panostaa palautuksen vauhtiin ja oikeaan tunnetilaan , niin matka loppuu kesken. Q tuli laukalla, mutta asennetta vähän puuttui. Ja pääkin meinas hiukan kenottaa.. Täytyy ottaa ensi kerralla tämä ulkona. Ja pahuksen paikkamakuun kätevästi unohdin ottaa..

maanantai 28. marraskuuta 2011

Ei hyvä(ä) päivä(ä) !

Olipa kerrassaan kaamea keli! Harvoin mua jurppii treenaaminen, mutta eilen oli kyllä innokkuus hiukan koetuksella.
Ja varsinkin kun treenit meni vielä kohtuullisesti penkin alle:-(
Mulla oli ensin ammulla koulutusvuoro kentällä ennen hakuharkkoja. Yhdellä oli mukana valkoinen nuori boksu-uros, ja kysyin saanko "kayttää heitä hyväksi" siten, että ottaisin Qn kanssa tottista siinä vieressä, ikäänkuin ilmoittautumisen ja seuraamista.
Arvasin että siinä olis just sellainen nuori "ruttu"turpainen uros, josta Q ei tykkää.Muutenkin olen kallistunut ajattelemaan, että vaikka se on niin sosiaalinen kaikille koirille , myös toisille uroksille , lenkillä koirapuistoissa etc, niin se on selvästi ominut iselleen tuon meidän tottiskentän.Ja koskapa se on HÄNEN kenttänsä, niin nuoret urokset ei sen mielestä mahdu yhtäaikaa.
Joten sitä sitten väännettiin, että tuollaisen ajattelun voi tyystin unohtaa. Otin Qn autosta, ja tultiin kentän reunalle. Boksu ei aiheuttanut ärsytystä vielä. Otin Qn perusasentoon, ja silloin Q tipautti jo kontaktinsa ja yritti tuijottaa boksua.Pöllytin Qn, ja uusi perusasento.Siinä Q olikin jo ihan liekeissä, eli ärsytys nousi kunnon lukemiin ja yritti rähjätä.Huom yritti, sai aika hyvin lunta tupaan. Treeni päättyi siihen kun kauniissa kontaktissa kierrettiin moneen kertaan tyttö ja boksu, Q sisäisti asian ja vähät välitti enää niistä.Palkkailin narupallolla, eikä siinä edes poissa käskyn alta yrittänyt haastaa riitaa uudelleen.Tätä vaan täytyy vääntää, eli aina kun on uusi nimenomaan nuori ja vähän epävarma uros, niin täytyy kysyä saako yhteistreeniä!
Hakutreenit oli lemmikkieläinten hautausmaan maastossa.
Q on joskus jotain haussakin osannut, nyt ei ollut siitä jälkeäkään!Höh, kuinka se onnistuikin olemaan niin huono?
Aloitus oikealta. Lähti vinoon (great) löysi kuitenkin kun suoristi linjansa lopussa, ilmaisu ihan ok.,Vasemman puolen eka pisto: Näin että lukitsi lähdön vinoon ja korjasin sen jo etukäteen uuteen lähetyslinjaan. Vaan lähti komiasti vinoon joka tapauksessa. Ei tullut kun huusin, vaan juoksi puol hehtaaria. Seuraavalla lähetyksellä menin vähän syvemmälle ja selitin " että tuonne mä tahdon sun menevän", tuli ok pisto, ilmaisu jälleen hyvä. Ai niin ja olihan siinä vielä ennen kun se lähti myös jotain ylimääräistä ihme kiepautusta parin metrin jälkeen takas. Ihan ihme hiihtämistä!!
Tähän väliin oli suunniteltu kolme tyhjää. Eka tyhjä siis oikealle, meni kerrankin suoraan mutta viipyi pistolla iankaiken! Sanoinkin että juoksee varmaan jossain kahdessa sadassa. No en väärässä ollut, Marja kertoi että oli juossut sinne niiden luokse asti kun olivat menossa autolle. Ihan hvyin menee ja sillai..
Nelonen, tyhjä vasemmalle, se taisi mennä suht ok?? En oo kyllä varma siitäkään.
Viitonen tyhjä oikealle oli hyvä, tosin taas vähän turhan syvä.
Kuutonen , löytö vasemmalle, siinäkin pisto oli jonkin verran vino.
No joo ,ensi kerralla paremmin. En ymmärrä miksi se oli taas niin villi ja vapaa?? Ihme kyllä, kuljetukset maalimiehiltä keskilinjalle sujuivat kuitenkin melko pienellä kitinällä, jos nyt jotain hyvää keksisi tähänkin kurjuuteen:-)

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Viimeisiä viedään..

Vielä yhdet jälkitärskyt on sovittu, saa nähdä tuleeko lumi ennen sitä?
Tänään kuitenkin vielä saatiin yksi kunnon jälki pakettiin.
Jana n 20 metrissä, lähtö vasempaan. Q eteni hyvin ja suoraan, tarkisti noin kahden tai kolmen metrin matkan oikealle, ja käänsi itsenäisesti oikeaan suuntaan, hajunerottelu toimi tänään siis niin kuin pitikin!Jäljellä oli pituutta kenties n 800 metriä, vaikea arvioida kun menin vaan koiran perässä aivot narikassa:-)
Se ajoi jäljen paljon paremmin kuin varmaan kertaakaan koko kautena, ihan kuin se vasta tänään olisi todella syttynyt siihen:-)
Marja oli suunnitelman mukaisesti kulkenut mahdollisimman monen puskan läpi ,ja kahlannut suopursut, ja koukkinut jäljelle kaikki kalliot mitä sai ujutettua, oli tosi kiva jälki. Q jaksoi pitää huolen jäljestä, ja suoriutui kulmistakin kauniisti.Yhtään ei ollut sillä sellaista diipadaapa-meininkiä. Mutta! Kepeistä ne nosti ykkösen ja kakkosen vaivattomasti. Kolmoseen kallion laella ei reagoinut millään lailla, nelosen yli käveli ja minä nostin sen. Viitosen taisi jollain lailla merkata, eli pyöriskeli ja vähän yritti tarkentaa, mutta kun ei löytänyt enkä minäkään sitä nähnyt, niin sinne jäi. Kuutosenkin yli käveli, mutta sen se palasi noukkimaan kun jälki kerran loppui.
Oliko nyt jäljellä itsellään niin paljon kovempi imu, että kepit ei olleet yhtä kivoja, vai kävikö sille joku accidentti vaan.
Ei kuitenkaan varsinaisesti harmita, se oli muuten kauden paras jälki!
Q= jälkikoira sittenkin!

tiistai 22. marraskuuta 2011

Vielä on "kesää" jäljellä

No ei ehkä ihan kesää, mutta jäljestykseen sopivaa keliä kuitenkin on vielä riittänyt:-) Ihanaa!
Tänään suuntasimme Terhin ja Nomin kanssa Paimion metsiin, juurikin sinne missä useimmiten on Tkkn omat jälkikisat.
Qn jälki sujui mukavasti, on se kyllä tällä kaudella paljon petrannut! Jospa sinne kisoihinkin jo ensi vuonna saatais aikaiseksi mennä.
Jälki vanhentui n 1 h 20 min.Janalla lähtö oikeaan, n 25 metrissä.
Jana ei kyllä ollut parhaimpiamme, se oli heti taittamassa oikeaan sivulle, kummallista. Uusiksi lähettäessä nappasi jäljen kyllä.
Jälki kulki vaihtelevassa maastossa, osa oli ryteikköä niin kuin Paimiossa tuppaa olemaan, mutta ihanaa kangasmaastoakin oli joukossa.
Ja erityisen hienoa, että Q suoriutui kunnialla tiheiköstä pellolle ja takaisin metsään.Peltoaukeata lähestyessä se hetkeksi pysähtyi, varmaan hajumaailma muuttuu tuollaisessa kohdassa oleellisesti?? Ratkaisi hyvin, eli pisti nokkansa takaisin alas ja jäljesti tarkasti puskan läpi ja ojan poikki sinne pellolle.Siellä suoritti tosi kaunista jäljestämistä, ja tosiaan kunnialla takaisin metsän siimekseen. Mutta ilmeisesti kun taas oli helppoa osuutta, veti se vähän vasurilla mun mielestä loppuosuuden.

Kepit nousi tänään hyvin ,ainoastaan viitosella se käveli lähes päältä ja mä noukin sen itse.Mutta heti perään harmitti miksi niin tein, sillä selvästi Q rupesi vasta sitten tarkentamaan ja etsimään sitä, eli se tais reagoida kepin hajuun vähän jälkijunassa. Olisi siis saattanut nostaa senkin, jos mä olisin malttanut antaa sen tehdä työt ihan itse. Muilla kepeillä ei ollut ongelmia, eli ne nousi itsenäisesti.
Hyvä jälki siis.Ja kuulemma noi metsiköt on aika peurojen mellastamia, eli sekin lämmitti sydäntä, että riistahajut ei vieneet voittoa.
Vielä pitää lisätä hiukan haastetta sille, suunnitellaan niitä lisää kenties jo huomiseksi., silloin on tiedossa jäljestystä Marjan kanssa:-)
Esineruutu myös , tietysti:
Ilmoittautuminen kauniisti, jee.
Eka esine nousi oikeasta takakulmasta, vaikkakin lähetin sen vasemmasta reunasta :-0 , mutta myös vasemman takakulman esine saatiin ylös sekin.
Q tuli joltain pistolta, vissiin kakkoselta pois ilman esinettä, sekään ei ollut ihan sen tapaista..jatkoi kuitenkin työskentelyä seuraavalla pistolla ripeästi ja motivoituneesti. Haetutin tänään vain kaksi.Qta tais jäädä kismittämään kun ei saanut hakea viimeistä, tuskin se haittaa koskaan jos jäi vähän hinku päälle...

lauantai 19. marraskuuta 2011

Hakua hämärän rajamailla..

No ei siis meidän vuorolla vielä, mutta joukon viimeinen koirakko, eli Anu& Jipsu, saivat treenata jo lähes säkkipimeässä.
Qlle suunnittelin hauskanpitotreenin, sillä edellisestä varsinaisesta hakukerrasta tais olla ainakin kolme viikkoa.
Suunnitelmana siis ottaa kaikki kuusi piiloa, maalimiehet valmiina ja ovat siirtyviä. Kaikille ilmaisuja 20-30, sen jälkeen maalimies kuljettaa Qta n 15 metriä ,klikkaa radiopuhelimeen olevansa valmis, ja minä kutsun Qn takaisin keskilinjalle ja heitän yliheittona vastakkaiselle puolelle.
Ja Q nautti! Kerrankin tais olla just sille mieleinen treeni,kun mä en ollut siinä koko ajan säätämässä.
Sieltä se tuli puskat rytissen, mutta hienosti lähti yliheitoillakin niin että seuraavastakin pistosta tuli suora.
Ainoa pikkuriikkinen kauneusvirhe oli siinä ,että vasemman puolen ekan löydon&ilmaisun tehtyään , päätti uudelleen käydä moikkaamassa Anun, ennen kuin malttoi jättää maalimiehen.Lopuilla ei sitäkään ongelmaa.
Stinalla oli mukana tutkapanta, jota saatiin lainata, ja siitä näki varsin näppärästi oliko koiran pistot sellaisia mitä piti.Ja olihan ne:-)
Sinänsä harmi että treenisuunnitelmaani ei tänään kuulunut tyhjiä, olis ollut varsinkin siinä tosi hyödyllistä päästä tsekkaamaan onnistuuko laatikkomalliset pistot.
Jospa Stina antaisi lainata pantaa vielä ensi kerralla??
Mutta oli mahtavaa saada treenata hakua pitkästä aikaa, se on niin meidän juttu!!

perjantai 18. marraskuuta 2011

Vielä on kenttä sula:-)

Siispä Haunisiin eilen vapaapäivän kunniaksi.
Sain tehdä ilmoittautumisen sille mukavalle venäjäntuonti-käyttismalin omistajalle. Q oli oikein kauniissa kontaktissa, ja piti yllä sitä vielä koko sen ajan, kun muka odotimme että mielikuvituspari olisi ennättänyt paikkamakuuseen.
Seuruukaavio kaikin puolin hyvä, ja taas vaihteeksi palkkasin istumisen ennakoivan merkin jälkeen.Tein sitten jäävät , jotka meni tuttuun tapaan; eli "saisi mennä maahan nopeammin" olis varmaan ollut tuomio, muutoin kaikkinensa ihan jees. Luoksetulossa ei törmännyt, ja siitä hyvästä kehuin, palkka kuitenkin vasta sivulle siirtymisen jälkeen. Jätimme narupallon kentän päätyyn ja hallinnassa siirryimme kaavion aloituspisteeseen.Sieltä sitten suoraan perään eteemeno, valmistelevassa yritti ensin tipauttaa katsekontaktin , joten peruutimme takaisin aloituskohtaan. Uudelleen merkit ym, nyt seurasi hyvin, siitä palkaksi sai lähteä eteenmenoon.
Koira autoon, ja pieni tauko.
Seuraavassa pätkässä otin noudot ja eteenmenon, nyt päädyssä ei ollut palkkaa, vaan annoin pallon vasta kun olin taas sen vierellä ja pyytänyt sen perusasentoon.
Noudoissa ei mitään ihmeellistä, nyt A-kin sujui kiertämättä. Tässä kannattaa näköjään mennä aika lähelle estettä, silloin sille ei tuu yhtä helposti mieleen kiertää mennessä kapulalle.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Raunioilla

Tänään taas raunioilla.
Ja tällä kertaa Qlle oli jo ihan kristallin selvää alusta lähtien mitä sinne oli tultu tekemään.
Kauniisti autolta kulki hallinnassa aloituskohtaan.Haku-käskyllä lähti osoittamaani suuntaan, eli alueen vasempaan laitaan.Kiipesi rinteen ylös, sai hajun,ja paikallisti nopeasti.Marika, meille uusi tuttavuus, oli piilossa lauta- ja kivikasan keskellä olevassa kolossa.Viime kerrallahan meille tuli se konflikti siinä kun Q haukkui siellä, mistä tunnelin hajut tuli ylös ja ulos, eikä siis kulkuaukolla tunnelin suulla, ja sitä komensin melko tiukasti. Nyt se muistikuva taisi kostautua pienenä epävarmuutena. Eli kun Q nyt löysi, se kiersi ja tarkensi ihan oikealle paikallekin haukkumaan, mutta kesken ilmaisun päätti vielä kerran kiertää piilon ympäri tarkistaakseen onko varmasti nyt oikeassa paikassa.Palasi kuitenkin heti, kun huomasi että alkuperäinen kohta oli lähin "kontakti" maalimieheen ja jatkoi hienosti haukkumista. Tämä pieni kauneusvirhe meni siis mun piikkiini!
Nostimme maalimiehen yhdesssä ylös, ja otin Qn taas sivulleni hallintaan ennen palkkaamista, ja myös ennen uutta vapautusta etsintään.Q oli kyllä kuuliaisella päällä tänään,ihanaa!
Terhi oli piilossa yhdessä tunnelissa kaadetun betonipaaden alla(eri kuin viimeksi), ja nopeasti Q paikallisti löydön tässäkin, ja aloitti ilmaisun.Vaan sama kuin ekalla, eli ylimääräinen kieppi ympäri piilon tarkistaakseen onko se taas just oikealla kohdalla. Ja jälleen itse palasi kun oli vakuuttunut oikeasta kohdasta ,ja jatkoi pontevaa ilmaisua. En ole edes pahoillani tästä kiepauksesta, sillä on nyt kuitenkin selvästi aivoissa prosessoitunut idea siitä , että pitää ottaa tarkasti mikä on se kohta ,jossa pääsee lähimmäksi maalimiestä.Ja sehän on ihan hyvä asia. Jos näitä raunioita treenaisi ihan oikeasti ja vähän useammin, luulenpa että Q tulisi varmemmaksi ja kiemurat jäisi pois.
Sillä välin kun Terhi sai mennä uuteen piiloonn, kuljetutin Qn hallinnassa aika pitkän pätkän alueen vasemman laidan kautta rinnettä alas, ennen uutta lähetystä, ja tässä se on kyllä ihan huimasti edistynyt.Vaikka mieli sillä paloi päästä jatkamaan hommia, ei sille tuottanut vaikeuksia pysyä kuulolla ja sivulla:-)
Ja nopeasti löytyi se viimeinenkin ukko, ja sokerina pohjalla Q hyppäsi suosiolla sinne kivipaaden päälle, juuri samaiselle missä viime rauniovisiitillä karjuin sille pää punaisena varmaan puoli tuntia..Joskus sen kestää tovi oppia, mutta kun se vihdoin antaa periksi, ja suostuu kokeilemaan, niin sitten se jo osaa eikä tarvi enää jumittaa.
Kaikenkaíkkiaan aika onnistunut treeni!

maanantai 14. marraskuuta 2011

DSC, aina vaan häiriötä

Eli häiriötreeniä tänäänkin vedettiin.Kerran jouduin sen turjuttamaan, muutoin se oli kyllä skarppina! Olen tyytyväinen tällä hetkellä, ja nyt saa häiriöissä olla tauko, reilua koiralle päästä välillä treenaamaan myös iloisesti..Tai no, onhan Q siis tietysti kaiken aikaa ollut iloinen, mutta selvästi tuo pikkaisen natsisysteemi tottiksessa nostaa sen kierroksia melkoisesti.Ja mitään kiljukaulaefektiä en myöskään tahdo, joten seuraavat pari kertaa treenaillaan toki edelleen melko mustavalkoisesti, mutta pienemmällä paineella ja konfliktilla.
Tänään otin ihan alkuun ilmoittautumisen yhdessä Marjan ja Quron kanssa, sekä siitä suoraan paikkamakuuseen. Ilmoittautuminen meni oikein hyvin, hieno Quukkis !!, ja paikkamakuukin ok.Kerran oli kyynärät aavistuksen nousseet, mutta painoi itse takaisin rintarankansa alas, ja jossain kohtaa se piti pientä vinkunaa. Quro treenaili siinä n metrin päässä, ja melko lähellä myös Killi oli sopivasti häiriönä. Ei mikään täydellinen paikkamakuu siis, mutta olin silti tyytyväinen! Ja siitä otin sen perusasentoon (olin kyllä palkannut sen), ja seuruutin sieltä pois.Vire edelleen ok.
Seuraavalla kierroksella otin sitä häiriöseuramista, joka siis sujui hyvin, noutokapulatkin sai olla ihan rauhassa:-)
Jääviä myös treenailtiin, ne sujuivat vähemmän hyvin..hitaita jne, ja varsinkin seisomisessa valui järjestään joka kerran! Treeniä näihin tarvitaan paljon lisää, mutta kun ne tuntuu niiiin tylsiltä treenattavilta.
Mitähän muuta me otettiin? Jaa niin ainakin 2-kiloisella noutoa, kyllä se laukkaa iloisesti sen kanssa, nyt vaan purutyyny joka pullotti mun vetskarin välistä, lietsoi Qn pudottamaan vauhdista vähän ennen luovutusta, kato kun ei ihan malttanut..
Toki se sitten onnistui siinä luovutuksessa ihan jees, nyt mulla oli se pönäkämpi mutta lyhkäisempi 2-kiloinen.Täytyy muistaa ottaa ensi kerralla se järkyttävän pitkä mötkälemallinen, kun muistelen ,että sen kanssa sillä tuppaa pää jäämään vähän vinoon luovutuksessa..?
Ja ihan viimeiseksi otin vielä uuden paikkamakuun samanaikaiseti kun Quro otti hyppynoutoja siinä vieressä.Se oli sitten toinen kissanruokapurkki ansaittu samana ehtoona, Qlla oli kohtuuhyvä päivä.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Kiirekiirekiirekiirekiire....

Ärsyttävää, miten välillä työ haittaa harrastamista tai oikeastaan koko elämää! Ja kun väliin on mahtunut joku vapaapäivä, on silloin jostain syystä kasaantunut puolen vuosikymmnen edestä sosiaalisia tapahtumia:-) Hurjaa menoa, en oo tottunut..
Viime viikolla kuitenkin maanatanina oli valopilkku, eli meillä oli hallivuoro ja tottista. Teemana paljon paljon häiriöitä. Eli lähinnä lattiat täyteen noutokapuloita ja motskareita sekä palloja;isoja ja pieniä.Välillä vielä Anu liinassa veti saalisärsykkein niitä "kiellettyjä houkutuksia". Ja kyllä Q hienosti lopulta kieltäytyi lankeemuksista ja päätti keskittyä tiukasti kontaktin pitämiseen, hieno mies!Mutta harkat tämän osalta kyllä jatkuu.
Tänään kävin päivällä Haunisissa SPLn kentällä, sinne kun saa laitettua noutokapulat houkuttelevasti telineeseen.
Otin jälleen ohjelmatreeninä:
Seuraaminen: tuntui oikein hyvältä, paitsi ekassa täyskäännöksessä sattui joku kämmi ja kääntyi siinä mun sivullani.Outoa!No uusinnalla hyvin ,eikä lopuissa täykkäreissä enää yrittänyt lanseerata Qkaan muita uudistuksia ,vaan kiersi napakasti takakautta niin kuin pitikin.
Liikkestä istuminen: valmisteleva jees, istuminen suht nopea, pysyi hyvin, eli ei ongelmia.
Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo: kaikkinensa oikein hvyin, tuntuikin jopa nopealta.
Sieltä hallinnassa noutokapulatelineelle: Jes!!! Jotain sekin on oppinut! Ainakin tänään oli oikein kuuliainen.Seurasi kauniisti ja jäi istumaan rauhallisesti siihen n puolen metrin päähän, kun kävin noukkimassa telineestä sen ylemmän kapulan.
Noudoissa kaikki sujui erittäin hyvin , paitsi A-esteellä kiersi mennessä kun heitin niin vinoon. Korjauksella tämäkin, kas kummaa, sujui tietysti ok.
Eteemneno: Meni upeasti suoraan ja lujaa! Vaan eipä menyt maahan:-( ja vielä kun se höntsi sieltä täyttä laukkaa takaisin tajuttuaan että, A; siellä ei ole palloa missään ja B, tais käydä moka , se törmäsi munhun jotenkin niin, että sai itse lujan tällin ja siihen sattui. Vieläpä aika kovaa ilmeisesti ,sillä se valitti jonkun aikaa.Jaa-a , mahtaako tästä taas koitua joku hirmuinen jumitus?? Täytyy muistaa heti yritää varata aika jonnekin hierojalle..
Otin eteenmenon kumminkin uudelleen ja kyllä se siitä sen verran oli taas tekeentynyt, että meni uudelleen ,tosin ei ihan yhtä lujaa, mutta meni kuitenkin maahan ekalla käskyllä. Menin sinne palkkaamaan.
Treenin jälkeen vielä juoksutin sitä vapaana metsässä vartin verran , enkä onneksi huomannut sen liikkumisessä mitään outoa, toivotaan siis että tällillä ei olisi sen kummoisempia seuraamuksia.

torstai 3. marraskuuta 2011

Välillä tottista

Tänään pikapikaa Haunisiin ennen pimeän tuloa. Omalla kentällä tais olla Laaksosen Mika koirineen, niin menin sitten TPHn puolelle.
Tänäänkin otin koko ohjelman, mutta välipalkkailin tarkoituksella.
Seuraaminen; oli mun mielestä erittäin hyvä! Tein koko kaavion,ja liikkeen jälkeen sallittu kiittäminen, joka on samalla meidän liikkeestä istumisen ennakoiva merkki, ja tästä kiitoksen/merkin jälkeen välitön Zip ja palkka, jolloin vire tulee nousemaan jatkossa automaattisesti jo ennakoivasta merkistä. Näin ainakin on siis tarkoitus:-) Sitten uusi merkki ja koko liike; meni hienosti!
Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo; tässä on nyt ongelma! Eli teki saman virheen kuin viimeksi, seuraaminen oli hyvää ja vaikuttti kuin olisi ollut jo menossa maahan, mutta päätti jatkaa seuraamista. Vaati siis kakkoskäskyn, sitten kyllä tippui maahan ja loppuosa liikkeestä oli moitteeton. Tätä täytyy nyt pähkäillä..
Tasamaanouto; vauhdikas ja hyvä ja vaikka heitin vinoon, Q suoristi hienosti linjaansa mun luokse palatessaan.Päätin palkata vauhdista.
Hyppynoutoa en ottanut kun metrinen oli ihan hassussa paikassa, mutta A-estenoudon kyllä. Joku oli unohtanut ja jättänyt tokoruudun naúhoineen ja tötsineen sinne viistosti A-esteen taakse, eli hiukan jännäsin keksiikö Q sen kanssa jonkun ylimääräisen ohjelmanumeron, mutta tieten tahtoen heitin kapulan juuri niin päin. Ja nouto sujui perfect, palkkasin kun oli irrotuksen jälkeen vielä nelisen sekuntia malttanut istua edessäni yrittämättä ennakoida sivulle siirtymistä.
Eteenmeno; no joo.. Valmisteleva osuus oli hyvä, luvasta lähti mutta vähän epävarman oloisesti ja alkoi kääntyä turhan aikaisin ja ilman mun käskyä .Oli irronnut arviolta kyllä n 25 laukka-askelta, mutta ei ihan matka riittänyt :-( Käskin kuitenkin maahan ja menin sinne vapauttamaan mutta en palkannut.
Vein pallon kentän päätyyn (narupallon, jota ei siis näe kuin läheltä), ja liike uusiksi.
Qn asenne oli kuitenkin tänään taas hyvin yhteistyöhaluinen, se aina lämmittää sydäntä kummasti!

tiistai 1. marraskuuta 2011

Jälki ti 1.11, Nousiainen

Sain houkuteltua Marjan mukaan. Ihanaa että vielä ei oo tullut lunta. Viime vuonna tuli niin turhan aikaisin lumi maahan ja keskeytti meidän jälkitreenit aika pahaan paikkaan. Nyt kuitenkin voi olla paremmalla mielellä.. Jälki oli n 700 metriä ja jana noin 20 metrissä, lähtö oikeaan. Q otti takajäljen, harmillista! Siitä oilkin pitkä aika kun viimeksi nappasi takajäljen,mutta näin nyt sitten tällä kertaa. Annoin sen mennä n 20 metriä väärään suuntaan, mutta sitten kutsuin luokseni. Q suostui kohtuullisen helposti kääntymään ja ymmärsi poimia jäljen oikeaan suuntaan. Jäljen ajossa oli taas sekä hyvää että huonoa.Kepeistä saatiin ylös viisi, viitoskeppi jäi metsään. Myös rinteillä olevat kepit saatiin talteen, eli siinä Q on skarpannut. Ainakin eka kulma oli hieno, mutta jossain pyöri. Kun tullaan tiheämmästä metsästä aukealle paikalle on se Qlle kriittinen kohta, hirmu helposti se silloin nostaa päänsä ja rupeaa ihmettelemään jotain, ihan kuin filmi menis katki vähäksi aikaa.Nyt kyllä ratkaisi taas hetken päästä hyvin, eli painoi päänsä alas ja rupesi taas jäljestämään. Myös pitää itse olla tarkkana kohdissa, joissa jälki kulkee jonkun pusikon tai vastaavan läpi.Nytkin määrätietoisesti se kyllä puski läpi ryteikön, mutta sitten se hukkas jäljen. Marja arveli , että tuommoisissa kohdissa hajua nousee niin vahvasti ja myös ylöspäin niihin oksiin, ja Q kun on muutenkin aika ilmavainuinen ,niin ikäänkuin "hajuvallista" sille on vaikeaa siirtyä taas huolellisempaan työskentelyyn siellä maan rajassa. Kuulostaa loogiselta, uskon kyllä tuon. Joten nyt sitten pitää muistaa oikeasti treenata kaikennäköistä pusikon läpi menoa ym. Ja muutenkin tehdä vähän syheröisempiä jälkiä, jolloin Q joutuu oikeasti keskittymään, jotta ei hukkaisi. Nythän se osan jäljestä jo ajaa ihan hienosti ja suht tarkasti ,mutta sitten aina välillä se heittäytyy turhan suurpiirteiseksi eli vaan mennä lompsottaa :-( Voi kunpa vielä tosiaan muutamia hyviä jälkiä ehdittäis ajaa tänä syksynä!

torstai 27. lokakuuta 2011

Esineet ja jälki, Hepojoki to 27.10

Ensin esineet. Olimme yhdessä talloneet alueen Terhin kanssa, mutta tarkoituksella emme merkanneet lainkaan edes kulmia, koodasimme vain mieleemme esineiden paikat.Mulle Terhin esineet ja päinvastoin. Q pelitti esineruudussa tänään melko erinomaisesti. Ilmoittautumisesta alkaen se oli hyvin hanskassa ja ohjattavissa, eli meni sinne minne lähetin ja siirtymissäkin kulki nätisti uuteen lähetyskohtaan keksimättä jurputusta. Ensimmäisenä nosti vasemmasta takakulmasta, sitten oikeasta takakulmasta ja lopulta keskeltä. Sellainen möhlä kävi, että kakkahätä iski kesken kaiken, mutta jatkoi hommia samoin tein, eli ei tullut edes pois välillä, joten en jaksanut olla pahoillani. Esineet siis ylös melko nopeasti ja hyvällä motivaatiolla teki töitä loppuun asti. Jälki oli tänään n 1.5 tuntia vanhentunut, pituutta ehkä 700 metriä, jana n 30 metrissä ja vasempaan. Jana oli tosi hyvä.Mutta päästin sen taas kaahaamaan turhan lujaa vauhtia, joten eka keppi jäi. Nyt rinteiden nousuissa ja laskuissa olevat kepit löytyivät, ja viimeinen ..mutta saldo;kuudesta kepistä kolme , oli vähän lannistava:-( No huomaa mitä tarttee treenata enemmän,eli tällä kertaa kepit olivat aivan tuoreet kun Terhi leikkureilla saksi ne matkalla metsään, joten lisää treeniä tuoreilla kepeillä tarvitaan ! Itse jäljestykseen sillä oli tänään suorastaan hinku, eli jäljen ajo oli hyvää, kulmat oli hyvät ja varmat (ilman pyörähtelyitä tms) ja ne kepit mistä se sai hajun, se myös nosti.No näitä sattuu, ensi kerralla toivottavasti useampi keppi saadaan ylös:-)

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Raunioradalla

Q on kyllä maailman jääräpäisin koira, täytyy sanoa!! Terhin kanssa poikkeuksellisesti mentiin raunioille, sillä hän oli saanut sinne treeniluvan ja kaipasi kaveria. Alussa Q oli aika ulapalla mitä tässä mahdetaan treenailla, sillä vaikka se yli vartin risteili alueella, ei ukkoa kuitenkaan noussut.Tässäkin suurempana ongelmana oli tietysti myös se pahuksen ohajattavuus, eli alkuun Q sinkosi sinne radan takaosaan ja pyöri siellä ristiin rastiin, mutta kun ei mitään löytynyt rupesi se selvästi tarjoamaan jäljestämistä ja esine-etsintää ( löysi kaljatölkin). Peli vihellettiin hetkeksi poikki, eli Terhi nostettiin ylös tunnelista ja otti kontaktin koiraan, näytti hakupalkkaa ja katosi uudelleen. Lamppu vihdoin syttyi Qnkin päässä (miten niin pitkät piuhat..), ja se ryhtyi etsimään ihan järkevällä otteella. Hiukan teetti vaikeuksia keksiä tarkentaa, sillä sai hajun yhden tunnelin päällä olevasta suuaukosta ja haukkui siellä. Pyysin tarkentamaan ja ei kun sinnikkäästi vaan hakkua säksätti siellä "rojukasan" päällä. Vihdoin mulla jo hitusen hermo meni, ja valjaista kiskoinjsen tunnelin kulkuaukolle, tyyliin "haloo, se ukko ois täällä" mutta ei!! Pakko päästä takaisin sinne mistä HÄN on hajun bonganut.Tahtojen taistoa käytiin hetki jos toinenkin ,lopulta Q ymmärsi tulla haukkumaan sinne kulkuaukolle. Seuraavana Terhi meni alueen kauimmaiseen osaan ja siellä maahan upotettuun roskalaatikkoon. Siinä Q oli kyllä vallan pätevä, nyt paikallisti helposti ja alkoi ilmaisun. Turhautui kuitenkin tosi kovasti kun ei päässyt tarpeeksi lähelle ja yritti samalla vimmatusti kaivautua piiloon. No joo; ehkä sekin on fiksuna belginä lukenut sen samaisen artikkelin kuin minäkin , jossa ulkomaiset IRO-kouluttajat olivat jossain leirillä tähdentäneet että pelastuskoiran toivotaan kaivautuvan ja pyrkivän piiloon. PK-haussa ei kyllä taatusti arvosteta tällaisia pyrkimyksia, joten sorry veikkonen, en taida vahvistaa tuota:-) Viimeinen oli betonilohkareiden muodostamassa (ynnä muuta rojua) kasassa keskellä. Siinä Q löysi myös hienosti , mutta ilmaisu oli kenties hiukan turhan etäältä? Ja kun treenin lopussa lelu viskattiin sinne , että herran sopii oikein kiivetä kasan päälle, niin ei! Ei hyvänen aika se Qlle sopinut. Outo juttu, todettiin yhdessä Terhin kanssa, sillä ei tuntunut kuitenkaan rohkeuden puutteelta..No meni se kun sen "käskin" kiiepeämään. Ennen kotiin lähtöä vielä kunnon lenkki, ja sitten sain päähäni että kyllä vielä harjoitellaan sitä hankalaa paikkaa. Ja kyllä siinä taas kaksi sarvipäätä otti mittaa toisistaan ,ei hyvää päivää! Q kyllä kiipeili vaikka minne betonilankulle mutta ei juuri sinne, mistä ainoastaan pääsi pallon luo. Se taspainoili toisella lohkareella ja yritti haukkumalla komentaa pallon vissiin lnetämään luokseen.Minä huudan toisen lohkareen luona koiraa pässinpääksi, ja että sieltä EI PÄÄSE, vaan ainoastaan TÄÄLTÄ HOP. Kun taas suurinpiirtein niskapersotteella nostin sen sinne, hän hyvin viihtyi pallonsa kanssa siellä leikkimässä. Kolme kertaa vielä pallon sinne viskasin, kyllä se Qkin vihdoin tajusi kiivetä oikeasta kohdasta. Mutta helppoa ei ole, ei! Jästipää!!

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Tottista

Sunnuntaina ohjelmatreeninä. Seuraaminen: koko kaavio ;muuten tuntui hyvältä, mutta ekassa täyskäännöksessä jäi jälkeen.Loppuosassa piti kyllä huolen että ei tipauttanut kontaktiaan. Liikkeestä istu , taas kokonaisena liikkeenä, ei huomautettavaa. Liikkeestä maahan ja luoksetulo; pöh! Jouduin antamaan toisen käskyn, sillä jatkoi seuraamista:-( sen jälkeen ok. Noudot kaikki erinomaisia. Eteenmeno, valmisteleva hyvä, vauhti ja suuntima suoraan erittäin hyvä, mutta !! Eipä sitten voinut mennä maahan vaan juoksi kentän päätyyn ja sieltä takaisin. Liike uusiksi, nyt irtosi jälleen vauhdilla ja melko kauas, ei kuitenkaan yhtä suoraan.Ekalla käskyllä maahan, mutta rasittavaa kyllä , piti taas hetki kykkiä siten että rintalastan ja maan väliin jäi ne maagiset 3-4 cm. Kun vihdoin valahti alas, menin luokse. Nousi istumaan hyvin ja siitä vapautus. Lopuksi vlelä vauhtieteenmeno pallolle. Paljon hyvää mahtui joukkoon, mutta virheitäkin mahtuu mukaan:-( Toisaalta , nyt kun olen tosi paljon tehnyt Qlle ohjelmatreeniä, sen vire kyllä pysyy loppuun saakka korkeana , vaikka se tietää saavansa palkkansa vasta ihan lopussa. Seuraavaksi voisi taas rikkoa vähän kaavoja.

Revanssi Asfalttialueelta

Lauantai-päivällä hakuharkat samassa paikassa kuin edellisellä viikolla. Nyt sujui jo paljon paremmin! Aloitus oikealta; suora syvä pisto, ilmaisua 5 haukkua. Vasen etukulma; sinne lähtiessä yritti kaartaa , jolloin kutsuin sen takaisin ja korjasin.Korjauksella suoraan ja syvälle, tässäkin ilmaisua vain n 5 haukkua. Kolmospisto , oikealle, tosi hyvä ja suora, ei huomautettavaa, ilmaisua n 20 ja sekin hyvin. Nelonen, vasemmalle, Q meni itse asiassa lähes luotisuoraan kohti piiloa mutta itse yritin huutaa pois sitä, kun luulin piilon olevan jo aiemmin.Meillä oli siis lähetyskohta vähän väärin merkattu.Kohta piilolta kuitenkin kuului ponteva haukku, eli onneksi sentään Q tiesi mitä teki:-) Täällä haukkuja vaadittiin n 40.Pienen tauon piti jossain 25-30 haukun kohdalla, mutta jatkoi kyllä itsenäisesti ja haukun sävy oli suht hyvä. Viitospisto oikealle.Siitä tuli vähän L-mallinen, kohtuuhyvä kuitenkin.Ilmaisuja n 30 haukkua. Kuutonen suoraan moitteetta, ilmaisu edelleen pitkä ja se meni ok, vaikka Q olikin jo vähän hengästynyt. Seitsemäs oikealle; Q meni suoraan ja syvälle, ihan ylisyvälle pöpelikköön, mutta paluumatkalla käänsi kauniisti aluetta eteenpäin ja nenäkin oli auki, eli nosti ukon , ilmaisua 5 haukkua. Kahdeksas eli viimeinen.Lähti vinoon ja jouduin kutsumaan takaisin. Korjasiko itse linjansa vai lähetinkö uusiksi, en muista ihan varmasti , veikkaan tosin jälkimmäistä. Siellä myös lyhyt ilmaisu. Pistot olivat siis paljon suoremmat kuin viimeksi. Nyt olin itse tallaamassa keskellä, eli se ei näemmä haitannut ainakaan. Vieläkin pitää tarkkailla onko Qlla erityisiä vaikeuksia jos olen se, kuka kulkee takarajasta seuraavana, eli bongaako se mun jäljen ?? Ilmoittautuminen sujui alussa melko hyvin, tällä kertaa en jaksanut tuoda sitä hallinnassa joka piilolta, kun löytöjä oli niin paljon.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Esineet ja jälki ti

Elinan kanssa Hepojoella. Esineruutu. Alun ryttyilyn jälkeen ( ja siitä ansaitun "selkäsaunan"), teki hyvin hommia ja esineet tuli pikapikaa. Olishan se kiva kun toi ei olis "ravista ennen käyttöä"-mallia, mutta minkäs teet. Jälki heti ruudun perään. Jana hyvä, kepeistä yhden päältä käveli, jonka nostin siis itse, ja yhden muuten vaan hukkas, eli en nähnyt eikä se merkannut.Loput neljä paikallisti hyvin. Metsään jääneistä kepeistä toinen oli rinteen alla ja toinen heti rinteen jälkeen. Todella tuulisella säällä rinteet ovat siis edelleen vähän haasteellisia. Motivaatio ajaa jälki loppuun oli hyvä tällä kertaa!

Kapinen koira ?

Nii-in, aika uskomatonta, mutta tuollaisen diagnoosin kanssa tulimme tiistaina eläinlääkäriltä kotiin! Q on nyt viikon pari kirputtanut ihan urakalla, mutta erityisesti tassunpohjat oli pahasti tulehtuneet.Niistä ei löytynyt hiivaa, mutta reippaasti hajonneita tulehdussoluja ja jonkin verran kokkibakteereita. Strongholdit sitten nískaan ja uusinta parin viikon päästä.Tällä välin myös ahkeraa tassupesua speciaalishampoolla ja kortisonisuihketta päivittäin.Toivotaan että pian vaiva lähtee.. Joopa, kaikkea sitä sitten koiran kanssa saa kestää:-(

maanantai 17. lokakuuta 2011

Haku Asfalttiasemalla

Osoittautuipa yllättävän hankalaksi paikaksi meidän groenendaeleille, Elinan bortsu kyllä pelitti.;-) Ekalla lähetykselle itse hutiloin, eli lähetin pari metriä aluetta eteenpäin, just kohdasta missä puujuurakkojen välissä oleva aukko lähes väkisin ohjasi koiran aluetta eteenpäin, etenkin tuolla tuulella. Joten se siis uusiksi. Vasemman puolen etukulma aika hyvä.Lähti suoraan ja eteni syvälle, kallion kiipeämisessä ei ongelmaa, joutui tekemään pikkusilmukan ihan syvällä taaksepäin päästäkseen maalimiehelle. Ja kolmas oli se murheenkryyni;:-( kertakaikkiaan kaartoi aina liian aikaisin. Nyt tarkoituksella alueen tallauksessa hakeuduin olemaan se tokavika takarajasta nähden, ja niinpä luulen, että Quukkis lankesi ansaan.Taittoi aina siinä paikkeilla missä mä olin kulkenut. Olisko ollut loppuviimein vasta kolmas lähetys millä meni sinne minne pitikin. Ei uskois että sillä on välillä ollut ihan kelpo pistot...No sitä saa mitä vahvistaa, eikö se niin ollut, ja kun ollaan jankattu niin ainakin Q nyt sitten kääntyy oikealla puolella aluetta eteenpäin:-) Nelonen jälleen vasemmalla hyvä, viitonen oikealla taas huono, jonka uusin ( kaartoi taas eteenpäin liian aikaisin). kuutonen hyvä. Eli vasen puoli pelitti oikein hienosti,oikea oli haasteellinen.Vaikka en ymmärrä miksi? Ei se ollut mitenkään hankalan tuntuinen. Joyten ensi lauantaina otamma Anun kanssa haasteen vastaan, katsotaan joko mustatkin osaa tuosssa metsässä yhtään paremmin. Ilmaisuissa tällä kertaa, ykkösestä kolmoseen haukkuja 5-10, ja lopuilla 25, n 35-40 ja 35.Nyt haukkui taas aika hyvin, ei liiemmin kimitellyt. Muuten oli taas aika porsas , Elina kysyi että mahtaa mun tehdä välillä aina mieli melkein ampua koko otus, että silleen .-) Jos jotain hyvää, niin ilmoittautumisessa oli vielä hyvin hallinnassa, ja kesti hyvin korjaamista.Eli kun vaan vaadittiin se kolmosen pisto tekemään kunnolla, niin lähti joka kerrran yhtä innolla. Lelun kanssa päätti sitten pitää välillä omaa kivaa. jälleen..

lauantai 15. lokakuuta 2011

Ohjelmatreeniä

Kiireinen työviikko takana, ja minimaalisesti on mitään ehditty treenata :-( Maanantai-illalla kuitenkin TPHn kentällä ; seuraaminen, ja jäävät putkeen, palkka luoksetulossa sivulle siirtymisen jälkeen. Seuraaminen oikein hyvin, tosin pysähdyksissä vetää itsensä hiukan taakse. Istuminen nopea, pysyi hyvin. Maahanmeno tuntui myös nopealta, ja luoksetulossa ei törmännyt, jee laitetaankos ruksi seinään! Tänään sitten SPLn kentällä, nyt Q sai vähän pidemmän kaavan mukaan tehdä, eli paikkamakuuta lukuunottamatta kaikki, ja palkka vasta eteenmenon jälkeen. Seuruu jälleen oikein hyvä. Istuminen jees, maahanmeno samaten ,mutta nyt luoksetulossa törmäsi kunnolla.Muuten suora , eikä ennakoinut sivulle siirtymistä ollenkaan, jei! Melkein teki mieli palkata jo siitä, mutta nyt ei kuitenkaan herunut ennen koko settiä. Sieltä myös liikkeestä seiso, ja siihen olin supertyytyväinen, pyssäs heti eikä yhtään valunut. Hallinnassa kapula telineelle. Ja PPRRMRR yritti ottaa ritolat kapulalle n 2 metriä ennen. Rääkäisystä muutti mielensä, ja tuli sivulle. Siirryin uudestaan kauemmas ja takaisin hallinnassa telineelle, nyt Q oli kaikin puolin nätisti ja kuuliainen, siitä sanallista rauhallista hyväksyntää. Kaikki noudot peräjälkeen kokonaisina liikkeinä, kaikki erinomaisia. Eteemeno , valmisteleva osuus moitteeton, irtosi suoraan ja suht kauas, kääntyi kyllä aika tarkalleen samaa aikaan kun huusin platz, eli hitusen ennakoi.Meni maahan kerrasta, mutta kun olin menossa sen luo, ponkaisi pystyyn ja mun luo. Virheestä huomautus, ja liike uudelleen, nyt edelleen valmisteleva hyvä, irtoaminen suora ja hyvä, annoin juosta pidemmälle ennen kuin käskin alas.Ei ennakoinut, meni kerrasta ja pysyi. Siitä palkka ja bileet! Kokonaisuutena olin oikein tyytyväinen, vire oli tosi kiva jälleen koko matkan, eli ei mitään notkahduksia:-)

maanantai 10. lokakuuta 2011

Haku Käärmekalliolla su 9.10

Päätin ottaa ratatreeniä, eli 200 metrinen rata käytiin kokonaan läpi. Ukot oli molemmissa etukulmissa, ja n 100 metrissä umpailaatikossa, sekä n 200 metrissä samaten umpparilådassa. Eka oikeaan etukulmaan ok,. Vasemman puolen lähetyksellä, eteni syvälle ja suht suoraan.,Jostain syystä ei kuitenkaan nostanut ukkoa sieltä kulmasta, vaan löysikin Elinan joka oli menossa taaimmaisella piilolle siellä 200 metrissä.. No ainakin Q työskentelee teenpäin:-) Aikani kun kutsuin , niin malttoi tulla takaisin, nyt nosti sen vasemman etukulman maalimiehen ok. Seuraavalla lähetyksellä nostikin jo sen 100 metrissä olevan ukon ,eli nokka oli auki.. Sitten mukaan mahtu aika monta hienoa tyhjää kummallekin puolelle.Viimeisellä sinne oikealle oli pientä haluttomuutta irrota, mutta meni kuitenkin. Ja sieltä palatessan otti hajun jo ennen keskilinjaa, eli en edes yrittänyt sitä pyydystää haaviini, vaan annoin sen mennä sinne viimeisella umpparille löydölle. Ensi kerralla enemmänkin löytöjä ja vähän tai ei lainkaan tyhjiä.

Jälki la 8.10

Nousiaisissa asfalttiasemalla ,Helin kanssa. T'ämä jälki oli taas aika hanurista-osastoa..Melko diipadaapa, kepeistä kuudesta nousi viisi, mutta kauhean paljon muuta hyvää ei siinä tainnut ollakaan. Olen sen ennenkin huomannut, että jos välillä tallon Qlle itse jäljen ,on se seuraava vieraan talloma sille taas turhan hui-hai. Q jäljesti huolimattomasti, ja viidennen kepin jälkeen intokin vähän lopahti :-( Niin että ei ihan paras fiilis jäänyt jäljen jälkeen.. Jana ok, vaikka tietysti turhan vauhdikas, mutta suunnan jälleen varmasti nappasi oikein. Toivottavasti ehdimme vielä saada onnistuneita jälkittreenejä joitain kappaleita ennen lumien tuloa.

torstai 6. lokakuuta 2011

Oi Ophelia

Kuulemma Ophelia-nimisen myrskýn rippeet tänään puhalsivat täällä meillä asti. Ja pitihän se hyödyntää, ei kun metsään! Oli satanut jo koko aamupäivän, ja vieläkin satoi viittä vaille kaatamalla, ja silti tuulikin kohtuullisen kovaa,kerrankin sonnustauduin metsään surkeaalla kelillä ihan vapaaehtoisesti! Löysin uuden paikankin, Liedossa. Jäljen jouduin tällä kertaa tallomaan itse, kun oikein kenellekään ei sopinut treenit päiväsaikaan. Päätin sitten tehdä samalla Qlle muulla tavalla haastavamman jäljen. Joten lisää pituutta (n 1 km), paljon kulmia,paljon maastovaihdoksia ja niin.. no paljon kaikkea:-) Jana oli n 40 metrissä, lähtö oikeaan.Se meni ihan superisti!! Ei kerrassaan mitään moitittavaa. Eka keppi kylläkin jäi pöpelikköön. Ekan ja tokan kulman suoritti hienosti. Kakkoskepille tultaessa oli vastassa suuri vetinen suo, ja keppi just siinä reunalla ennen suota. Siinä Q paukkasi suolle suoraa päätä, mutta päätin huomauttaa "oisko keppi", sillä halusin päästä palkkaamaankin.Q tunnollisesti palasi ja paikallisti kepin. Tästä jälki jatkui kohta tiheän kuusikon läpi aukolle, jossa jonkun näköistä saviliejua ja multaa kalliolla.( Vieressä joku työmaa).Sinne laitoin myös kulman. Q selviytyi hienosti kuusikosta aukolle, ja jonkin matkaa siinä kallio"liejussa", mutta kulma oli tosi hankala. Se pyöri ja yritti ratkoa, säntäili vähän joka suuntaan.Lopulta löysi taas jäljen ja jatkoi oikeaan suuntaan.Tällaisia tarvitsee siis harjoitella paljon paljon lisää! Taas aukealta sukellus tiheään varvikkoon, ja sieltä kohta sammaleiselle alaspäin viettävälle kalliolle.Tässä Q jäljesti taas jo ihan ok, ja kolmoskeppikin löytyi. Loppujäljellä vielä muutama siirtymä aukealta avaralta paikalta tiheämpään metsään sisälle, ja loput kepit suopursumättäisiin. Hienosti Q selviytyi.Intoa meinasi olla välillä vähän liikaakin, eli sai jarrutella aika lailla. Motivaatio on ainakin ollut parina viime kertana ollut aika kohdillaan, ja sinnikkäästi se haluaa ajaa jäljen loppuun saakka. Tässä kun oli alkukesästä vähän ongelmia. Olin näköjään unohtanut kirjata edellisen treenin, mutta se oli Nousiaisissa Marjan kanssa, ja meni myös ihan kohtuullisesti.Silloin kylläkin Q vaihtoi ilmeisesti jälkeä tai sitten vaan rupesi seuraamaan riistapolkua:-( eli jouduimme etsimään jäljen uudelleen.Mutta loppujälki meni taas ok.Jos oikein muitan, niin kepeistä jäi metsään silloin kolmonen, muut nousi.Pituutta oli sillä kerralla n 600 metriä, jana n 20 metriä ja lähtö oikeaan. Ensi kerralla janalla suunnaksi vasen!

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Haku ti 4.10

Lyhyet, mutta onnistuneet treenit kaikilla:-) Otin vielä tälläkin kertaa risteily- ja yliheittotreeniä, sekä siihen yhdistettynä ilmaisutreeniä. Ilmaisuissa haukkuja vaadittiin vaihtelevasti, ensin 5 , sitten 2, 10, 2, 30, 40, 2. Yliheitoista suurempi osa onnistui hienosti, mutta jonkun lähetin itse ihan vinoon.Ja senkin huomaa, että nenä ei kyllä pysy ihan aina auki vauhdin huumassa, tosin nyt ei keskityttykään etsintään. Seuraavalla kerralla siis taas ihan normaalitreeniä löytöineen. Haukkuilmaisusta juteltiin treenin jälkeen porukalla. Mietitiiin että jos vaan vaaditaan siltä kolme tai neljä pitkää ilmaisua, eikä palkkaa tule, jos haukku on yhtään kimittävää. Kyllä Qn haukku silti kuuluu, vaikka sävyltään muuttuukin kimittävämmäksi (viimeistään toisen ukon pitkässä ilmaisussa) , eli tavallaan ongelma on lähinnä "kosmeettinen". Ja oltiin aika yksimielisiä siitäkin, ettei Q yhtään vaikuta siltä, että se lopettaisi kesken tai aikoisi jättää maalimiestä..Mutta..kun kuitenkin on visio ,miltä haluaisi sen kuulostavan loppuun saakka, ja se todella on aiemmin haukkunut paremmin.. Mielellään kuulen, jos nyt jollakulla on lisäideoita, miten muissa ryhmissä on rakennettu sävyltään vaativa hauku, joka kantaa myös kun koira jo väsyy?? Treenin loputtua, illan jo pimentyessä nautittiin kaffetaa ja kääretorttua, sekä nannaa! Mukavaa kun treeniryhmäläiset menestyvät kisoissa!!

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Johanna Nivalan luona

No vihdoista viimein sitten sain mentyä Johannalle, ja vietävä kun harmittaa, etten oo mennyt jo aiemmin! Tykkäsin kovasti , siinä on hyvä kouluttaja.Suora, selkeä ja sellainen ,keneltä on helppo ottaa vastaan oppia:-) Ihan hirmuisen suuria yllätyksiä ei tietysti tullut, silllä kyllähän se aika selvää on jo munkin kaltaiselle urpolle mikä meillä mättää, eli se hallinta.Ja sen vuoksi sinne mentiin, eli miten ihan konkreettisesti mun pitäisi tehdä tästä eteenpäin. Mutta sydäntä lämmitti Johannan arvio, että ei sen hallinnan rakentamisen mitenkään mahdottoman haasteellista siltikään pitäisi olla.Q kuulemma osaa hyvin, on halukas, ja hyvähermoinen.Mutta koska se on saanut mennä puolitehoilla, se ei aina viitsi tehdä töitä mulle kunnolla.Nyt kun kaikki harmaa alue karsitaan pois, ja itse opettelen selkeämmin mustavalkoiseksi, pitäisi myös hallinnan ja motivaation kohota. Ja sain ihan rautalankaversiona kädestä pitäen vinkkejä/ohjeita miten puutun Qn häröilyyn. Ette usko, tai no varmaan uskotte sittenkin, että mä tosiaan tarvitsen suurin piirtein kaavion että "kun koira tekee näin, otat siitä kiinni näin ja näin, jne.." :-) Ja perään kuitenkin heti sain muistutuksen että pitää silti myös olla aina reilu, etten nyt korjaamishuumassa muutu liian natsiksi, vaan annan reilusti kehuja kun koira tekee oikein. Tällä kertaa otettiin seuraamista ja siihen häiriötä.Ja kun Q pudotti kontaktin ja kerrankin mä todella osasin pölläyttää sen (ilmeisesti yllättävän uskottavasti) , niin johan sille rupesi seuraaminenkin maittamaan.Se todella teki hyvää pätkää sen jälkeen! Ainakin kuvittelen :-) Seuraavalla sessiolla näytettiin Johannalle noudot. Epäilin Johannalle , että koska alla oli konfliktia, saattaisi Q todennäköisesti paukata kapulan kanssa karkuun. Mutta ei, se teki hyvät noudotkin.A-estenoudossa mun kapula lensi vinoon ,joten annoin Qn suorittaa mutta varmistin paluukiipeämisen ylimääräisellä käskyllä: Ja perään uusi kokonaan. Noudoissa ei tainnut ilmetä suurempaa häikkää, ei Johanna ainakaan kommentoinut. Ja lopuksi vielä otettiin eteenmeno. Ekan valmisteleva aika ok, lähti mutta meni vinoon , kylläkin erkani tarpeeksi.Meni maahan ekalla käskyllä, mutta lähestyessäni sitä, nousi ylös. Siitä pöllytys, ja liike uusiksi, nyt hyvin. Tosin edelleen vinoon:-( täytyy hioa suuntaa. Loppuleikissä jälleen lähti narupallonsa kanssa irrottelemaan , ja sain siihenkin hyviä neuvoja. Paljon opin myös seuratessani Urmon ja Jennin samaa koulutusta, mm eteenmenon maahanmeno oli heillä jotain ihan valtavan upeaa. Mekin halutaa oppia! Kotimatkalla , kun pysähdyttiin syömään, löysin myymälästä sellaisen kaulakorun, jonka ostin muistoksi ja muistutukseksi. Siinä oli sellainen armyhenkinen tunnistuslaatta, mihin oli kaiverrettu "Winners never quit, and quitters never win". Nyt aina jos alkaa ahdistaa, että ei tästä mitää tuu, muistutan itselleni että ihan varmasti onnistutaan. Se vaan vaatii vähän enemmän töitä , kuin ehkä jollain toisella parilla.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Haku, Saramäki

Tänään treeniteemana yliheitot ja lyhyet täpäkät ilmaisut. Tuollahan on vähän ryteikköäkin, mutta kuitenkin kohtuullinen näkyvyys, niin sai noita yliheittoja pitkästä aikaa.Niin, ihan kuin olisin niitä kuitenkin useinkin treenannut, mikä ei siis ole aivan totta:-) mutta joskus sentään. Kulmat olivat tänään tasan, sillä osa porukasta on menossa kisaamaan viikonloppuna, ja muillekin tekee hyvää joutua välillä muistamaan sekin ettei ekan piston jälkeen etene. Joten kulmissa ukot valmiina piilossa, ja sitten maalimies lyhyen ilmaisun jälkeen kuljettaa Qta eteenpäin takarajalla .Palkkauksen jälkeen, tällä kertaa harvinaista kyllä palkkana ruokaa, maalimies huutaa valmis ja minä kutsun sisään keskilinjalle ja heitän suoraan yli toiselle puolelle missä seuraava on just suoralla linjalla. Treeni meni suht mukavasti, eli osa yliheitoista oikeasti onnistui hienosti ja Q sai silti tehtyä suoran hyvän piston vaikkei itse sitä ukkoa heti keskilinjalle nähnytkään. Mutta ainakin yhdessä jouduin ottamaan sen uudelleen sivulle , sillä sen suuntima oli vähän hukassa. Haukut oli tänään ihan kelvollisia, jopa se viitonen missä vaadittiin pitkä ilmaisu .Ainakaan haukku ei muuttunut kimittäväksi, muutama hengähdystauko kyllä mahtui.Itsenäisesti aina jatkaa, sentään hyvä sillä tavalla. Ai niin ja ilmoittautuminen alkuun meni taas piirun verran paremmin kuin edellisellä, hitaasti mutta varmasti :-)

maanantai 26. syyskuuta 2011

Viit vaille holtitonta menoa..

Viikon varrella kaikenlaista on treenattu, mutta yksi yhteinen teema on tainnut olla, eli Q on ollut aivan täpinöissään ja meno on ollut vähemmän harmonista:-( Tai siltä se on ainakin tuntunut, ei mitään suurta ja ihmeellistä härdelliä,mutta ei niin kovin viimeisteltyjä suorituksiakaan.. -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Tiistaina haku . Q oli ollut Piiran käsittelyssä aamulla, joten varsinaista treeniä en tehnyt, pelkkää ilmaisua. Sillä on selvä kaava, Q haukkuu hyvin ensimmäiset 20 haukkua, ja sitten ääni muuttuu kimakammaksi.Viimeinen oli kyllä hyvä, n 40 se veti hyvällä rytmillä. Ke oltiin jäljestämässä, ja siitä jo kirjoitinkin, eli aika ok. Lauantaina olin yksin tottistelemassa illemmalla, nyt ohjelmatreeniä. Seuruu oikein hyvä, jäävistä istumisen suoritti Qksi supernopeasti.Etenin ja Q istui ryhdikkäästi, mutta kolme neljä askelta ennen kuin olin takaisin sen luona, se pomppas ja tuli luoksetuloon,what?? Taas joku uus virhe, no toivotaan että oli vaan joku ihme mielenhäiriö, eikä tavakseen ota. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo, luulenpa että oli aika virheetön.Liikkeestä seiso: taas tuli tosi nopea istuminen. Ja vielä uudelleen:-( joten seiso otetaan tehotreeniin näköjään.. Hallinnassa noutoihin. Siirtymä hyvin.Mun ottaessa tukea taakse jalalla saadakseni heittoon voimaa, pinkaisi Q kuin tykin kanuuna jo noutoon.. mistä näitä virheitä oikein tulee???? ! No enpä onneksi ollut vielä heittänyt, joten homma uusiksi ja nyt sai kyllä jonkunkin aikaa odottaa lupaa.Itse nouto hyvin, samoin kuin metrinen ja A-estenouto.Siihen lopetin sillä kertaa. Toisaalta siis ihan kammottavia virheitä, mutta toisaalta sen vire oli aivan super ja asenne jotensakin ihan mahtava.No joo, treenattavaa riittää. --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Sunnuntaina hakua, vaihteeksi otatin vain kolme ukkoa. Eka oikeassa etukulmassa, ja maalimies ei palkannut.Meille "tuomari" mukaan ja otin Qn hallintaan ja yhdessä kaikki keskilinjalle.Siirtyi sivulle ok, kuljetuksessa sain sitä aika tiukkaan käskyttää.Pysyi se, mutta tylsää ettei se voi yhtään vapaaehtoisesti kulkea siinä vieressä, vaan ainoastaan tiukalla komentelulla. Täytyy keksiä tähän jotain, ja ainakin palkkailla myös usein siitäkin. Kakkonen vasen etukulma, sinne ei tuomaria, mutta Q edelleen saa haukkua kunnes otan sen sivulle ja annan maalimiehelle luvan palkata.Tämä ok kaikin puolin ,mutta koska nyt sitten leikittiin vähän enemmän kompensoimaan edellistä palkatonta, tais Q tulkita sen niin ,että tähän se homma varmaan loppui, ja painoi sitten lelunsa kanssa keskilinjalle suoraan Tarun syliin- just tätä mä tarkoitan, hiukan holtitonta:-) No treeni jatkui, viimeinen taas oikealla ryteikössä, ja siellä Q sai haukkua n 35 haukkua ja maalimies palkata sen jo ennen kuin olen ihan perillä. Ilmaisu on siis huonontunut, enpä tiedä miksi, ehkä ollaan hinkattu liian paljon pitkiä. Kai sitten välillä pitää taas helpottaa, ja antaa maalimiehen hoitaa se palkkaus niin etten oo eedes ihan lähellä vielä. Muuten kyllä onnistunut treeni ja motivaatio nostaa ukot sillä on yhtä hyvä kuin ennenkin, joka on tietysti kuitenkin se tärkein juttu. -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Sieltä menimme vielä tottistelemaan. Q otti paikkamakuun.Jostain ihme syystä pomppasi seisomaan lähes saman tien kun olin päässyt paikoilleni,great tämäkin.. Meni kiltisti uudelleen makuulle, ja sen jälkeen ei kylllä inahtanutkaan.Aika n 6 minuuttia, ja lopussa oli hyvää häiriötä kun Marja vei kentän päätyyn Anun eteenmenopallon Qn nähden ja Anu vielä otti sen eteenmenon sinne Qn ohi ja taakse. Tässä kohtaa kyllä varmistelin, eli siirryin hiukkan lähemmäs ja naama Qhn päin jotta voisin komentaa jos yrittäis nousta.Mutta hienosti pysyi:-) Otin vielä seuraavalla kiekalla henkilöryhmän ja eteenmenon, ihan jees!

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Jälki ja esineet, Hepojoki

Sain tänään Terhistä ja Nomista kaverin. Jälkien "kypsyessä" esineruutu ensin. Viimeksihän Qlle tuli kahden jälkeen pieni notkahdus innossa, joten nyt sikäli avitettiin, että ruudussa oli esineitä 5, mutta kolme vaan haetutin. Ekalle lähti hyvin, pyöri oikean takakulman tuntumassa, ja olen varma että haistoi esineen, jostain syystä kuitenkin valkkasi olla tuomatta sitä, mikäköhän lie juttu? Siis ihan ekaa kertaa se on esineitä jotenkin valkannut, mutta näin nyt sitten kerran meilläkin. Samaisella pistolla toi kuitenkin esineen keskeltä takarajaa. Seuraavalla pistolla vasemman reunan keskivaiheilta ja viimeisellä pistolla sitten sen oikean takakulman esineen. Olisko nyt tuossa ekassa käynyt joku accidentti kun oli vieraat esineet pitkästä aikaa. Kolme esinettä kuitenkin nopealla tahdilla, ja hyvin irtosi taakse vielä vimpalla lähetyksellä.Missä meillä on työsarkaa vielä, on se siirtymä seuraavaan lähetyskohtaan, Q kun ei mitenkään auliisti kulje siinä vieressä vaan tahtoisi lähteä samantien.Kikkailla vois tietysti siten ,että jo hiukan siirtyy itse Qn ollessa pistolla, ja kun luovuttaa edellisen esineen, niin lähettää sitten melkein jo siitä uusiksi.Ja aloluokassa ei oo ongelmaa, sillä siirtymisiä ei juuri tarvita, en usko Qn ruudusta pois tulevan ilman sitä ekaa esinettä.Joka tapauksessa, edessä se on kumminkin, niin että täytyneepi tämä(kin) vääntää! Myös jälki oli suht hyvä. Jana jees, oikea suuntakin( tällä kertaa vasempaan).Q meni suoraan ja järkevällä vauhdilla, miinuspiste siitä että oli ihan pakko nostaa jalkaa siihen puuhun missä janamerkki oli :-( Mur! Alun pienen kaahailun jälkeen, varsin nopeasti onneksi, se keskittyi jäljestämään hyvin.Pitkähkö pätkä, ja se meni todella kuono maassa, jei! Keppiä joutui paikantamaan yllättävän kauan suopursukohdassa.Kepissä luki 3, ja olin jo vähän pettynyt että ai ollaan menty parin ohi, mutta Terhi lohdutti että ei hätää, siinä vaan vahingossa oli 3. ensin. Maasto oli vaihtelevaa , oli suopursua tosi paljon, kalliota ylös ja alas ja myös hakkuuaukea.Kepeistä viitonen jäikin hakkuuaukean alkuun.Sellaista en ole muistanut treenata muuten sitten yhtään..Kulman siellä kuitenkin selvitti hienosti.Ja kalliolla sekä rinnekohdissa ,on Q selvästi parantanut suoritustaan kaiken aikaa, treenaaaminen siis kannattaa:-) Harmi vaan, että olen ihan liian laiska, ja tulee liian harvoin jäljestettyä.. Ok jälki siis kaikin puolin ,ja oli motivoitunut loppuun asti, vaikka aika pitkältä jälki tuntuikin. Hyvä mieli taas:-)

tiistai 20. syyskuuta 2011

Voittajaluokan rata

Sellainen siis Saramäkeen tallottiin, ja käytin siitä suurimman osan, eli kyllä Qllekin kertyi rataa 200-250 metriä. Aloitus oli nyt vasemmalta, siellä ukko kulmassa valmiina.Kaikin puolin hyvä pisto, ja Q haukkui kunnes otin sen sivulleni ja annoin Anulle luvan palkata Oikealle olin suunnitellut kokeilla "heiluria", eli ukko olisi siellä kulmassa haamuna ja olisi "kaatumassa" vasempaan, ja myös etenisi eteenpäin n 20 metriä kun vien koiran hetkeksi pois.Siis vahviste sille ,että Q kerrankin kääntyisi heti kertalaakista oikealla puolella aluetta eteenpäin . Sinänsä hyvä ,mutta haamuilua ei oikein näkynyt..Q lähti pistoon ja alkuun oikoi hieman, mutta kumma kyllä suoristi nätisti linjansa ja meni etukulman kautta kääntyen haluttuun suuntaan, eli mission accomplished! Ilmaisussa yritti ennakoida haukun lopettamista sivulle siirtymisessa.Annoin uuden hauku-käskyn ja kun haukkui siinä vierellä niin vapautus ja palkka. Kolmas lähetys oli tyhjä vasemmallle.Teki pikkukiepin taaksepäin, mutta kuitenkin kääntyi eteenpäin ja teki hyvän piston. Neljäs oli tyhjä oikealle, sinne superhieno pisto.Huikkasin kehunkin juuri sen kääntyessä. Siitä palkaksi sille oli kiinnijuostava haamu toisella puolella.Joten viitonen oli riekku ja muutama haukku riitti. Kuutonen oli täydessä syvyydessä ukko oikealla, suora pisto ja suora löytö, hienoa. Seitsemännellä oli kyllä ukko, mutta siitä tulikin vahinkotyhjä.Q oli mennyt n 15 metrin päästä Stinasta, mutta koska se oli mielestäni kuitenkin hyvä pisto ilman taaksetarkisteluja, niin päätin antaa sen ukon jäädä sinne. Kahdeksas oli perään taas tyhjä, suunniteltu sellainen, ja tämäkin pisto oli ah niin kaunis<3 ja loppuun se sai taas vasemmalle kiinnijuostavan ukon. Kunnon motivaatiotreeni siis, Q oli aika huippu:-) ja varsin hyvällä mielellä taas treenin jälkeen! Hyvällä mallilla tällä hetkellä Qn motivaatio ja halukkuus puurtaa pitempääkin rataa, myös tyhjät aikahyvin nostaa virettä ennemminkin kuin laskee. Mutta ei niin hyvää ettei jotakin huonoakin, sillä on haukkuilmaisu huonontunut:-( Tämä otetaan nyt tehotreeniin, pitkiä sarjoja pitäisi osata rakentaa ilman että loppuosa menisi kimitykseksi.Nyt sävy ei ole loppuun saakka yhtä vaativam ja hieman se myös rytmittää taukoja joukkoon.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Sitkeyttä rakentamassa..?

Olin kyllä ajatellut treenata tottista,mutta Haunisten kaikki kentät oli lauantain alkuehtoosta niin täynnä, että piti pyöräyttää planB lennosta.Siis esineruutuun! Menin sinne altaan lähelle, just sinne missä on kovasti paljon suopursua ym, ja mikä on osoittautunut tulosten valossa aika haastavaksi esineruuduksi. Talloin vähän ylisyvän, ja takarajan pintaan kätkin kaikki 4 esinettä, haetutin vain 3. Kaksi ensimmäistä esinettä tuli taas pikapikaa.Kolmatta joutui todella etsimään. Ja kun se oli ensin tehnyt kohtuullisen hyvin töitä, näkyi että sitten vire laski, eikä se enää lähtenyt kunnon asenteella. Pari kertaa se irtosi lähes takarajalle, mutta harmittavsti kaarsi aina vähän ennen.Sen jälkeen se, toisaalta ihan fiksusti, keskittyi etsimään läheltä tai keskeltä. Onneksi mulla hermo kuitenkin piti.. Ajassa 4 minuuttia se sitten vihdoin vielä meni oikean eturajan kautta tarpeeksi taakse, ja löysi kolmannen. Siitä irtosi megaluokan bileet, ja ilmeisesti Q oli myös itseensä aika tyytyväinen. Kävin vaivihkaa hakemassa itse sen nelosesineen, ja samalla annoin Qlle muistikuvan sen pallosta, eli jätimme sen sinne hvyin piiloon. Palattuamme etulinjalle Q sai singota sen vielä hekemaan , jotta nupit nousi taas kaakkoon, En tiedä oliko järkevää, mutta ainakin mulle tulee levollisempi olo jos treeni päättyy niin, että Qlla on uudelleen hirveä hinku ruutuun..

tiistai 13. syyskuuta 2011

Hyvän mielen tottis

Kylläpä oli ilo tänään treenata tottista! Q oli liikuttavan kuulolla, ja suorastaan nöyrä. No ei, nyt tuli liioiteltua kenties, mutta kivalla asenteella se teki töitä, ja kerrankin musta tuntui, että oikeasti hallitsin sitä, enkä ainoastaan toivonut hallitsevani.. Alkurituaalit , Q ei olisi selvemmin voinut osoittaa olevansa halukas ja energinen. Siirtymä seuruupaikalle; täydellinen kontakti, hyvä vire. Odottelin perusasennossa aikani, ja kun oltiin menty n 20 askelta palkkasin. Q sai uuden vinkuvan kong-pallonsa, ja todella tänään palautti sen mulle pikapikaa joka kerran! Siitä uudelleen seuruuseen ,vähän pidempi pätkä ja palkka, Liikkeestä istu, palkka heti istumisen jälkeen, oli hyvä kaikin puolin, myös valmistelevan osuuden seuraaminen perfect. Liikkeestä maahan, palkkasin peruasennossa , kun olin ensin antanut valmistelevat merkit ja Q padonnut hyvin. Sitten koko liike, edelleen valmisteleva osuus hyvä, maahan olisi voinut mennä nopeammin, luoksetulo hyvä ja suora, ei törmännyt.Palkka kun oli siirtynyt sivulle. Liikkeestä seison otin myös pitkästä aikaa, siinä palkkasin parin askeleen päästä kun oli pyssännyt. Sieltä hallinnassa noutoihin, Q oli super! Tasamaanoudossa kapula taas pomppi ihan vinoon oikeaan, Q suoristi itse paluussa hyvin linjansa, siinä palkkasin kun Q oli istunut edessäni n 4 s ,eikä ennakoinut sivullesiirtymistä. Hyppynouto hieno, palkka vauhdista just ennen luovutukseen tuloa. A-este, superhieno, palkka luovutusasennosta. Eteenmenoa en ottanut. Vielä loppupalkkauksessakin sain hyvin sen kuuntelemaan milloin tahdoin sen tulevan lelunsa kanssa lähelle. Viime kerran sitruunahoito siis tehosi ainakin joksikin aikaa :-) Ja tänäänhän sillä ei ollut pantaa, tämä oli tarkistus mikä mielentila viime kerrasta jäi.Ja näköjään se nyt auliimmin totteli, kun ollaan muutenkin kotona vähän natseiltu. Mun on vaan lopultakin uskottava, että Q on onnellisempi kun sillä on tiukat rajat! Tuottaa mulle kyllä stressiä olla johdonmukainen tällä luonteenlaadullani, mutta yritys hyvä 10! Tänään kyllä sorruin taas auliisti palkkilemaan joka välissä, ensi kerrallla osa ketjutettuina ilman välipalkkaa.

Hakuilua

Päätin taas ottaa väliin "sokko"treenin, eli alueelle kolme ukkoa, mutta niin etten itse tiedä missä ne on.Muuten en ottanut treeniä kisamaisesti, tässä oli vaan tarkoituksena edelleen kartoittaa osaanko pistottaa järkevästi, ja osaanko lukea koiraa, että onko alue nyt varmasti tarkistettu. Ilmoittautuminen meni taas hippasen paremmin kuin ennen, kyllä se pikkuhiljaa rupeaa malttamaan..kai. Aloitus oikean etukulmaan.Meni suoraan ja syvälle, mutta MURR teki taas silmukan väärään suuntaan.Sitkeä ongelma, ainakin tuolla alueella.. :-( Luotin kuitenkin, että siellä ei siis ukkoa ollut. Vasen etukulma, syvä pisto, mutta inasen vino loppupäästä, Q kuitenkin kävi aivan kulmassa tarkistamassa, eli eipä jäänyt ukkoa sinnekään. Kolmas pisto oli lähetys oikealle. Syvä ja suora, mutta taas kääntyi väärään suuntaan. Tämän korjasin, eli menin vähän syvemmälle lähettämään, ja sanoin "tuonne tahdon , että menet.."Ja Q meni, eli suoraan ja kääntyi sinne minne pitikin. Huikkasin kehun kun juuri kääntyi takarajalla.Sekin oli vielä tyhjä. Qn kierrokset oli tässä vaiheessa nousseet tyhjistä niin, että kun kutsuin sitä seuraavaan lähetykseen, se varasti omin luvin toiselle puolelle. Olin aikomassa karjua sen takaisin, kun Taru sanoi , että älä nyt huuda, se siellä on paikallistamassa just ukkoa.Piilo olikin tosi hyvä, eli tuotti vähän päänvaivaa mistä se haju oikein tulee, mutta kohta sieltä kuului ilmaisu, eli eka ukko oli löydetty.Kuljetuksessa Q pysyi hyvin, tosin palkkailin välillä. Seurravaksi pisto oikealle, ja se oli tosi hyvä! Ihan oppikirjalaatikko! Huikkasin taas kehun kun kääntyi takarajalla oikein, ja kohta se paluumatkalla löysi ukon maakuopasta.Hienoa, nenä on siis auki koko matkan , myös sisääntulossa! Ja viimeinen ukko nousi sitten seuraavalla pistolla vasemmalle, sinne lähti upeasti suoraan jyrkkää rinnettä ylös, ja eteni sivusuunnassa kunnes takakulmasta nousi ukko. Joten kyllä se ukot nostaa, ja yleisesti ottaen menee minne lähetetään.Omapäisyyttä on toki hiukan liikaa, ja se taas tässä treenissä nosti päätään:-( Ja tyhjistä ei into laannu, päinvastoin, mutta ensi kerralla otan taas kaikki löydöt suoraan! Ja kiitollisuudella ottaisin vastaan vinkkejä millä korjataan se, että Q niin herkästi kääntyy taaksepäin oikealla puolella alkupäässä rataa?? Nykyään aina jo aloitankin oikealta, eli luulis että se hiffais, että ainoa kannattava reitti on edetä sinne vasempaan??

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Jälki 10.9 Kärryinen

Kaikilla kolmella koiralla onnistui hienosti jäljet ja janat, kummasti tämmöiset treenipäivät piristää! Q jälki oli n 600 metriä, jana n 25 metriä ja aloitus oikeaan. Jana oli oikein hyvä, vaikka melkein kaikkeni tein pilatakseni..no ei vaines.Qlla onneksi maltti säilyi ,vaikka kauan jouduin sitä siinä istuttamaan odottamassa ennen lähetystä.Jälkipiuhaa siinä yritin hiki pinnassa aukoa ja suoristaa, ja sitten sähelsin vielä normihihnan kanssa, sekään ei nyt mitenkään luontevasti ja nopeasti voinut kiertyä mun olalle..ensi kerralla! Ihan varmasti muistan olla aiheuttamatta sähellystä juuri ennen lähtöä! Q kuitenkin suoritti janan tyylikkäästi.Ok, vähän ehkä rynnisti, mutta eteni suoraan ja nappasi varman tuntuisesti oikean suunnan. Kepille numero 5 asti se jäljesti mun mielestä aika hyvin.Selvästi se työskenteli nyt kalliolla paremmin kuin aiemmin, ja neloskepin jälkeen (joka löytyi melko jyrkästä rinteestä alaspäin) se pisti kuononsa ihan maahan ja oli tarkkana.Juuri tän tapaisessa rinteessä sille viimeksi tuli hukka, eli oisko jopa "prosessoinut" että nyt pitää olla tarkkana kuin porkkana:-) Kulmista ainakin yksi oli oikein hyvä , yhdessä joutui pienen hetken pyörimään, ja yhdessä meni vastakkaiseen suuntaan ja kävi kakalla (niin se mun ADHD aiheutti eilen kaikennäköistä unohtelua, en yhtään muistanut että ressu oli aamuksi viimeksi päässyt tarpeilleen! Mun piti käyttää se jäljen vanhentumista odotellessa, mutta unohdin! ) Q on siis sangen siisti mies, eihen se nyt jälkensä päälle voi paskoa..Puskasta noustuaan , täyskäännös vauhdissa ja takasin jäljelle! Viimeisellä pätkällä se oli taas vähän huolimattomampi.Meni korkealla nenällä ja välillä kuulemma jopa nelisen metriä jäljen sivussa.Eilen tuuli aika paljon enemmän kuin missä kelissä oon yleensä treenannut, sekin saattoi vaikuttaa asiaan . Mutta luultavaa on , että enemmänkin pieni väsymys ja/tai motivaation notkahdus saa aikaan tuota , ettei pidä yhtä hyvää huolta jäljestä. Loppuun se kunnialla sen kuitenkin ajoi, mutta harmittavasti meni viimeisen kepin yli.Siinä en päästänyt , vaan pyysin etsimään:Yleensä annan kepin jäädä jos on jäädäkseen, mutta nyt kyllä halusin päästä palkkaamaan . Kaipa se kisavalmis jäljelle kuitenkin on, ja aika kivalla mallilla yleinen motivaatiokin. Treeneissä voisi välillä ajaa Marjan ehdotuksen mukaan vähän vanhempiakin jälkiä niissä kun olisi Qn melkein pakko ajaa tarkemmin, siinä ei korkealla nenällä oikein pysy jäljellä. Kunhan se yleinen hallinta ja luottamus vaan saadaan kaivettua, niin kyllä siitä kelpo kisakaverinkin saa.

lauantai 10. syyskuuta 2011

2.29.91

Sen aikaa Qlla kesti tänään esineruudussa toimittaa mulle kaikki kolme esinettä. Se oli siis vallan pätevä, varsinkin kun ottaa huomioon että tuohon aikaan mahtui sekin ,että hiukan revittelimme löydetyillä esineillä ennen uutta lähetystä. Ruutu oli kisaruudun kokoinen, ja siellä Haunisissa "pissatusmetsässä". Esineet kaikki takarajan tuntumassa, ja aloitin pistotuksen oikeasta reunasta.Tällä kertaa Q meni taas just niin kuin piti, eli sinne minne lähetin suoraan ja määrätietoisesti, sillä tavalla aikaa ei juuri tuhraannu..Lisäbonuksena eka lähetys tahallaan pusikon läpi, siinä yhtä lailla Q meni suoraan. Itseenikin olin tyytyväinen , tein lähetykset kaikki samalla tavalla, enkä vain "roiskaissut" Qta keskimmäisellä pistolla.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Provokaatiota

Tänään SPLn kentällä. Ja taas vein Qn kiusaksi telineeseen kaikki kolme noutokapulaa:Suunnitelmissa oli ottaa hallittu kentälle tulo, jäävät, sieltä siirtymä noutokapulatelineelle ja noudot. Qlle olin laittanut kauko-ohjattavan sitruunapannan kaulaan. Jo kentälle tulossa Q äkkäsi kyllä että sillä on sitruunapanta eli ei suostunut haukutukseen vireennostossa.Mun mielestä se panta suihkii vain sillä kauko-ohjauksella, mutta tässä kohtaa oli musta reilua etten siltä haukkua vaatinutkaan. Siitä "ilmoittautumiseen" , suht ok, mutta on se paremmassakin mielentilassa ollut. Ja kun sitten odottelin aikani, niin meni ansaan ja yritti mennä varastamaan kapulan.Karjaisin ei, mutta kun ei kerran uskonut niin latasin sitä sitruunaa.Qlle ylläripylläri, ihan oikein! Joten jätti telineen rauhaan ja palasi luokseni. Jäävät hyvin, ja palkkasin heti kun oli suorittanut asennon. Sieltä hallinnassa kapulatelineelle.Vähän ennen telinettä yritti väistää, mutta en antanut, eli sanallisella tiukalla muistutuksella ja uudelleen.Nyt hyvin, istui kauniisti ja siirryimme noudon heittopaikalle. Odotti lupaa, lähti laukalla , otti kapulan hyvin mutta äskeinen konflikti näkyi ja metriä ennen kieppasi karkuun sen kapulan kanssa. Ja sitruunaa ja sitruunaa, vähänkö mulla oli hermo piukalla, Q juoksi sen kapulan kanssa takapellolle minne sylkäsi sen. Mä haen koiran ja sen kapulan.Qllekin valkenee vähitellen, että toi on nyt vissiin tosissaan. Nouto uusiksi, ja Q odottaa lupaa kauniisti, ottaa kapulan ja menee sen kanssa maaten. Ok ,ylimenovaihe, hyvä vaan että vähän epävarmuuttakin ilmenee..Teen selväksi että ei vetele, kapulan on tultava mulle, ja kun tuo sitä niin vapautus narupallolle. Myös narupallolla sai leikkiä hetken vapaasti , mutta kun kutsuin että nyt jo tännepäin, eikä tullut niin taas pamahti sitruunaa.Siinä kohtaa Q sylkäsi pallon ja oli vähän happamana.Otin pallon ja Qn luokseni, heitin uudelleen ja nyt toi mukisematta mulle.Leikittiin tovi, annoin välillä pitää ja kun kutsuin niin tuli. Loppuun otimme vielä hallitut siirtymät telineelle, ja otimme noudot sekä tasamaalla että A-esteellä , ja sekä kiloisella että 650 g.lla ja vielä juuttikeskiökapulalla.Osasta palkkasin heti kun näin että on todella tulossa laukalla mun luokse ja osasta vasta luovutuksesta. Saa nähdä mitä se ensi kerralla tottiskentällä meinaa.. On luultavaa, että kyllä tämä nykyinen mustavalkoisuus hetken laskee virettä ja halukkuutta, mutta onneksi se ei kuitenkaan ole pehmeä, eli kyllä siitä taas yli päästään. Näin uskon. Ainakin tänäänkin palautui ja teki lopulta töitä niin kuin pitää, kun huomasi että on pakko.Ja vaikutti myös ihan tyytyväiseltä lopussa, eli palkkautui narupallostaan.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Haku su 4.9

Olipa jännää..tutka-asemalle oli sovittu treffit, mutta kun autolla sinne ajelin, niin ihmettelin miten en koko tutka-asemaa löydä. Pörräsin siellä ympäriinsä kiepin jos toisenkin, kyllä olivat aivan myllänneet koko lento-aseman ympäristön! Lähempi tutkailu lopulta paljasti ,että se uusi tie oli tehty n 50-100 metriin vasempaan siitä edellisestä tiestä ja vanha tie oli suljettu ja alkupuoli siitä myös jyrsitty auki.Uudelta tieltä onnistui vielä luikkimaan k.o paikkaan, saa nähdä kuinka kauan pääsee. Huomenna jo ovat voineet rauvata senkin:-( Treenit saatiin kuitenkin hyvin vietyä läpi! Vasen puoli oli ylisyvä, ehkä n 80 m tai ainakin melkein, oikealla puolen 50-60 m, mutta sielläkin crossiuria halkomassa aluetta.Siis se vanha tuttu, mutta toisaalta haastava. Aloitus oikelta. Suunnitelma oli seuraava: siirtyvät maalimiehet ja otan kaikki 6 piiloa.Kolmella ensimmäisellä maalimiehellä vaaditaan ilmaisua kunnes saavun paikalle, ja lopuilla riittää 5-10. Eka pisto suora , ihan perfect.Seija oli maakuopassa piilossa, ja hoksasin vasta illalla kotona, että Qhan on edistynyt näissä.Ei sillä suoranaisesti vaikeuksia ole ennenkään ollut, mutta sillä en mennyt enemmän aikaa piilon paikallistamiseen. Nyt kuitenkin siis löysi heti, ilmaisi samantien ja haukkuja kerkesi tulla noin 30 ennen kuin vapautin. Vasempaan etukulmaan lähti suoraan, mutta kiersi sen yhden puun väärältä puolen, joten hiukan suuntautui vinoon , Huusin sitä, mutta se oilkin jo bongannut maalimiehen, eli sieltä kuului ilmaisu. Sinne sitten kesti kyllä kavuta! Vaikka juoksin, niin yli 60 haukkua laskujeni mukaan Q paukutti. Johonkin väliin se piti pieniä hengähdystaukoja, mutta ei se kuitenkaan lopeta ilmaisua.Ihan tyytyväinen olen itse ainakin! Kolmoselle lähti suoraan ja teki syvän piston ja lähti sitten kauniisti aluetta eteenpäin.Oikein ilahduttavaa että osasi kääntyä siellä oikealla puolella vasempaan ;täähän kun on ollut vähän väliä ongelma! Tosin mulla meinas keittää, kun arvelin että Q sitten painoi sen oikean puolen keskipiilon ohi:-( Vaan pitäisi luottaa koiraan, kohta se haukkui siellä oikean puolen vimpalla piilolla, Seija oli yllättäin eksynyt. Tämähän ei sitten haitannut kyllä mitään tällä kertaa, asia ok ;hyvä vaan että Qlle tuli viisi löytöä suoraan ja yksi L-pistona. Siellä haukkuja n 40.Ja siellähän oli myös maakuoppa. Ja loputkin pistot olivat just niin kuin pitää, suoria ja syviä, löydöt nopeasti ja ilmaisut aloitti heti piilolle saapuessaan. Hyvä treeni, Q on kyllä hakukoirana aika lahjakas... Jos nyt saa omaa koiraa kehua, useimmiten heti iskee joku angsti että miten ihmiset sen ottaa:-) Joka tapauksessa mun mielestä Q on kyllä aika hyv'ä hakukoira!

lauantai 3. syyskuuta 2011

Saramäessä

Aamulla kaksin Stinan kanssa.Heille ilmaisutreeniä ja meille esineruutu. Käytiin koirien kanssa yhteislenkki ensin, eli hyvä ,että vähän alle tuli kuitenkin "rasitusta"..tai no rasitusta ja rasitusta, mutta joka tapauksessa huimaa kirmailua eli ei ihan suorilta koivin treeniin kummiskaan. Täyskokoinen alue, ja sinne takarajalle vein viisi esinettä. Aloitin vasemmasta reunasta.Siirryin keskelle ja lopuksi oikealle. Jostain syystä mun keskimmäinen lähetys tuppaa olemaan huolimaton, nyt pitää skarpata sekin. Kolmella lähetyksellä kolme esinettä kuitenkin nousi, eli ruutu toimi ok.En huomannut kellottaa, veikkaan että alle 2 min. Toki nopeampikin olisi voinut Q olla, olihan siellä sentään 5 niitä esineitä.. Jatkossa siis keskityttävä kaikkiin lähetyksiin yhtä huolella, ja muistettava treenata ilmoittautuminen alkuun. Tänään se sujui taas paremmin kuin ennen, eli kun vaan vääntää :-)

perjantai 2. syyskuuta 2011

Koko setti

SPlLn kentällä. Vein jo etukäteen noutokapulan telineeseen, jotta näen taas aikooko Q sikailla ja varastaa kapulan. Alkurituaalit ok. Kaavio muuten hienosti, ekalla suoralla n parinkymmenen askeleen jälkeen tipautti hetkeksi katsekontaktin.Kun se taas kahden askeleen jälkeen korjasi itse ,kehuin sanallisesti.Tuntui itse asiassa reagoivan siihen hyvin. Loppukaaviossa ei mitään moitittavaa, oikea asenne löytyi. Liikkeestä istumiseen annoin valmistelevan merkin ja kun oli tosi hyvässä kontaktissa edelleen, palkkasinkin sen siitä. Heti perään uusi valmisteleva merkki, ja nyt liike kokonaisena. Valmisteleva osa superhieno ja istuminenkin tuntui nopealta.Erkanin normimatkan pitkästä pitkästä aikaa, kauniisti istua pönötti siihen saakka kunnes olin vierellä:-) Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo: valmisteleva osa edelleen ok, ei tosin ihan yhtä paljon löytynyt asennetta kenties, mutta piti kontaktin ja paikkansa ja meni maahankin kai kohtuunopeasti.Luoksetulossa lähes törmäämättä, sivulle siirtyminen hyvä, eli ei ennakoinut ja täysi siirtymä. Siitä seuruutin kapulatelineelle. Kontakti edelleen tosi hyvä, mutta arvasin! Metriä tai kahta ennen se arveli tilaisuutensa koittaneen ja yritti syöksyä nappaamaan sen kapulan (jonka olin vielä tarkoituksellisen provosti laittanut siihen alimpaan lokeroon). Tiukka rääkäisy, ja Q tuli toisiin ajatuksiin. Hyvä! Kehuinkin. Nouto ja siirtymät hyvät. Hyppynouto hyvä ,mutta A-esteessä taas (argh!) kiersi mennessä. Joten sen uusin. Nyt hyvin. Ja loppuun eteenmeno, vaikka palloa ei tietty ollut. Valmisteleva osuus hyvä , eli ei edes yrittänyt nyt keulia.Lähti vauhdilla ja erkani pitkälle, mutta aika vinoon. Tällä kertaa vasemmalle, outoa.. Maahan meni ekasta käskystä, mutta jouduin odottamaan hetken ,että myös rintakehä oli tiiviisti maassa kiinni.Siirryin sinne sen viereen ja vapautin narupallolla sen jalkojen juureen. Kyllä se siis osaa, ja myös jaksaa hyvin palkkaamattomuuttakin. Jos sillä on oikea asenne, niin se tekee sekä teknisesti kohtuullisen kaunista (riittää mulle siis) että vietiltään voimakasta tottista.sillä on muunmuassa voimakkaat noudot,tykkään. Mutta se hallinta:-( Kiitos kaunis kaikille rakkaille ystäville , jotka tsemppaavat ja kannustavat. Marjakin sanoi niin lohduttavasti ,että "koska jossain kohtaa jo sullakin menee niin hermo siihen että sun koira osaa niin hyvin, mutta et pääse sitä kellekään näyttämään, että väännät sen hallinnan kuntoon vaikka väkisin"., Niinpä, kriisipalavereita on pidetty , hyviä neuvoja saatu, koutsia mietitty, itseä psyykattu... halliaika talvellekin varattu Kyllä se siitä.

torstai 1. syyskuuta 2011

Jälki to Nousiaisissa

Pitkästä aikaa onnistuttiin saamaan Helin kanssa aikataulut sopimaan, joten aamulla treffattiin Kärrysissä.
Heli talloi Qlle n 500-600 metriä pitkän jäljen, jana n 20 metriä ja lähtö vasempaan.
Tänään jana onnistui hyvin ,eli Q lähti määrätietoisesti ja nappasi heti jäljen, ja vieläpä oikeaan suuntaan, lisää tällaisia janoja mielellään.
Kolme ekaa keppiä saatiin talteen, mutta sitten Qlle tuli hukka.
Pitkään se itsenäisesti yritti nostaa sen uudelleen, mutta ei vaan löytänyt, ja mäkin olin jo ihan liikaa pyörinyt siellä.
Soitin sitten Helille, että mihinköhän suuntaan se kolmoskepistä mahtoi jatkua, mutta arvatkaapa olinko jo itsekin vähän eksyksissä siellä pöpelikössä.
Aikamme tarvottuamme otin Qn irti piuhasta, ja päätin sitten vaan jollain konstia löytää takaisin tielle.No ok, oli mulla tällä kertaa joku käsitys ,että mihin suuntaan; mutta etäisyyden arviointi oli kyllä vähän hakusessa.
Jossain kohtaa hokasin että kappas ;nyt se Q tais taas napata sen jäljen, mutta sen häntä vaan vilkkui siellä horisontissa (vähemmän fiksuna kun olin päästänyt sen irti siitä liinasta).
Joten luulen että viitoskeppi menetettiin siinä vauhdin hurmassa.
Kun sitten vihdoin sain Qn pysähtymään ja odottamaan mua, jälkipiuha takaisin valjaisiin ja uusi "etsi jälki "-käsky.Saatiin onneksi sitten kuutonen eli viimeinen keppi pelastettua metsästä ja pääsin vielä palkkaamaan.
Tosi opettavaista kyllä mennä kerrankin ilman jäljentekijän henkistä taustatukea sinne metsään! Jälkikäteen tajusin kyllä ,että olin aika varma melko pian sen kolmoskepin jälkeen, että nyt ei olla jäljellä, eli olis pitänyt stopata nopeammin.Lisäksi pitäisi muistaa malttaa pysyä paikoillaan tarpeeksi kauan, eli ei mene sotkemaan yhtään ylimääräistä.Joo-o ihan tuttua huttua, vaan enpä taaskaan osannut olla sen fiksumpi.
Qlla oli taas rinteessä alaspäin liian diipadaapa asenne, eli korkealla nenällä kun jolkottaa ja liian lujaa, niin hukkahan siinä tulee:-(
Ensi kerralla en päästä vauhtia liian suureksi, enkä myöskään anna sen edetä liian suurpiirteisellä tyylillä.Nyt kun olen vaan keskittynyt siihen motivaatioon ,eli jäljestys on kivaa, niin en oo juuri millään lailla puuttunut sen tyyliin, muutoin kuin etten ole päästänyt sitä kepiltä eteenpäin kuin vasta sitten kun nokka on maassa.
Toivotaan että seuraava jälki sujuisi paremmin, harmittava takaisku näiden onnistuneiden treenien perään..No puolet syystä meni mun piikkiin, loput Kuukkikselle.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Tiistain haku, Huvilintu

Sama metsä kuin viimeksi.
Suunnitelma kolme ukkoa, piiloilla 1-3, eli nyt lopetus sinne "hankalaan" piiloon.Ilmaisuja ekalla 5, tokalla 25 ja viimeisellä 30.
Ilmoittautuminen sujui jo hieman paremmin,tästä ei enää lepsuilla.
Aloitus oli oikealta. Molempiin etukulmiin se teki suorat, syvät ja muutenkin ihan perfect pistot, ilmaisut myös ok.
Kolmosen lähetyskohdasta oli vähän epätietoisuutta, joten lähetin vahingossa hiukan liian pitkältä (se olikin vasemman puolen lähetysmerkki..), joten siinä Q lähti suoraan, mutta kaarsi jonkin verran taaksepäin puolivälistä.Joka tapauksessa teki oikein hienosti ,eli ukko ei sinne jäänyt ,an kirmasi tomerana ensin metikön läpi ja jyrkän kalliorinteen alas ,sekä uomasta nousi vielä toisen jyrkän kalliorinteen yli piilolle.
Kaikin puolin onnistunut treeni siis, tiistai oli kokonaisuutena meille hyvä päivä:-) mikä on tietysti tervetullutta , kun ihan aina ei suju kuin tanssi...

tiistai 30. elokuuta 2011

Tiistain satoa

Aamulla olimme Marjan kanssa Nousiaisissa.
Treenasin ensin esineruudun, ja vitsi kun oli mahtavaa kun kaikki kolme esinettä nousi pikapikaa! Nyt Q irtosi joka kerran sinne minne lähetin(kerrankin), ja niinpä työskentely oli tehokasta.Toivotaan , että motivaatio silläkin vaan nousi tästä täysosumasta, tähän kannattaa nyt jättää hetkeksi ruutuilu hautumaan.
Jälki oli tällä kertaa n 600 metriä, jana n 20 metriä ja lähtö vasempaan.
Eka janalähetys oli ihan höpöhöpö :-(, painoi taas suvereenisti yli.Nii-i oon sitte vissiin tosiaan hinkannut niitä syviä janoja aika pitkään..peffa edellä puuhun, vai miten se meni.
No otimme uuden janalähetyksen pari metriä vasemmalta, johan sujui jo paremmin.
Kepeistä nelonen jäi johonkin, mutta muuten Q jäljesti tänään taas oikein kivasti.
Kulmat meni hienosti, paitsi se yksi joka kääntyi vasempaan, siinä Q pyöri.Eli pitää treenata enemmän vasurikulmia, tuo kun on niin luontainen oikeaan kääntyjä.
Joissain kohdin Q viipotti taas turhan lujaa ja nokkakin oli vähän korkealla, kuitenkin enemmän ja enemmän mukaan mahtuu niitäkin pätkiä, joissa se todella kulkee nekku maassa:-)
Hyvä motivaatio sillä nyt on, ja se yksi keppi saattoi jäädä siinä vaiheessa kun kesken kaiken rupesi taas satamaan ihan urakalla.
Hieno mies! Illalla vielä , tai siis tarkemmin sanottuna näillä näppäimillä suorastaan, on hakua vuorossa.